Hyppää pääsisältöön

Koulu-tv

  • Tulevaisuuden museomatka karuun kilpailuyhteiskuntaan

    21.05.2017 Yle Teema

    Museokäynti voi tarjota matkan tulevaisuuteen

    Elävä arkisto osallistuu Teeman museoviikkoon tarjoamalla kuvitteellisen museokäynnin, joka kertoo paremmasta tulevaisuudesta. Sukellamme myös Hämeen linnan värikkääseen ja veriseenkin historiaan.

  • Vuonna 1969 tv-uutiset toimitettiin melussa, savussa ja kravatti kaulassa

    21.09.2015 Elävä arkisto

    Näin syntyi tv-uutislähetys 1969

    Kesällä 1969 kuvattu ohjelma vie katsojan television uutistoimitukseen. Nykymittapuin meluisassa konttorissa töitä tehtiin keskittyneesti kirjoituskoneiden nakutuksessa ja kaukokirjoittimien tykytyksessä. Viimeistään juuri ennen uutislähetystä kuhina toimituksessa kiihtyi ja puheensorina yltyi huuteluksi.

  • Omenapuun neljä vuodenaikaa

    03.03.2015 Elävä arkisto

    Seurataan omenapuun elämää ja luontoa sen ympärillä.

    "Tunnetko omenapuun", kysytään koulu-tv:n ohjelmassa vuodelta 1979. Viipyilevien luontokuvien kautta seurataan omenapuun elämää ja luontoa sen ympärillä eri vuodenaikoina.

  • Koulu-tv opasti myös oikeakielisyyteen

    20.11.2014 Elävä arkisto

    Kielenviljelyn edistämistä 1970-luvulla

    Yksi Yleisradion tehtävistä on vuodesta 1945 alkaen ollut "kielenviljelyn edistäminen". Television puolella vastuunsa kielenhuollon saralla kantoi 1970-luvulla kunniakkaasti Koulu-tv.

  • Mihin matematiikka kelpasi 1980-luvulla?

    31.07.2014 Elävä arkisto

    Opiskelemme käytännön matematiikkaa yläasteikäisille, yläasteikäisten johdolla. Televisiodebyyttinsä tässä neliosaisessa opetusohjelmasarjassa teki myös 14-vuotias Joonas Hytönen.

  • 19.8. Teeman Elävä arkisto: Kun ATK tunkeutui kaikkialle

    20.04.2014 Yle Teema

    Sähköaivot eli tietokoneet tulivat osaksi monien suomalaisten työelämää hiljalleen jo 1960-luvun aikana, lähinnä valtionhallinnossa, korkeakouluissa ja suuryrityksissä. Automaattinen tietojen käsittely oli uusinta uutta laskennan ja kirjanpidon saralla, ja vuoden 1972 opetusohjelmasarjassa Kaikkialla ATK valistetaan koko kansaa ja hälvennetään tietokoneisiin liittyviä ennakkoluuloja. Ohjelmissa kerrotaan, mikä se tietokone oikein on, ja mihin kaikkeen sitä voikaan käytää - vaikkapa reikäkorttien lukemiseen. Ohjelmat uusitaan perjantaina 22.8.

  • Opintie kaikkien ulottuville - peruskoulu

    30.07.2012 Oppiminen

    Opintie kaikkien ulottuville - peruskoulu

    Lapista vuonna 1972 alkanut ja Helsinkiin kuusi vuotta myöhemmin saapunut peruskoulu muutti suomalaisen koulujärjestelmän radikaalisti.

  • Urheiluisä kasvatti poikaansa kaukalossa

    04.05.2012 Elävä arkisto

    Kimmo on Lahden Kiekkoreippaassa pelaava D-junnu, jota vaativa isä valmentaa. Isä odottaa pojaltaan menestystä, mutta miten käy, kun joukkueesta karsitaan heikoimmat lenkit?

  • Robotti von Rosenberg: Suuren kuusen arvoitus

    13.03.2012 Elävä arkisto

    Suosittua lastenohjelmaa esitettiin vuonna 1984.

    Robotti von Rosenberg jatkaa tutkimuksiaan ja kohteena on tällä kertaa elämänkierto. Miten elämä jatkuu sukupolvesta toiseen ja miten ihminen on osa luontoa.

  • Me vehkeilijät

    27.07.2011 Elävä arkisto

    Asterisen perheen sähköpumppu on rikkoutunut ja vedet joudutaan itse kantamaan saunalle. Nyt tarvitaan fysikaalisia taitoja.

  • Terveysvaikutteinen pellava

    22.06.2011 Elävä arkisto

    Kun ravintotietoisuus lisääntyy, haluamme ruoastamme aina vain terveellisempää. Pellava sopii mainiosti ruoanlaittoon tuomaan lisäravinteita, mutta vanhasta viljelykasvista on myös vaateteollisuuden tarpeisiinkin.

  • Ruskan kauneus syntyy kesän katoamisesta

    07.09.2010 Elävä arkisto

    Ruskamaisemaa Lapissa

    Ruskan väriloisto kertoo kasvien karaistumisesta talvea varten. Kun lehtivihreä siirtyy talvikaudeksi runkoon, lehtien muut väriaineet paljastuvat hehkuvina esiin.

  • Lapset laulavat opettavaisia lauluja

    04.05.2010 Elävä arkisto

    Hämeenlinnan normaalikoulun 2 A -luokan oppilaat esittivät vuonna 1990 opettajansa Vesa Toivosen johdolla YLEn opettavaiset laulut 2. osan kappaleita.

  • Robotti von Rosenberg: Ihminen

    25.03.2008 Elävä arkisto

    Robotti von Rosenberg on melkein saanut tutkimuksensa loppuun Maa-nimisellä planeetalla. Viimeisenä tutkimuskohteena on ihminen.

  • Joukko-oppia väreissä

    23.11.2007 Elävä arkisto

    Koulu-tv havainnollisti alkioita ja joukkoja.

    1970-luvun alussa koulut aloittivat "uuden matematiikan" opetuksen. Koulu-tv havainnollisti alkioita ja joukkoja Manne-tiikerin ja Jeri-leijonan avulla.

  • Paluu tulevaisuuteen – Koulu-tv:ssä ympäristöongelmat ratkaisseet 2010-luvun nuoret tutustuivat ankeaan 1980-lukuun

    10.04.2007 Elävä arkisto

    1980-luvulle saapuu nuoria 2010-luvulta Koulu-tv:ssä 1983

    1980-luku oli ankeaa aikaa ainakin tässä kuvitteelllisessa tarinassa, jossa vuoden 2013 tiedostavat nuoret tutustuvat kolmen vuosikymmenen takaiseen aikaan. Koulu-tv:ssä vuonna 1983 esitetyn ohjelman tulevaisuuskuvissa on kilpailuyhteiskunnan jälkeen kuitenkin päädytty sopusointuun luonnon kanssa.

  • Opettajien päätäntävalta kouluissa

    05.10.2006 Elävä arkisto

    Nuoret pohtivat minkälainen on hyvä koulu ja hyvät opettajat. Oppilaat toivoivat mm. että koulu ei saisi olla vankila ja, että Koulu-tv:tä lähetettäisiin useammin.