Hyppää pääsisältöön

sukupuolielimet

  • Kolarikarhun sisäfileen arvo 150 euroa kilolta

    15.09.2011 Yle Uutiset

    Karhuhuutokauppa toi vajaat tuhat euroa valtion kassaan Juvalla. Etelä-Savon poliisilaitos huutokauppasi viime viikolla autoon törmänneen ja lopetetun karhun torstaina. Huutajia oli paikalla parisenkymmentä.

  • Itä-Euroopassa

    11.08.2011 Yle Urheilu

    Euroopan laidalla on oltu jo pitemmän aikaa. EM-kisojen alla tutustuimme slaavilaiseen aamupalaan, suoraan tiehen ja betonitaloihin. Maisemat eivät tainneet olla mieleen ja tuloskin oli sen mukaista. Alavireeseen nähden, joka on nyt vaivannut jo joitakin viikkoja, tulos oli kuitenkin vähän odotettu.

  • Jeesuksen ja peniksen yhdistelmä olivat liikaa Filippiineillä

    09.08.2011 Yle Uutiset

    Taideteos, jossa Jeesuksen kasvoihin on liimattu puinen penis toi jumalanpilkkasyytteen nykytaitelijalle Filippiineillä. Filippiiniläisen taiteilijan uskonnollisia ja fallistisia symboleita yhdistänyt taidenäyttely suljettiin tiistaina kohun saattelemana.

  • Justice Minister backs chemical castration of sex offenders

    15.07.2011 Yle News

    Justice Minister Anna-Maja Henriksson told YLE TV on Friday that she is in favour of chemical castration for sex offenders. Henriksson said that she intends to introduce a bill on the matter to Parliament this autumn. The voluntary treatment would likely be used on around ten prisoners a year.

  • Viron ministerit kannattavat seksuaalirikollisten kastraatiota

    13.07.2011 Yle Uutiset

    Viron ministeriöt kannattavat seksuaalirikollisten kastraatiota valmistelevaa lakiesitystä. Oikeusministeri Kirsten Michal ajaa lakia, joka on nyt etenemässä hallituksessa.

  • Eturauhasen liikakasvu ei ilmeisesti eturauhassyövän riskitekijä

    06.07.2011 Yle Uutiset

    Eturauhasen liikakasvu ei altista eturauhasen syövälle, vaikka niin on pitkään epäilty, tuore tutkimus vihjaa. Tutkimus on tähän mennessä vahvin näyttö asiasta.

  • Maailman kovaäänisin eläin lyö tutkijat ällikällä

    02.07.2011 Yle Uutiset

    Biologian tutkijat ovat ratkaisseet, mikä on maailman kovaäänisin eläin, kun äänen voimakkuus suhteutetaan ruumiin kokoon. Voittaja on selvä, vesistöissä elävä pikkumalluaisiin kuuluva Micronecta scholtzi .

  • Klovni - kyllä nolottaa on krouvi komedia

    17.06.2011 Yle Uutiset

    Ohjaus: Mikkel Nørgaard Alkuperäinen nimi: Klovn - The Movie Alkuperämaa: Tanska 2010 Pääosissa: Frank Hvam, Casper Christensen, Mia Lyhne, Iben Hjejle, Lars Hjortshøj K-15

  • Lapsuuden syöpä altistaa uudelle syövälle aikuisena

    15.06.2011 Yle Uutiset

    Lapsena syöpää sairastaneet ovat alttiita sairastumaan uuteen syöpään vielä vuosikymmeniä myöhemmin. Riski ei ole kovin suuri, mutta silti suurempi kuin tavallisesti, brittitutkijat kirjoittavat.

  • Sijaissynnyttämisen salliminen saa tukea asiantuntijalta

    01.06.2011 Yle Uutiset

    Sosiaali- ja terveydenhuollon eettinen neuvottelulautakunta valmistelee sijaissynnyttämistä käsittelevää kannanottoa oikeusministeriön pyynnöstä. Suomessa tapahtuneita sijaissynnytyksiä läheltä seurannut apulaisylilääkäri Viveca Söderström-Anttila toivoo, että sijaissynnyttäminen sallittaisiin.

  • Kahvi saattaa ehkäistä eturauhassyöpää

    27.05.2011 Yle Uutiset

    Yli kuusi kupillista kahvia päivittäin nauttivat saattavat välttyä eturauhassyövältä muita todennäköisemmin. Etenkin kohtalokkaat eturauhaskasvaimet ovat heillä harvinaisempia, Harvardin yliopiston tutkimus osoittaa.

  • Ripeät kävelyretket saattavat jarruttaa eturauhassyöpää

    25.05.2011 Yle Uutiset

    Eturauhassyöpään sairastuneet miehet voivat hidastaa tai mahdollisesti jopa pysäyttää sairautensa etenemisen kävelemällä säännöllisesti. Olennaista on, että kävely on ripeää ja sitä harrastaa vähintään kolme tuntia viikossa.

  • Erektiokuvia IRC-galleriassa esitellyt mies sai sakkoja

    23.03.2011 Yle Uutiset

    Internetissä tapahtunut sukupuolisiveellisyyden loukkaus on johtanut ensimmäistä kertaa rangaistukseen Suomessa. Kolmekymppinen perheellinen mies oli julkaissut lähikuvia erektiossa olevasta peniksestään IRC-galleriassa.

  • Kiikassa vesi poikki taas iltapäivällä

    09.02.2011 Yle Uutiset

    Sastaman Vesi korjasi putkivauriota Kiikan alueella jo toisena iltapäivänä peräkkäin. Tänään torstaina vesikatkos alkaa noin kello 13. Eilen vesi oli poikki 14.30 alkaen noin tunnin ajan.

  • Miehen ympärileikkaus vaikeuttaa papilloomaviruksen tarttumista

    10.01.2011 Yle Uutiset

    Aikuisen miehen ympärileikkaaminen vähentää heidän naispartnereidensa papilloomavirustartuntoja. Tätä kautta ympärileikkaus voi ehkäistä naisten kohdunkaulan syöpiä, joita papilloomavirus aiheuttaa.

  • Vauvan sukupuolta ei aina voida määritellä

    05.01.2011 Yle Uutiset

    Vuosittain syntyy vauvoja, joiden sukupuolta ei pystytä synnytyksessä määrittelemään. Sikiöajan hormoonitoiminnan häiriö saattaa muokata sukupuolielimiä väärään suuntaan. Sukupuolen valitseminen on ammattilaisillekin vaikea paikka.

  • Naisen sukuelimessä iso amfetamiinilasti

    22.12.2010 Yle Uutiset

    Lappeenrantalaisnaisen liki sadan gramman amfetamiinilasti oli kondomissa, jonka hän oli asettanut emättimeensä. Viisikymppinen nainen otettiin lasteineen kiinni rautatieasemalla, kun hän oli aineen hankintamatkalla Lahdessa.

  • Kokoomusedustaja kannattaa seksuaalirikollisten kastraatiota

    17.12.2010 Yle Uutiset

    Kokoomuksen orimattilalainen kansanedustaja Kalle Jokinen kannattaa seksuaalirikollisten kemiallista kastraatiota. Jokisen ja toisen kokoomuskansanedustaja Sampsa Katajan allekirjoittamassa kannanotossa todetaan, että kaikki keinot törkeiden seksuaalirikosten torjumiseksi on otettava käyttöön.

  • Kokoomuskansanedustajat: Kastraatio oikein seksuaalirikollisille

    16.12.2010 Yle Uutiset

    Kokoomuksen kansanedustaja Sampsa Kataja olisi valmis ottamaan käyttöön kirurgisen kastraation törkeiden seksuaalirikosten torjunnassa.

  • Sikojen kivuttomalle kastraatiolle vihreää valoa

    15.12.2010 Yle Uutiset

    Useat eurooppalaiset sianlihan tuottajajärjestöt ja jälleenmyyjät ovat sitoutuneet Euroopan komission julkilausumaan, jonka mukaan sikojen kastraatiota muutetaan merkittävästi vuonna 2012. MTK:n mukaan aikataulu on Suomelle kuitenkin liian nopea.

Sivut