Hyppää pääsisältöön

kauppapolitiikka

  • Salolainen: Kauppakomissaarin paikka Rehnille

    20.11.2009 Yle Uutiset

    Eduskunnan ulkoasianvaliokunnan puheenjohtajan Pertti Salolaisen ( kok.) mukaan Olli Rehn (kesk.) on hyvä ehdokas EU:n uudeksi kauppakomissaariksi. Salolainen arvelee Rehnin mahdollisuudet saada vaikutusvaltaisen komissaarin paikka nyt parantuneen.

  • Stubb: Vahva kärkikaksikko

    20.11.2009 Yle Uutiset

    Suomi on tyytyväinen EU:n eilisiin johtajavalintoihin. Ulkoministeri Alexander Stubb sanoo, että EU sai vahvan kärkikaksikon, kun presidentiksi valittiin Belgian pääministeri Herman Van Rompuy ja ulkoministeriksi kauppakomissaari Catherine Ashton.

  • Protektionismi huolettaa Apec-johtajia

    14.11.2009 Yle Uutiset

    Protektionismin uhka on noussut hallitsevaksi teemaksi Aasian ja Tyynenmeren alueen yhteistyöjärjestön Apecin huippukokouksessa Singaporessa. Venäjän, Meksikon ja Kiinan edustajat esittivät kokouksen aluksi huolensa siitä, että yhä useammat maat kasaavat esteitä vapaakaupan tielle.

  • Putin: No Rise in Wood Tariffs

    25.10.2009 Yle Uutiset

    Russia is to continue its moratorium on wood export tariffs. Russian Prime Minister Vladimir Putin made the announcement at a meeting of forest producers in St. Petersberg on Sunday. Putin indicated that tariff increases planned for 2011 might also be postponed. Putin and Finland's Prime Minister, Matti Vanhanen met on Sunday during at the meeting which is aimed at encouraging greater co-operation and free trade in the forest sector. The Finnish forest industry says the concessions are inadequate and has reiterated calls for tariffs to be abolished completely.

  • Vapaakauppa-aate voimissaan Chydenius-seminaarissa

    01.08.2009 Yle Uutiset

    Anders Chydenius -vapaakauppaseminaari keräsi Kokkolasalin liki täyteen talousasioista kiinnostuneita. Anders Chydeniuksen 250 vuotta sitten esittämät ajatukset ovat edelleen ajankohtaisia.

  • Ministerit vierailevat Tornionlaaksossa

    09.06.2009 Yle Uutiset

    Ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Paavo Väyrynen vierailee Ruotsin kauppaministerin Ewa Björlingin kanssa Tornionjokilaaksossa tiistaina ja keskiviikkona.

  • Yli puolet mepeistä valmis puuttumaan maatalouden tukiin

    08.06.2009 Yle Uutiset

    Vastavalituista europarlamentaarikoista seitsemän on jokseenkin sitä mieltä, että EU:n on oltava valmis tinkimään maatalouden tuista ja tuontisuojasta maailman vapaakauppaneuvotteluissa. Asia ilmenee YLEn vaalikoneesta.

  • Aasiaan uusi suuri vapaakauppa-alue

    27.02.2009 Yle Uutiset

    Kaakkois-Aasian maiden järjestö ASEAN on solminut kokouksessaan Thaimaassa vapaakauppasopimukset Australian ja Uuden-Seelannin kanssa. Vapaakauppasopimus luo yhden Aasian laajimmista kauppajärjestelmistä.

  • Obama puhui vapaakaupan puolesta

    19.02.2009 Yle Uutiset

    Yhdysvaltain presidentti Barack Obama varoittaa maailmaa protektionismista eli vapaakaupan esteitten pystyttämisestä. Ensimmäisellä ulkomaanvierailullaan Kanadaan Obama tähdensi olevan välttämätöntä, että talouskriisin oloissa maailman maat välttävät nollasummapelin politiikkaa, jossa naapurin vahinkoa kuvitellaan omaksi eduksi.

  • Maiden oman teollisuuden suosiminen pahentaa talouskriisiä

    18.02.2009 Yle Uutiset

    Kansallisten etujen ajaminen uhkaa romuttaa talouskriisin helpottamiseksi päätetyt elvytystoimet. Useissa maissa on vireillä teollisuuden tukipaketteja, joihin on liitetty selkeitä oman maan teollisuutta suosivia ehtoja. Asiantuntijoiden mukaan lyhytnäköiset toimet vain pahentavat talouskriisiä.

  • Vallan vaiheilla

    10.02.2009 Elävä arkisto

    Politiikkaa pintaa syvemmältä. Matti Laitisen toimittama yhteiskuntapoliittinen ohjelmasarja oli yksi YLEn pitkäaikaisimmista radion asiapuheohjelmista.

  • Kauppa on politiikkaa

    03.01.2009 Yle Uutiset

    Melko yleisesti katsotaan, että Suomella ei ollut kylmän sodan aikana mahdollisuutta kieltäytyä kauppapoliittisesta ystävyydestä, yhteistoiminnasta ja avunannosta Yhdysvaltain kanssa.

  • USA kiristi asekaupoilla Suomen ulkomaanvientiä 1980-luvulla

    03.01.2009 Yle Uutiset

    Yhdysvallat kiristi Suomea asehankinnoilla saadakseen Suomen 1980-luvulla mukaan Neuvostoliiton vastaiseen kauppapoliittiseen saartorenkaaseen, niin kutsuttuun Cocom-järjestelyyn

  • Presidentin kansliapäällikkö vaihtuu

    04.12.2008 Yle Uutiset

    Presidentin kansliapäällikkö vaihtuu keväällä. Nykyinen kansliapäällikkö Jarmo Viinanen on nimitetty Suomen YK-edustuston päälliköksi.

  • Algeria hankkimassa pari tuhatta puimuria Porista

    14.11.2008 Yle Uutiset

    Suomi on saamassa suuren puimuritilauksen Afrikasta. Lähiviikkoina valmistuvan sopimuksen mukaan Porissa toimiva puimuritehdas toimittaisi lähivuosina Algeriaan jopa 2 000 puimuria.

  • EK: lainvalmistelu puutteellista

    08.10.2008 Yle Uutiset

    Elinkeinoelämän Keskusliitto EK arvostelee kovin sanoin hallituksen lainvalmistelua puutteelliseksi.

  • Suomi haluaa vähentää köyhyyttä kaupankäynnin avulla

    09.09.2008 Yle Uutiset

    Suomi pyrkii vähentämään köyhyyttä kehitysmaissa yhä enemmän kaupankäynnin avulla. Ulkoministeriön uuden linjauksen mukaan Suomi tukee kehitysmaiden integroitumista maailmantalouteen sekä kauppapolitiikan että kehitysyhteistyön avulla.

  • WTO:n maailmankaupan vapauttamista koskevat neuvottelut pitkittyvät edelleen

    26.07.2008 Yle Uutiset

    Genevessä käynnissä olevat maailmankauppajärjestön WTO:n neuvottelut pitkittyvät edelleen. Neuvotteluiden oli tarkoitus päättyä tänään lauantaina, mutta WTO:n pääjohtajan Pascal Lamy on ilmoittanut kokousta jatkettavan mahdollisesti keskiviikkoon asti.

  • Kauppakomissaari ei halua kommentoida rekkamaksuja

    17.07.2008 Yle Uutiset

    Euroopan unionin kauppapolitiikasta vastaava komissaari Peter Mandelson ei halua ottaa kantaa venäläisille rekoille mahdollisesti määrättäviin transito- eli kauttakulkumaksuihin. YLE Uutisten tavoittaman Mandelsonin mukaan vielä ei ole selvää, aiotaanko ajatusta transitomaksuista kehitellä eteenpäin.

  • Kauppakomissaari vaatii Venäjältä pikaisia päätöksiä puutulliasiassa

    27.06.2008 Yle Uutiset

    EU:n kauppakomissaari Peter Mandelson vaatii Venäjältä ensi kuussa ratkaisua puutulliasiassa. Mandelson sanoi Yle-uutisten haastattelussa ymmärtävänsä Suomen teollisuuden huolen nousevista tullimaksuista.

Sivut