Hyppää pääsisältöön

ekologinen tasapaino

  • Ympäristökasvatuksen päämääränä oli vastuullinen nuori

    20.07.2015 Elävä arkisto

    Dokumentti pureutuu 1980-luvun luonnontiedon opetukseen.

    Dokumentti pureutuu 1980-luvun luonnontiedon opetukseen.

  • "Metsä on akatemia, jonka barbaarit hävittivät"

    01.09.2014 Kulttuuri

    Puiden kansa on kuvakirja juuristamme.

    Olemme lähempänä metsäläishistoriaamme kuin monet Euroopan kansat, mutta metsän hengellinen arvo suomalaisille on vain varjo aiemmasta. Puiden kansa on kirja juuristamme ja miltei unohdetusta luontoyhteydestä.

  • Grönlannissa jäätikön sulaminen vie pohjan perinteisiltä elinkeinoilta

    12.11.2013 Elävä arkisto

    Jaana Kannisen palkitut raportit Grönlannista 2012

    Ilmastonmuutos vaikuttaa arktisilla alueilla muuta maailmaa nopeammin. Perinteiset elinkeinot ovat 2000-luvulla käyneet vaikeiksi tai mahdottomiksi, kun meri ei enää jäädy ja ikirouta haurastuu. Toimittaja Jaana Kanninen raportoi ilmaston ja perinteisen elämäntavan muutoksesta Grönlannissa syksyllä 2012.

  • Futuristisella matkalla ylihuomiseen 1971

    30.05.2013 Elävä arkisto

    Matkalla ylihuomiseen -sarja katsoi tulevaisuuteen vuonna 1971. Tulevaisuudentutkimuksen silmin 2000-luku näyttäytyi uhkientäyteisenä. Toisaalta kehityksen odotettiin myös parantavan ihmisten elämää, ja osa futuristisista ennustuksista osui oikeaan.

  • Tunti maailmalle

    26.03.2010 Elävä arkisto

    Earth Hour on WWF:n organisoima.

    Earth Hour on WWF:n organisoima maailmanlaajuinen ilmastotapahtuma, joka kehottaa suomalaisiakin sammuttamaan valonsa tunniksi ilmastokriisin torjumiseksi.

  • Rölli ja voi-misteli

    07.01.2008 Elävä arkisto

    Röllimetsässä on syksy ja Rölli on innoissaan keräilemässä metsästä erilaisia kasveja.

  • Rölli ja viimeinen dinosaurus

    28.12.2007 Elävä arkisto

    Rölli istuu muurahaispesään ja kertoo dinosauruksista.

    Rölli on hyvällä tuulella ja kertoo jälleen kerran seikkailuistaan Röllimetsässä.

  • Rölli suunnistaa

    26.12.2007 Elävä arkisto

    Röllillä on uusi suunnitelma kilpailun voittamiseksi.

    Rölli valmistautuu Röllimetsän suunnistuskilpailuun. Hän on piirtänyt kilpailualueesta kartan, jossa näkyvät puut, joet, metsät ja pellot.

  • Rölli saa kirjeen

    26.12.2007 Elävä arkisto

    Rölli hiiviskelee Röllimetsässä ja miettii ihmisotusten ihmeellisiä sääntöjä ja tapoja. Kotitöllissä Rölliä odottaa kirje.

  • Rölli ja tonttutyttö Tiina

    19.12.2007 Elävä arkisto

    Rölli on jäällä pilkkimässä, kun yhtäkkiä kuulee tonttutyttö Tiinan huutelevan järven rannalla. Rölli paljastaa pitävänsä Tiinasta, mutta pelkää, että jos muut röllit saavat tietää tästä, syntyy hirmuinen meteli.

  • Rölli ja omituiset otukset

    10.12.2007 Elävä arkisto

    Rölli on rakentanut Röllimetsän ensimmäisen television.

    Rölli on rakentanut Röllimetsän ensimmäisen television. Hän on nähnyt niitä ainoastaan metsän ulkopuolella ihmisotusten käytössä.

  • Rölli onnellisten joukossa

    07.12.2007 Elävä arkisto

    Metsätöllissään asustelevan Röllin mielestä Onnenkioski olisi hyvä idea. Sieltä voisi ostaa onnenmurikoita aina kun on onneton.

  • Röllin joulu

    30.11.2007 Elävä arkisto

    Metsänpeikon jouluohjelma vuodelta 1987.

    Röllin joulu kertoo jouluun valmistautumisesta ja tunnelmasta Röllimetsässä ja Röllin kodissa. Päähenkilönä on tietenkin itse Rölli, jota esittää Allu Tuppurainen.