Hyppää pääsisältöön

kriminalistiikka

  • Mies, murha ja The Huivi – kun Viiltäjä-Jack kohtasi suomalaisen rikosgeneetikon

    12.09.2014 Tiede

    Viiltäjä-Jackin paljastaja, johtava rikosgeneetikko, molekyylibiologi ja biokemisti Jari Louhelainen Liverpoolin John Moores Yliopistosta, tietää kuinka 126 vuotta vanhaa rikosta tutkittiin.

  • Seksirikoksia 1990- ja 2010-luvulla

    21.11.2013 Elävä arkisto

    Raiskauksista saatavat tuomiot olivat aiheena Ajankohtaisen kakkosen Seksirikos-illassa vuonna 1998 sekä A-Studio Talkissa vuonna 2013. Seksirikos-illan kaksituntiseen keskusteluun mahtui myös paljon asiaa pornovideoista ja prostituutiosta. Molemmissa keskusteluissa kuultiin raiskauksen uhreja.

  • Rikostutkimuskeskus vuonna 1947

    27.09.2010 Elävä arkisto

    Esittelyssä rikostutkimuskeskuksen viimeisintä tekniikkaa.

    Rikostutkimuskeskuksen esittelyssä nähtiin viimeisintä tekniikkaa, jolla "murhaajia, varkaita ja petkuttajia" saatiin nalkkiin. Rikosmuseon antimista esiteltiin mm. Suomen viimeinen mestauskirves.

  • Rikostarinoita Suomesta: Hammasmurhaaja

    12.01.2010 Elävä arkisto

    Kivinokan Hammasmurhaaja.

    Elokuussa 1980 erästä itähelsinkiläistä perheenisää epäiltiin osalliseksi vaimonsa kuolemaan. Miehen menneisyydestä alkoi paljastua asioita, joita oli syytä tutkia tarkemmin.