Hyppää pääsisältöön

rajat

  • Raja jota ei ylitetä

    07.05.2017 Yle TV1

    Draamasarja rajavartijoista ja ihmisistä EU:n rajalla.

    Draamasarja rajavartijoista ja ihmisistä Euroopan unionin rajalla. Toisella puolella ovat rikkaat ja menestyvät ja toisella köyhät ilman vaihtoehtoja.

  • Dokumenttiprojekti: Pyhä

    13.04.2017 Yle TV1

    Mitä pyhä merkitsi ennen ja mitä se merkitsee tänään?

    Dokumenttielokuva kertoo pyhyyden merkityksestä ihmiselle sekä pyhistä paikoista ennen ja tänään.

  • "En halunnut lähteä" – Syyrian sotaa paenneet kertoivat tarinansa pakolaisleirillä Bulgariassa

    16.09.2015 Elävä arkisto

    Bulgariaan päätyneet syyrialaiset eivät halunneet lähteä.

    Bulgarian ja Turkin rajaseudulla oleva Harmanlin pakolaisleiri oli vuonna 2014 täynnä ihmisiä ja tarinoita. Tuhannelle ihmiselle tarkoitetulla leirillä asui 2000 Syyrian sotaa paennutta. Kaikkien heidän tarinoissa yhdistyi yksi, hiljainen toteamus: en olisi halunnut lähteä.

  • Intifada ja unelma Palestiinan valtiosta

    02.09.2014 Elävä arkisto

    Vuonna 1989 elettiin kansannousun toista vuotta.

    Palestiinan valtio on ollut unelmana palestiinalaisille Israelin valtion synnystä vuonna 1948 lähtien. Vuonna 1989 elettiin intifadan eli palestiinalaisten kansannousun toista vuotta ja unelma omasta valtiosta eli vahvana.

  • Vuosi kuuden päivän sodan jälkeen

    29.08.2014 Elävä arkisto

    Toimittaja Paula Porkan neliosaisessa reportaasissa Vuosi sodan jälkeen tutkitaan kuuden päivän sotaa neljältä eri kantilta, neljän eri osapuolen silmin. Porkka kysyy kiperiä kysymyksiä, kuten voittiko Israel todella, mitä palestiinalaisuus tarkoittaa ja miten Jordanian valtio selviää sodan jälkeen.

  • Öljy, islam ja venäläisyys määrittelevät Venäjän rajoja

    06.03.2014 Elävä arkisto

    Venäjän rajat ovat muuttuneet vuosisatojen aikana useasti. Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen vuonna 1994 valtion viralliset rajat eivät olleet välttämättä yhtä kuin Venäjän rajat.

  • Työmatkana Imatra–Svetogorsk

    21.01.2014 Elävä arkisto

    Useat imatralaiset suuntaavat päivittäin Venäjän Svetogorskiin töihin. Siellä entisissä Enson paperitehtaissa toimii maailman suurin paperiyritys International Paper.

  • Ruotsalaista Suomi-nostalgiaa Darya Pakarisen tapaan

    03.01.2014 Elävä arkisto

    Darya Pakarinen esittää nostalgista iskelmää suomeksi, mutta vain lähinnä Ruotsissa. Hän ja yhtyeensä Månskensorkestern tulivat suurelle yleisölle tutuiksi dokumenttielokuvasta Laulu koti-ikävästä.

  • Yhtä kaupunkia kahdessa valtiossa

    12.12.2013 Elävä arkisto

    Tornion ja Haaparannan yhteenkasvaminen.

    "Mikään ei ole enää pyhää, kun Tornio ja Haaparanta ovat päättäneet kasvaa yhteen", sanoi A-studion toimittaja vuonna 2001 Suomen ja Ruotsin välisellä rajalla. Todellisuudessa yhteen kasvaminen oli alkanut jo vuosikymmeniä aiemmin ja vain syventynyt ajan myötä.

  • EU-kansalaisuus myytävänä

    26.09.2013 Elävä arkisto

    Romanian passista on tullut hämäräbisneksen vetävä kauppakohde Moldovassa. Voiko kuka tahansa ostaa EU:n kansalaisuuden?

  • EU laajentui koko Euroopan liitoksi

    27.08.2013 Elävä arkisto

    Euroopan unionin merkittävin laajennus tapahtui vappuna 2004. Tuolloin unioniin liittyi peräti kymmenen uutta valtiota. Kolme vuotta myöhemmin mukaan tulivat myös Bulgaria ja Romania. Sanottiin, että vasta itään laajennettuaan EU:sta tuli se Euroopan yhdentymisen ja rauhan liitto, joksi se oli perustettu.

  • Albania – erakko vastoin tahtoaan

    05.06.2013 Elävä arkisto

    Ylen toimittaja pääsi Albaniaan 1982.

    Vuonna 1982 toimittaja Raija Valta pääsi tutustumaan Albaniaan. Muinaisten illyrialaisten jälkeläisten asuttaman maan tuleminen eurooppalaisten valtioiden joukkoon oli ollut hidasta, hän sai huomata. Matkalta syntyi kaksi reportaasiohjelmaa täynnä hienoa ja harvinaista ajankuvaa eristäytyneestä Albaniasta.

  • Tää on seksii!

    09.04.2013 Elävä arkisto

    Sarja käsitteli seksuaalisuutta monesta eri näkökulmasta.

    Miten se kortsu oikein laitetaan? Kenen kanssa suhteen rajoista kannattaa puhua? Entä miltä tuntuu, kun ihastuu? Tähän kaikkeen ja moneen muuhun nuoria askarruttaviin kysymyksiin vastasi sarja "Tää on seksii!". Joka jaksossa nähtiin myös Salatut elimet -osio, jossa Antavaisen perhe syventyi seksuaalisuuden saloihin.

  • Kiista Berliinistä 1961 kuumensi kylmän sodan uhkaavasti

    28.01.2011 Elävä arkisto

    DDR sulki Berliinin itävyöhykkeen ensin piikkilankaesteellä.

    Elokuun 13:ntena 1961 DDR sulki Berliinin itävyöhykkeen piikkilankaesteillä. Muutaman päivän kuluttua rajalle alkoi kohota betoninen muuri, joka jakoi kaupungin 28 vuoden ajan.

  • Lapinlahden Linnut: Uusi Suomen kartta

    20.04.2009 Elävä arkisto

    Valtakunnan tarpeettomat osat on siirretty länsinaapuriin.

    Karttauudistustoimikunta on saanut valmiiksi uuden Suomen kartan. Tarpeettomiksi katsotut valtakunnan osat on siirretty länsinaapuriin.

  • Berliinin muuri oli idän ja lännen synkeä rajalinja

    14.08.2008 Elävä arkisto

    Berliinin muuri symboloi 28 vuoden ajan Euroopan kahtiajakoa

    Vuonna 1961 rakennettu Berliinin muuri symboloi 28 vuoden ajan Saksan ja koko Euroopan kahtiajakoa. Kylmän sodan tunnetuin ja konkreettisin monumentti murtui syksyllä 1989 sosialistisen järjestelmän alkavan romahduksen myötä.

  • Terosta Osakassa keihään maailmanmestari

    04.09.2007 Elävä arkisto

    Pitkämäki voitti MM-kultaa 90.33m pitkällä heitolla

    Tero Pitkämäki voitti miesten keihäänheiton maailmanmestaruuden Osakassa 2.9.2007. Viimeisellä heitollaan hän repäisi voittolukemaksi 90,33 metriä.

  • Presidentti Nixon ilmoittaa matkustavansa Kiinaan

    08.09.2006 Elävä arkisto

    ”Pöytätennisdiplomatia” johti suurvaltasuhteiden lämpenemiseen vuonna 1971.

  • Palestiinan vapautusjärjestön johtajan haastattelu tammikuussa 1967

    08.09.2006 Elävä arkisto

    "Sota on välttämätön, koska Palestiinan kysymykseen ei ole löydetty rauhanomaista ratkaisua."

  • DDR avaa rajansa

    08.09.2006 Elävä arkisto

    Ensimmäiset kuvat juhlivista berliiniläisistä

    Saksan demokraattisen tasavallan ministerineuvosto ilmoitti marraskuussa 1989, että DDR avaa rajat maansa kansalaisille.