Hyppää pääsisältöön

kaapit

  • Tavara vaihtaa omistajaa Kontissa

    13.08.2009 Yle Uutiset

    Suomen Punaisen Ristin kierrätystavaratalon hyllyt ja rekit notkuvat tavaraa ja vaatteita. Kontissa sekä lahjoittaja että ostaja tekevät työtä avustusjärjestön ja ympäristön hyväksi.

  • Aidon kyläkaupan tunnelmaa

    06.08.2009 Yle Uutiset

    Yksitoista kilometriä Jämsänkoskelta, kaksikymmentäneljä Mäntästä. Tien varrelta löytyy Pertti Römanin kyläkauppamuseo. Holisevan kylässä Mustingassa on toiminut aikoinaan monta kyläkauppaa, joista entinen Römanin kauppa on ensimmäinen ja viimeinen. Se aloitti vuoden 1920 jälkeen komerokauppana – eli omakotitalon komerossa.

  • Mies pelastettiin asuntopalosta Porissa

    21.07.2009 Yle Uutiset

    Nuori mies saatiin pelastettua viime hetkellä asuntopalosta Porissa. Siltapuistonkadulla sijaitsevan kerrostaloasunnon keittiössä syttyi yöllä tulipalo, kun hellalle jäänyt ruoka sytytti kaapistot tuleen.

  • Työtehoseura antaa messuille hyvän arvosanan

    14.07.2009 Yle Uutiset

    Valkeakosken messukohteita tarkastellut Työtehoseura on ilahtunut energiatehokkuudesta ja luonnonvalon määrästä. Moitteita annetaan joidenkin kohteiden vähäisistä säilytystiloista ja pienistä makuuhuoneista.

  • Käytetyt rakennustarvikkeet kysyttyjä

    09.07.2009 Yle Uutiset

    Käytetyillä rakennustarvikkeilla ja -materiaaleilla on runsaasti kysyntää, kerrotaan jyväskyläläisestä rakennustarvikkeiden kierrätyskeskusesta EkoCenter Raksasta. Vielä muutamia vuosia sitten käytetyt tuotteet päätyivät jätteeksi.

  • Tuhannet turistit lähtevät Helsingistä pehmohirvi kainalossa

    09.07.2009 Yle Uutiset

    Puu- ja tuohiesineet, turkishatut, sinivalkoiset paidat ja sarvekkaat eläimet ovat Helsingin kauppatorin myydyimpiä matkamuistoja.

  • Allun Grilli on rata-autoilun ystävien mansikkapaikka

    08.07.2009 Yle Uutiset

    Jo 37 vuotta Vantaalla toiminut Allun Grilli on jo lähes instituutio.

  • Kotkassa tulipalo kerrostalossa

    07.07.2009 Yle Uutiset

    Kotkassa syttyi aamuyöllä palamaan kerrostalon kellarivarastoja. Henkilövahingoilta vältyttiin.

  • L

    01.07.2009 Yle Uutiset

    Sanakirjaan tästä

  • K

    01.07.2009 Yle Uutiset

    Sanakirjaan tästä

  • Palokunta pelasti reikään juuttuneen koiranpennun

    24.06.2009 Yle Uutiset

    Rovaniemen palokunta irrotti loukkuun juuttuneen koiranpennun särkemällä kaapin seinää Rovaniemen Ounasrinteellä keskiviikkona iltapäivällä. Kuukauden ikäinen pentu oli jäänyt kiinni päästään keittiökaapin aukkoon.

  • Uusi vastaanottokeskus avasi ovensa Kalliossa

    18.06.2009 Yle Uutiset

    Helsingin uusi vastaanottokeskus entisessä Fennohotellissa sai tänään ensimmäiset asukkaansa. Kahden viikon aikana keskukseen siirtyy vajaat kahdeksankymmentä turvapaikanhakijaa Kyläsaaresta.

  • Ilomantsin nukke- ja nalletalo saa kävijät leikkimielelle

    05.06.2009 Yle Uutiset

    Ilomantsin Pogostalla, Kauppatien varrella oleva nukke- ja nalletalo saa kävijät leikkimielelle. Punaiseksi maalatun talon ikkunoista kurkistavat nuket ja niitä löytyy talon sisältä yli kaksituhatta.

  • Kalusteilla on eronsa

    05.06.2009 Yle Urheilu

    Siinä missä Shakespeare naamioi vaikeatkin seksuaaliset suhteet näytelmissään rakkauden ongelmiksi, voidaan tietysti myös sosiaalijohtajan kalliinlaisista kalusteista tehdä näytelmä. Helsingissä tätä 72 000 euron arvoista dilemmaa on nyt pyöritelty julkisuudessa kuukausitolkulla ja päädytty tavallaan siihen, että Ylioppilasteatteri on lähtenyt muuttamaan faktaa fiktioksi tai sitten toisinpäin. Sosiaalisista suhteista kun on kysymys.

  • Koira aiheutti tulipalon Laukaassa

    03.06.2009 Yle Uutiset

    Sähköhellalta ruokaa tavoitellut koira aiheutti tulipalon Laukaassa. Ruokaa kurotellessaan koira oli onnistunut napsauttamaan hellan päälle.

  • Siivooja löysi 250 000 markkaa

    27.04.2009 Yle Uutiset

    Keminmaalainen nainen löysi siivotessaan epämääräisen paketin, josta paljastui Suomen markan seteleitä 42 000 euron arvosta. Tapaus sattui viime joulukuussa.

  • Kemissä paljastui rahakätkö

    27.04.2009 Yle Uutiset

    Poikansa asuntoa siivonnut nainen teki yllättävän löydön Kemissä. Nainen löysi keittiöstä rahakätkön, jossa oli neljännesmiljoonaa markkaa seteleinä. Nainen vei rahat poliisille, joka ryhtyi selvittämään rahojen omistajaa.

  • Ahkerasta siivouksesta tuntuva palkkio

    26.04.2009 Yle Uutiset

    Keminmaalainen nainen löysi siivotessaan epämääräisen paketin, josta paljastui 250 000 vanhaa Suomen markkaa seteleinä. Summa on 42 000 euroa.

  • Luulöydöt kertovat eläinten elämästä muinaisessa Turussa

    27.03.2009 Yle Uutiset

    Historiallisen Turun keskustan luostarikorttelista tehdyt luulöydöt esittäytyvät Aboa Vetus -museon uudessa näyttelyssä. 800 kiloa luuta esittelee nimensä mukaisesti alueelta tehtyjä löytöjä, mutta ennen kaikkea tarinoita niiden takana.

  • Tulipalo tuhosi omakotitalon Ylivieskassa

    20.02.2009 Yle Uutiset

    Tulipalo sai alkunsa vaatekaapista, jossa oli lämmitin putkien sulattamista varten. Talon ainoa asukas pääsi ulos talosta omin avuin, eikä hän loukkaantunut.

Sivut