Hyppää pääsisältöön

klassismi

  • Hieno ranskalais-englantilainen wieniläisklassikko Georges Onslow

    24.02.2017 Klassinen

    Levyarvio

    Musiikinhistoriaa on totuttu kirjoittamaan suurena tarinana, jossa yksi suurmies ojentaa kapulan seuraavalle. Klassisen musiikin käsite on itsessään syntynyt juuri näin: 1800-luvulla Saksassa sai vallan ajatus musiikinhistoriasta eräänlaisena kehityskertomuksena, joka huipentui Wienissä vuosisadan vaihteessa Haydnin, Mozartin ja Beethovenin musiikissa. Heidän työnsä nostettiin klassikkoasemaan, ja niinpä näiden wieniläisklassikkojen musiikissa tiivistyy ajatus siitä, mitä klassinen musiikki on.

  • Pianisti on löytänyt orkesterista hyvän kumppanin

    10.02.2017 Klassinen

    Levyarvio

    Mitsuko Uchida kuuluu lempipianisteihini; hänen soitossaan tiivistyvät monet parhaina pitämäni modernin pianistin ominaisuudet. Hän on niitä harvoja, joiden soittamana viitsin kuunnella vanhempaa musiikkia konserttiflyygelillä. W.A. Mozartin myöhäisen musiikin ilmaisullinen rikkaus ja monikerroksisuus nousevat hänen tulkitsemanaan pintaan—vanhalla hyvällä tavalla. Näin myös Clevelandin orkesterin kanssa Mozartin upeiden Pianokonserttojen parissa.

  • Varhaiset saksalaiset sellokonsertot sykähdyttävät

    11.11.2016 Klassinen

    Levyarvio

    Moskovalaisen Musica Viva -yhtyeen ja sellisti-kapellimestari Alexander Rudinin uusi sellokonserttolevy on peräti kolmella tapaa onnistunut: se esittelee suuremmalle nyky-yleisölle tuntemattomampia säveltäjiä; tuo esiin sellokonserttoja soittimen varhaishistoriasta Vivaldin ja Haydnin välistä; ja se on hienostuneesti sekä puhuttelevasti soitettu vanhan musiikin levy kaikille 1700-luvun musiikista kiinnostuneille.

  • Erään Mozartin odottamattomat konsertot

    11.11.2016 Klassinen

    Levyarvio

    On sääli, ettei tämä lahjakkuus laajemmin harjoittanut säveltäjäntointa, ottaen huomioon säveltäjän ilmeisen huomattavat kyvyt pianistina, vainun hyville melodioille ja ylipäätään säveltäjäntaidon, jota koulivat ajan parhaat opettajat Antonio Salieri, Johann Nepomuk Hummel ja kontrapunktitaituri Johann Georg Albrechtsberger. Franz Xaver Mozartin kohtaloksi koitui sukunimi: vaikka hän saattoikin mainostaa omia konserttejaan “W.A. Mozart juniorina”, totuus lienee se, etteivät odotukset koskaan oikein täyttyneet..

  • Erinomaisen viihdyttävää syvällistä taidetta

    14.10.2016 Klassinen

    Levyarvio

    Felix Mendelssohnin Jousikvartetot ovat erinomaista viihdettä ja syvällistä taidetta—jos pitää neljän tasa-arvoisen henkilön vuoropuhelua, Goethea lainatakseni, viihteenä. Aivan kuten erityisen hyvistä elokuvista, kvartetoistakin nauttii sitä enemmän mitä enemmän tuntee genreä ja mitä syvemmin ymmärtää juonenkuljetuksen tapoja ja lainalaisuuksia. Escher-jousikvartetti vie kuulijansa läpi käänteiden ja klassisromanttisen muotodraaman koskettavasti ja vakuuttavalla tyylitajulla.

  • Maisteri heittäytyy galantiksi

    02.08.2016 Klassinen

    Galantti tyyli toimi siltana barokin ja klassismin välillä

    Galantti tyyli toimi siltana barokin ja klassismin välillä

  • Miksi antiikin patsaiden penikset näyttävät niin pieniltä?

    20.05.2016 Kulttuuricocktail

    Miksi antiikin patsaiden penikset näyttävät niin pieniltä?

    Miksi antiikin patsaiden penikset näyttävät niin pieniltä?

  • Haydnia 200-vuotiaalta Haydn-orkesterilta

    06.05.2016 Klassinen

    Levyarvio

    Haydn-levy orkesterilta, joka perustettiin silloin kun Haydn oli vielä uutta musiikkia! Viime vuonna 200-vuotisjuhliaan viettänyt Bostonin Handel and Haydn Society on Yhdysvaltojen vanhin yhä toimiva esittävän taiteen yhteisö. Sen meriittilistalla on muun muassa Händelin Messiaan, Haydnin Luomisen, Verdin Requiemin ja Bachin Matteus-passion Yhdysvaltain ensiesitykset. Ja seuran periodisoitinorkesteri sekä kuoro kuuluvat yhä Yhdysvaltojen parhaisiin.

  • Wednesday series 6

    22.04.2014 RSO in English

    Pieter Wispelwey plays the Haydn cello concerto. Listen LIVE at 7 pm EET. BUY TICKET

  • Keskiviikkosarja 6

    14.04.2014 RSO

    Fokuksessa kaksi klassismin ajan suurmiestä, Joseph Haydn ja W. A. Mozart. Ennakkotiedoista poiketen konsertin kapellimestari on Douglas Boyd, jonka johdolla kuullaan Mozartin balettimusiikkia oopperasta Idomeneo sekä Haydnin sinfonia nro 96, alkusoitto oopperasta L'isola disabiata ja sellokonsertto nro 1. Sellosolistina soittaa Pieter Wispelwey. OSTA LIPPU