Hyppää pääsisältöön

kriisit

  • Vuosi kuuden päivän sodan jälkeen

    29.08.2014 Elävä arkisto

    Toimittaja Paula Porkan neliosaisessa reportaasissa Vuosi sodan jälkeen tutkitaan kuuden päivän sotaa neljältä eri kantilta, neljän eri osapuolen silmin. Porkka kysyy kiperiä kysymyksiä, kuten voittiko Israel todella, mitä palestiinalaisuus tarkoittaa ja miten Jordanian valtio selviää sodan jälkeen.

  • Terveisiä suomalaisista perheistä, jotka voittivat vaikeudet

    25.08.2014 Elävä arkisto

    Suomalaisia perheitä, jotka selvisivät kriiseistä.

    Uskottomuus, velkakierre, masennus ja yhteisen ajan puute ovat vain muutamia kriisejä, joista avioero saatetaan laittaa vireille. Terveisiä perheestä -sarjassa tavattiin tavallisia suomalaisia perheitä, joissa oltiin voitettu kriisit ja päätetty pysyä yhdessä. Jokaisessa 21 jaksossa oman näkemyksensä parien tilanteesta antoi myös parisuhdeasiantuntija tai psykologi. Sarjaa esitettiin vuosina 2001 ja 2004, ja joissain perheissä vierailtiin kahteen otteeseen.

  • Suomen eliittisotilaista tulee bisnesmiehiä

    27.03.2014 MOT

    Maailmalla viime vuosina yleistynyt yksityinen turvapalvelubisnes on rantautunut myös Suomeen. Liiketoimintaa pyörittävät entiset erikoisjoukkojen sotilaat.

  • Krim halusi irti Ukrainasta jo 1990-luvulla

    21.03.2014 Elävä arkisto

    Krim julistautui itsenäiseksi jo vuonna 1992

    Pieni Krimin niemimaa Mustallamerellä on hiostanut Ukrainan ja Venäjän suhteita vuosikymmeniä. Vuonna 1992 alue julistautui ensi kertaa itsenäiseksi. Monelle kriminvenäläiselle tämä tarkoitti ensiaskelta kohti Venäjään liittymistä.

  • Aamusydämellä: Uhrina parisuhteessa - 23.03.2014

    20.03.2014 Elämä
  • Kolmenkympin kriisi iskee viimeistään, kun...

    07.03.2014 Elämä

    Kun tulet tarpeeksi vanhaksi ostat superfoodia, kiinnostut mindfulnessista, saat äidiltäsi ryppyrasvaa ja näet kaljuuntuvassa miehessä kätkettyä herkkyyttä.

  • Psykokulttuuri kukoistaa länsimaissa

    06.03.2014 Elävä arkisto

    Länsimaista ihmistä piinaavat muun muassa narskut eli narsistit ja läheisriippuvuuden karikot. Tunnelukotkin pitäisi saada auki ja suru on kiteytetty vaihekaavioihin. Onnettomuusuutisten vakiototeamus on, että uhreille on tarjolla kriisiapua. Voimalassa tartutaan psykokulttuurin ilmiöihin ja kysytään hallitseeko aikaamme "psykopapisto", joka kertoo mikä on normaalia ja mikä ei.

  • Putin ilman paitaa – sankarimyytin kuvastosta?

    05.03.2014 Tiede

    ”Historialliset analogiat ovat vaarallisia”, toteaa emeritusprofessori Tarmo Kunnas, mutta myöntää Ukrainan tilanteessa olevan yhtäläisyyksiä toisen maailmansodan aikoihin. Kunnaksen mukaan Venäjän harjoittamasta politiikasta on tulkittavissa yhteyksiä toisen maailmansodan aikaisten valtiomiesten toimiin.

  • Psykoanalyysin viimeinen vuosisata?

    24.02.2014 Elävä arkisto

    MOT-ohjelmassa käsiteltiin psykoanalyysia kriittisellä otteella vuonna 1998. Tarkastelun alle joutuivat niin Freudin teoriat kuin psykoanalyysin tehokkuus hoitomuotona.

  • Ben Furman kyseenalaistaa psykoanalyysin hyödyt

    17.02.2014 Elävä arkisto

    Psykiatri Ben Furman Mirja Pyykön haastattelussa

    Psykiatri Ben Furman on tunnettu arvosteluistaan psykoanalyysia ja pitkiä terapioita kohtaan. Mirja Pyykön haastattelussa hän kertoo kriittisestä suhtautumisestaan Sigmund Freudin kehittämään psykoanalyysiin ja tarjoaa vaihtoehtoisen näkemyksen mielenterveysongelmiin ja niistä paranemiseen. Ohjelmassa kuullaan myös terapiassa käyneiden sekä muulla tavoin selvinneiden kertomuksia.

  • Kennedyn ura uutiskatsauksin Kuubasta Kekkoseen

    20.11.2013 Elävä arkisto

    John F. Kennedy 11 uutisfilmillä vuosilta 1961–1962

    John F. Kennedy ehti toimia Yhdysvaltojen johdossa vain kaksi vuotta, mutta hänestä tuli yksi suosituimpia presidenttejä. Ajan uutiskatsausten kautta hahmottuu Kennedyn kauden vaiheita, johon mahtui niin sotaa kuin avaruuden valloitusta ja perheonneakin. Mukana on myös Kekkosen vierailu seurueineen Valkoisessa talossa.

  • Rakkautta ja jälkikasvua on koukuttavan omituinen

    26.09.2013 Elämä

    Rakkautta ja jälkikasvua on ehdottomasti tarpeeksi omituista teeveetä, ja sitä katsellessa irtaantuu kevyesti omasta arjesta.

  • Tähtipoika

    27.06.2013 Vanhemmuus

    Eva odotti vuosi sitten neljättä lastaan. Raskaus oli puolessavälissä, kun sikiö todettiin kuolleeksi. Lapsen kuolemasta johtuva musertava suru oli valtava, ja on edelleen. Nyt, vuosi kuoleman jälkeen suru on muuttanut luonnettaan.

  • Sohvasurffaten ympäri Mustanmeren

    19.06.2013 Elävä arkisto

    Pia Asikainen ja Lotta Kaihua matkasivat sohvasurffaten.

    Lotta Kaihua ja Pia Asikainen eivät olleet koskaan matkustaneet saati tehneet tv-ohjelmaa yhdessä. Naiset päättivät kuitenkin reissata ympäri Mustanmeren, maksullinen majoitus pannassa. Pia ja Lotta aikoivat siis sohvasurffata koko reissun.

  • Kolmenkympin kriisi puhdistaa

    15.04.2013 Elämä

    Kolmenkympin kriisi ei ole vain pelkoa vanhenemisesta, vaan myös uuden varmemman ja aidomman itsen löytymistä. Minulle se oli portti omaan aikuisuuteen ja oivallus: Tämä olen minä.

  • Yölinjalla kuului suomalainen todellisuus

    16.11.2012 Blogit

    Pekka Sauri vierailee Elävän arkiston blogissa ja kertoo Yölinjalla-ohjelman vaiheista: Marraskuun lopulla tulee kuluneeksi kymmenen vuotta siitä, kun viimeinen Yölinjalla-ohjelma lähetettiin Radio Suomessa. Vuosikymmen on hyvin pitkä aika. Siksi hämmästyttää, kuinka ihmiset tulevat edelleen kommentoimaan ohjelmaa. Viime keväänä joku pysäytti Aleksilla ja pyyteli anteeksi, ettei ollut ”viime aikoina” ehtinyt Yölinjaa kuuntelemaan. Ilmeisesti ohjelmalla oli kuulijoilleen jotakin merkitystä.

  • Kuuleeko kukaan?

    26.09.2012 Oppiminen

    Kuuleeko kukaan? on 4-osainen tv-sarja oppilaiden vakavien ongelmien kohtaamisesta ja opettajan vaikutusmahdollisuuksista.

  • Herra euron kesähaave

    31.08.2012 MOT

    Eurokriisi on edennyt vaiheeseen, jossa yhä useampi poliitikko vetoaa Euroopan keskuspankkiin. Pankin odotetaan pelastavan eurooppalaiset täystuholta.

  • Nuorelle leskelle on tarjolla vertaistukea

    31.07.2012 Elävä arkisto

    Vertaistuki on korvaamaton apu leskeksi jääneelle.

    Puolison kuolema on yksi suurimmista suruista, jonka ihminen voi elämänsä aikana kohdata. Joskus menetys koetaan odotettua aiemmin.

  • Euroopan velkakriisi – kuka maksaa?

    30.03.2012 Elävä arkisto

    Kun maailmantalous vasta toipui finanssikriisistä alkoi Euroopasta kuulua huonoja uutisia. Marraskuussa 2010 Irlanti ilmoitti hakevansa EU:n ja kansainvälisten rahoittajien apua selviytyäkseen veloistaan. Portugali ja Kreikka seurasivat perässä, ja pian euromaissa oltiin ennenkokemattoman talouskriisin edessä.

Sivut