Hyppää pääsisältöön

sienet

  • Marjatuotteiden jatkojalostus hakee uomaansa Kanta-Hämeessä

    07.08.2009 Yle Uutiset

    Luonnontuotteiden, kuten marjojen ja sienien näyttävä jatkojalostaminen hakee vielä suuntaansa. Menekkiä lähiherkuille ja luonnon antimille olisi jo loma-asukkaiden keskuudessa ja ravintoloissakin.

  • Mustikka on mehukas ja sienisato hyvä

    05.08.2009 Yle Uutiset

    Erinomainen kesä on kasvattanut mustikkaa kiitettävästi. Myös sieniä on pompannut pintaan hyvin. Paras sienikausi on vasta alkamassa.

  • Ilmoitukset petohavainnoista lisääntyvät syksyä kohti

    05.08.2009 Yle Uutiset

    Riistaväelle tulee ilmoituksia esimerkiksi karhuhavainnoista marjastus- ja sienestyskauden aikana. Havainnot tai epäilyt pedosta lisääntyvät, kun ihmiset liikkuvat enemmän metsissä.

  • Sienikori täyttyy Keskuspuistossa

    04.08.2009 Yle Uutiset

    Sienikirjo laajenee parhaimmillaan ja ruokasienet voi käydä poimimassa vaikkapa Helsingin keskuspuistosta. Kaupunkimetsät ovat yllättävän hyvä sienireissujen kohde, joskin sieltäkin kantarellit poimitaan tarkoin talteen.

  • Satakunnassa parhaat sienestysajat vasta edessä

    04.08.2009 Yle Uutiset

    Satakunnan sienitilanne näyttää hyvältä. Parhaat sienestysajat ovat kuitenkin vasta edessä. Tällä hetkellä maakunnan metsistä löytyy esimerkiksi haperoita ja kanttarelleja. Myöskään limasienihavaintoja ei Satakunnassa juuri ole tehty.

  • Ammattimaisten sienten- ja marjanpoimijoiden puute vaivaa Etelä-Savossa

    04.08.2009 Yle Uutiset

    Marja- ja sienisadon tuotto menee eteläsavolaisilta sivu suun. Nyt metsissä on hyvä mustikka- ja kanttarellisato, mutta ammattimaisista poimijoista on pulaa.

  • Sienet kasvavat kovaa tahtia

    04.08.2009 Yle Uutiset

    Viime viikkojen sateet ovat vauhdittaneet sienten kasvua Länsi-Suomessa. Erityisesti tatteja ja kantarelleja on runsaasti.

  • Sieniralli käynnistyi maakunnassa

    03.08.2009 Yle Uutiset

    Vilkkain sienenmyyntikausi on käynnistynyt Pohjois-Karjalassa korkein odotuksin. Esimerkiksi tatin osalta satotilanne näyttää tällä hetkellä koko Suomen parhaalta.

  • Ruostesienen itiöitä Kaakkois-Suomen järvissä

    30.07.2009 Yle Uutiset

    Ruostesienen itiöitä on viime ja tällä viikolla havaittu useilla Kaakkois-Suomen järvillä. Itiöt näkyvät ruskean ja ruosteenoranssin värisinä hippuina veden pintakerroksessa.

  • Suopursuruostelautat kummastuttavat ranta-asukkaita

    30.07.2009 Yle Uutiset

    Kuusipuissa leviävää ruostesientä on havaittu tänä kesänä Pohjois-Karjalan vesillä epätavallisen paljon. Kirjavia suopursuruostesienen itiölauttoja on havaittu jo pitkälti yli kymmenessä eri vesistössä eri puolilla maakuntaa.

  • Järvien levätilanne hyvä, suopursuruostetta runsaasti

    30.07.2009 Yle Uutiset

    Sinilevää on vielä melko vähän, mutta levästö on kasvussa. Samaan aikaan vaaraton suopursuruoste muodostaa järvien pintaan runsaita lauttoja.

  • STUK: Marjat säteilevät vain vähän

    29.07.2009 Yle Uutiset

    Marjoja ei kannata jättää metsään ainakaan radioaktiivisen cesiumin takia. Säteilyturvakeskuksen (STUK) mukaan mustikoissa ja puolukoissa on vain vähän cesiumia.

  • Sienissä muistot Tshernobylistä

    29.07.2009 Yle Uutiset

    Ruokasienissä on edelleen melko paljon radioaktiivisuutta Tshernobylin ydinonnettomuuden jäljiltä. Cesiumin pitoisuudet sienissä vaihtelevat voimakkaasti eri paikkakuntien välillä.

  • Mushrooms Contain High Radioactive Cesium Levels

    29.07.2009 Yle News

    Several types of mushrooms popular in Finland still contain excessive amounts of radioactive cesium 23 years after the Chernobyl disaster in Ukraine. However, officials say much of the radiation residue can be removed by rinsing and boiling affected mushrooms.

  • Muonionjoella runsaasti ruskeaa sakkaa

    29.07.2009 Yle Uutiset

    Lapin vesistöissä on havaittu tämän viikon aikana punaruskeita, paksuja lauttoja, jotka ovat ilmeisesti suopursuruostetta. Tiistai-iltana ruskeaa ainetta oli koko joenpätkän täydeltä Muonion Kihlangin kylän kohdalla, kertoo Muonionjoella mökkeilevä Orvo Öhman.

  • Suopursuruoste syynä jokivesien ruskeisiin lauttoihin

    29.07.2009 Yle Uutiset

    Oulujoella, Kiiminkijoella ja Iijoella havaitut ruskehtavat öljymäiset lautat eivät johdu levistä vaan suopursuruostesienen itiöistä. Suopursuruostesieni on kuusen sienitauti. Itiöiden massaesiintymisiä havaitaan muutaman kerran vuosikymmenessä.

  • Sieniretkelle metsään tai omalle pihanurmelle

    28.07.2009 Yle Uutiset

    Tämän vuoden sienisadosta on povattu tulevan hyvä, mutta vielä metsään ei kannata lähteä suurien saaliiden toivossa. Kantarelleja, haperoita ja tatteja saattaa puiden juuresta jo löytyä.

  • Sienisadosta hyvä

    24.07.2009 Yle Uutiset

    Tämän syksyn sienisadosta on tulossa hyvä. Kantarellejä, tatteja ja haperoita on jo noussut maasta eri puolilla Suomea.

  • Luvassa hyvä sienisato

    24.07.2009 Yle Uutiset

    Tämän syksyn sienisadosta on tulossa hyvä. Sopivasti vaihdelleet lämpimät ja sateiset jaksot ovat olleet sienille suotuisia. Kantarellejä, tatteja ja haperoita on jo noussut maasta eri puolilla Suomea.

  • Mushroom Season Underway

    24.07.2009 Yle News

    The wild mushroom season has started in Finnish forests. Chanterelles were the first to appear, and the first boletus mushrooms have also been found.

Sivut