Hyppää pääsisältöön

tuotesijoittelu

  • Tienvarsimainos pystyyn aiempaa helpommin

    17.10.2011 Yle Uutiset

    Tienvarsimainonnan säädösten lieventyminen lisää maaseudun pienyritysten näkyvyyttä. Tänä vuonna tienvarsimainosten poikkeusluvat irtoavat Ely-keskuksesta aiempaa helpommin. Lievennys antaa tienkäyttäjiä palveleville maaseudun yrityksille enemmän mainosmahdollisuuksia.

  • Uudessa Bondissa rutkasti tuotesijoittelua

    03.05.2011 Yle Uutiset

    Tom Cruisen tähdittämä Minority Report on pitänyt tähän asti tuotesijoittelun ennätystä hallussaan. Uusi James Bond -leffa menee sen ohi mennen tullen, sillä kolmannes uuden Bondin rahoista tulee tuotesijoittelusta.

  • Sopimuskiista viivästyttää Mad Men -televisiosarjaa

    31.03.2011 Yle Uutiset

    Palkitun televisiosarjan Mad Menin viides tuotantokausi viivästyy ainakin puolella vuodella sopimusongelmien vuoksi. Uudet jaksot on ollut tarkoitus esittää Yhdysvalloissa ensi kesänä. Televisiokanava AMC:n mukaan niiden esittäminen viivästyy ainakin maaliskuuhun 2012.

  • Britannian TV-kanavat saivat luvan sijoittaa tuotteita ohjelmiin maksua vastaan

    01.03.2011 Yle Uutiset

    Britannian TV-kanavia valvova Ofcom antoi kanaville luvan ns. product placementiin eli luvan sijoittaa ohjelmiin tuotteita maksua vastaan. Kaupallisen ITV-kanavan aamuohjelman juontajien taustalle kolmen kuukauden ajaksi sijoitettu kahvinkeitin tuottaa kanavalle 100 000 puntaa (117 259 €).

  • Tämä ei ole mainos

    22.02.2011 Elävä arkisto

    Mitä Napapiirin sankarit -elokuva tekee limonadipullon kyljessä? Entä Campari-pullo Lady Gagan musiikkivideossa? Naistenlehdissä mainoksia on joskus mahdotonta erottaa varsinaisista jutuista. Nuorten Ääni -toimitus syventyy kokonaan nuorten itse tekemässä ohjelmassa uudenlaiseen mainontaan.

  • Aatami ja Eeva mainostaa Savonlinnassa

    08.02.2011 Yle Uutiset

    Mainonnan sijoittaminen näytelmän tekstiin on herättänyt huomiota Savonlinnan Teatterissa. Mainosta käytetään paikallisvärin ja näytelmän tapahtuma-ajan määrittämiseen. Teatterit hakevat mainoksilla ja tuotesijoittelulla myös kaupallisia rahoituslähteitä.

  • Henriksson kieltäisi alkoholin mielikuvamainonnan

    03.07.2010 Yle Uutiset

    RKP:n kansanedustaja Anna-Maja Henriksson vaatii nettikolumnissaan alkoholin mielikuvamainonnan kieltämistä. Alkoholin tuotemainontaa Henriksson ei kieltäisi.

  • Räikeälle tuotesijoittelulle, ei kiitos!

    18.05.2010 Yle Uutiset

    Sitä on jo niin paljon elokuvissa, ettei Petra Ristola halua sitä enää kirjoihinsa. Ei mainontaa kirjoihin, Petra pyytää.

  • Skeittivideoissa tärkeintä on tunnelma

    10.05.2010 Yle Uutiset

    Kotimaisten skeittivideoiden tekeminen on viime vuosina ammattimaistunut. Videoita halutaan tehdä suuremmalle yleisölle ja niissä pyritään myös entistä mietitympään visuaaliseen ilmaisuun. Ulkomaisista alan videoista suomalaistaltioinnit erottuvat hyvällä tunnelmallaan.

  • Lapin yliopiston opiskelija palkittiin kansainvälisessä kilpailussa

    15.01.2010 Yle Uutiset

    Lapin yliopiston opiskelija Matti Niinimäki on saanut toisen palkinnon kansainvälisessä mediataidekilpailussa. Audiovisuaalista mediakulttuuria opiskeleva Niinimäki sai palkintonsa Live2011.com Grand Prix’n opiskelijakategoriassa.

  • Tuotteet saavat jatkossa näkyä brittitelevisiossa kunnolla

    13.09.2009 Yle Uutiset

    Britanniassa sallitaan jatkossa nykyistä laajempi tuotesijoittelu televisio-ohjelmissa. Britannian yleisradion BBC:n mukaan hallitus haluaa uudistuksella tukea taantumasta kärsiviä kaupallisia televisiokanavia. Muutoksen arvioidaan tuovan tv-kanaville lisärahaa vuosittain jopa 100 miljoonaa puntaa.

  • Lapinlahden Linnut: Tuntematon sotilas

    18.06.2009 Elävä arkisto

    Suomen kallein elokuva on rahoitettu sponsorivoimin.

    Maailman kahdeksan ihmettä -sarjassa esitellään Pekka Parikan uusioversio Tuntemattomasta sotilaasta. Suomen kallein elokuva on rahoitettu sponsorivoimin.

  • Television mainoskatkoista lyhyempiä

    28.05.2009 Yle Uutiset

    Televisiomainonnan sääntelyä aiotaan yksinkertaistaa. Hallitus esitti tänään, että sama määrä mainoksia voitaisiin sijoittaa aiempaa useampiin, mutta nykyistä lyhyempiin mainoskatkoihin.

  • Televisio- ja radiomainosten sääntelyä halutaan höllentää

    30.01.2009 Yle Uutiset

    Suomessa halutaan keventää televisio- ja radiomainosten sääntelyä.

  • Mainonta vähentynyt monilla aloilla

    27.12.2008 Yle Uutiset

    Mainonta on vähentynyt roimasti useilla eri aloilla. Erityisesti kato näkyy kalliissa tuotemainonnassa ja niin sanotussa luokitellussa ilmoittelussa, joita ovat muun muassa lehtien asunto- ja työpaikkaliitteet. Vuoden 2009 osalta tarkemmat luvut laskun jyrkkyydestä selviävät alkuvuodesta valmistuvassa Mainostajien liiton suhdannekyselyssä. Pudotusprosentin ennustetaan olevan kaksinumeroinen.

  • Lakko uhkaa Yhdysvaltain viihdeteollisuutta - tuotesijoittelu närästää näyttelijöitä

    16.06.2008 Yle Uutiset

    Hollywoodia uhkaa uusi lakko. Nyt lakkoon ovat menossa näyttelijät. Pääkiista koskee uusmediasta saatavia korvauksia samoin kuin talvella käsikirjoittajien lakossa. Näyttelijät haluavat myös suojata itseään elokuvissa entistä yleisemmäksi käyvältä tuotesijoittelulta.

  • 2500 pistoa

    27.05.2007 Elävä arkisto

    Eri tuotemerkkien vertailu on nyt ihan tavallista kuluttajajournalismia. 60-luvulla eri ompelukonemerkkien arviointi oli vielä liikaa Yleisradion johdolle. Reino Paasilinnan toimittama kuluttajavalistusohjelma kiellettiin. Ohjelman ensilähetys oli toukokuussa 2007.

  • EU lieventää mainontasäännöksiä

    25.05.2007 Yle Uutiset

    EU lieventää tv- ja Internet-mainontaa koskevia säännöksiään. EU:n ministerit ovat päässeet sopuun mediadirektiivistä, joka sallii aiempaa enemmän mainoksia ja tuotesijoittelua tv:ssä sekä Internetin tilausohjelmapalveluissa.

  • EU suitsii piilomainontaa TV:ssä

    24.05.2007 Yle Uutiset

    Euroopan unioni aikoo panna kuriin televisio-ohjelmissa rehottavan tuotemerkkien piilomainonnan eli tuotesijoittelun.

  • EU kiristää tuotesijoittelun sääntöjä

    13.12.2006 Yle Uutiset

    Euroopan parlamentti tiukentaa television tuotesijoittelun säännöksiä. Jatkossa tuotesijoittelu on kielletty erityisesti uutis- ja ajankohtaisohjelmissa, lastenohjelmissa, dokumenteissa sekä opetus- ja neuvontaohjelmissa.

Sivut