Hyppää pääsisältöön

myyrät

  • Kainuussa oudosti käyttäytyviä lapinpöllöjä

    08.02.2013 Yle Uutiset

    Kajaanissa viime kesän sateiden jäljiltä puimatta jäänyt, nyt jo lumen peittämä ruispelto on myyrien onnenmaa. Myyrät ovat houkutelleet myös lapinpöllöt ruokailemaan tiuhaan pellolla, erikoisen lähellä asutusta.

  • Kotikissa on huuhkajalle suupala - petolintujen nälkä voi heijastua nyt kotipihoille

    30.01.2013 Yle Uutiset

    Huono myyrä- ja jänisvuosi on verottanut tarjolla olevan ravinnon määrää. Myös kaatopaikkarotat ovat näinä päivinä yhä harvinaisempaa herkkua.

  • Talvinen "titityy" on merkki alkaneesta reviiritaistosta

    23.01.2013 Yle Uutiset

    Viime kesän hyvä siemensato on suosinut lintuja tänä talvena. Käpylintu pesii jo talvella, ja kesykyyhky lisääntyy ympäri vuoden.

  • Valo lisää lintujen aktiivisuutta

    17.01.2013 Yle Uutiset

    Suomessa kevätmuutto alkaa helmikuun aikana, kun lokit ja vesilinnut siirtyvät mahdollisuuksien mukaan lähemmäs pesimäseutuja. Helmikuussa voi kuulla jo tiaisten laulua.

  • Pöllöt kituvat nälissään

    09.01.2013 Yle Uutiset

    Huono myyrätilanteen ja vahvan lumikerroksen yhdistelmä tappaa pöllöjä nälkään. Heinolan lintutarhalla hoidetaan talven kourissa riutuneita lintuja.

  • Kalle-pöllö lunasti paluulennon

    03.01.2013 Yle Uutiset

    Auton kylkeen pamahtanut lapinpöllö Kalle pötkötteli ja pulskistui puolitoistaviikkoa ennen "kampäkkiä" luonnonhelmaan.

  • Myyrättömyys teki Meri-Lapista pöllöttömän

    03.01.2013 Yle Uutiset

    Alueella on ollut olemattoman huono myyräkanta viime vuonna. Myyräkanta vaikuttaa suoraan siihen, minkälainen pöllökanta on. Jos ei ole myyriä, ei ole pesiviä pöllöjäkään.

  • Harmillinen virus on nyt myös harvinainen

    31.12.2012 Yle Uutiset

    Myyräkuumetta aiheuttavaa Puumala-virusta on tavattu poikkeuksellisen vähän tänä vuonna.

  • Lapinpöllö saalisti auton

    27.12.2012 Yle Uutiset

    Myyrä tai mersu - samapa se, tuumi lapinpöllö joulun aatonaattona Kaakamossa. Hyökkäyksen seurauksena tien pientareella oli pöllö tajuttomana ja auton kuljettaja äimän käkenä.

  • Vaihtelevat kesät vaikuttavat myyräkantoihin

    19.12.2012 Yle Uutiset

    Ilmastonmuutoksen aikaansaama kasvukauden piteneminen heikentää myyräkantojen kannanvaihteluita pohjoisessa, mutta lisää sitä etelässä.

  • Lihavammat myyrävuodet edessä

    11.12.2012 Yle Uutiset

    Ensi keväänä ei Etelä-Savossa ole paljastumassa suuria myyrätuhoja. Myyräkannat ovat tämän syksyn laskentojen perusteella jälleen kasvussa mutta mitään huippuvuotta ei ole odotettavissa.

  • Oudon syksyn ilmiöitä: hiiriä linnunpöntöissä ja synnyttäviä käärmeitä

    27.11.2012 Yle Uutiset

    Koskaan aiemmin ei ole tullut syksyllä vastaan yhtä paljon metsähiiriä, kertoo luontotutkija Urpo Koponen. Kyykäärmeet ovat puolestaan venyttäneet synnytyksiään lokakuulle asti.

  • Hiiripöllön vapauttavat kihlajaiset

    25.11.2012 Yle Uutiset

    Ei ole vaaratonta liikennöinti ilmatilassakaan, sielläkin sattuu ja tapahtuu välillä varsin äkkinäisiä asioita. Tämän sai tuta ikkunaan Joensuun keskustan laitamilla lentänyt hiiripöllö, joka meinasi päätyä pökertyneenä maassa köllöttäessään variksien lounaaksi. Tarinalla on kuitenkin paljon lennokkaampi jatko.

  • Hiiriä Etelä-Suomessa poikkeuksellisen paljon

    08.11.2012 Yle Uutiset

    Myyrien määrä on ollut tänä vuonna alhainen koko maassa. Sen sijaan niiden pikkuserkkuja, metsähiiriä ja vaivaishiiriä, on ollut Etelä-Suomessa kiusaksi asti. Hiiri-invaasio asuntoihin alkoi muutama viikko sitten.

  • Hiirien torjunta alkaa pihalta

    02.11.2012 Yle Uutiset

    Hiiret ja myyrät ovat syksyn tullen taas tunkemassa sisätiloihin, mutta ammattilaisen konstein niistä voi päästä eroon. Ammattilainen aloittaa torjunnan tarkastamalla piha-alueen.

  • Metsänomistajat ovat voineet huokaista helpotuksesta

    26.10.2012 Yle Uutiset

    Savon metsät ovat säästyneet tänä vuonna niin nelijalkaisilta kuin selkärangattomilta tuholaisilta.

  • Myyräkato jatkuu pohjoisessa

    25.10.2012 Yle Uutiset

    Myyräkanta romahti viime talvena eikä pohjoisessa ole vieläkään merkkejä kannan kasvusta.

  • Rypäleitä, gojimarjoja ja muuta eteläsavolaista syyssatoa

    05.10.2012 Yle Uutiset

    Puutarhan huippusesonki alkaa olla ohi. Pensaitten leikkaukset ja lannoitukset on jätettävä kevääseen. Kokeile kotipuutarhassa eksoottisiakin kasveja: ne saattavat yllättää.

  • Tutkimus: Hirvikärpäselle löytynyt uusia vihollisia

    20.09.2012 Yle Uutiset

    Aiemmin on tiedetty, että hyönteisen kotelot maistuvat linnuille. Ne maistuvat kuitenkin jopa kasvissyöjälle.

  • Metsää uskalletaan taas istuttaa

    19.09.2012 Yle Uutiset

    Viime vuoden myyräpelko näkyy taimikaupassa tänä vuonna, sillä nyt istutetaan nekin metsät mitkä viime vuonna jäivät rästiin.

Sivut