Hyppää pääsisältöön

naisen asema

  • Naisten tunti oli Ylen ensimmäinen feministinen radio-ohjelma

    21.12.2010 Elävä arkisto

    Ohjelmasarja jatkui 12 vuoden ajan.

    Ylen radiouudistuksen yhteydessä vuonna 1990 Päivi Istala sai läpi ideansa Naisten tunnista, naisten omasta jokasunnuntaisesta feministisestä radio-ohjelmasta. Naisten tunti pysyi Yle Radio Suomen ohjelmistossa 12 vuotta, vuoden 2003 alkupuolelle saakka. Esiin nousi vaiettuja aiheita, kuten naisiin kohdistuva väkivalta tai prostituutio, jonka näkyvyyttä Itä-Euroopan mullistukset lisäsivät. Päihteiden väärinkäyttö oli esillä useissa kokonaisuuksissa. Artikkeliin on koottu muistetuimpia näytteitä ohjelmasarjasta vuosien varrelta.

  • Päivi Istala – elämyksiä vuosikymmenten varrelta 2

    25.11.2010 Elävä arkisto

    Päivi Istala on ohjelmissaan käsitellyt usein naisten asemaa

    Päivi Istala on uransa aikana käsitellyt naisten asemaa ja heidän epäoikeudenmukaista kohteluaan. Hän on ohjelmissaan tehnyt myös kunniaa merkittäville suomalaisille kulttuurinaisille.

  • Naisten tunti jakaa sikapalkintoja

    15.11.2010 Elävä arkisto

    Päivi Istalan sikapalkinto

    "Sika, sika, sika..." tämän ikimuistoisen tunnarin säestyksellä toimittaja Päivi Istala jakoi sikapalkintoja julkisuudessa naisia halveksineille.

  • Anja Snellman: Parvekejumalat

    11.11.2010 Elävä arkisto

    Kirjailija Anja Snellman on jälleen tarttunut rohkeasti herkkään aiheeseen. Tyttönä ja naisena olemisen vaarallisuus on tässäkin yhtenä teemana. Tätä Snellman pohtii monikulttuurisuuden kautta.

  • Seksiä myytävänä

    10.09.2010 Elävä arkisto

    Kenestä tulee ilotyttö ja pitäisikö bordellit sallia?

    Kenestä tulee ilotyttö? Pitäisikö bordellit sallia? Millaista on sutenöörinä? Näitä kysyttin prostituutiota käsittelevässä ohjelmassa vuonna 1968. Seksikauppaa on ollut Suomessa jo vuosisatoja ja se on aina heijastellut yhteiskunnan vaiheita ja vallitsevia arvoja.

  • Muslimina Suomessa

    09.09.2010 Elävä arkisto

    Mikä saa suomalaissyntyisen naisen verhoutumaan huiviin, ja luterilaista elämää eläneen kääntymään muslimiksi? Miten alunperin irakilainen Hussein Al-Taee kokee elämän muslimina Suomessa?

  • Naiset naisten asialla

    19.01.2010 Elävä arkisto

    Dokumentti naisaktivismista Suomessa vuonna 1983.

    1980-luvun alussa Suomessa perustettiin useita feministiseen ajatteluun pohjautuvia ryhmittymiä. Dokumentissa selviää miten naisaktiivit näkevät oman aikansa ja kuinka he pyrkivät vaikuttamaan yhteiskunnassa.

  • Kuohuttava Kaarina Hazard

    15.01.2010 Elävä arkisto

    Hazard on käsitellyt kirjoituksissaan naisen asemaa.

    Hazard on käsitellyt kirjoituksissaan naisen asemaa.

  • Seija Paakkola, Miss Suomi 1978

    28.10.2009 Elävä arkisto

    Opiskelija Seija Paakkola valittiin Miss Suomeksi vuonna 1978 mitoin 90-55-90. Paakkolasta tuli laulava missi hänen liityttyään D-tuotannon artistiksi.

  • Kansakunnan kalenteri: Tasa-arvo Suomessa

    02.07.2009 Elävä arkisto

    Naisten asema määrittyi vuonna 1809 isän tai aviomiehen mukaan. Miten nykynaisen asema määritellään tänä päivänä?

  • Tuomio: Seksinoston kieltolaki

    07.05.2009 Elävä arkisto

    Oikeusministeri Tuija Brax neuvotteli viime vaalikaudella eduskunnan lakivaliokunnan puheenjohtajana valmiiksi lain, jolla kiellettiin seksin ostaminen ihmiskaupan uhreilta.

  • Ritva Valkama ja Pertti Palo naisasiasta

    23.04.2009 Elävä arkisto

    Alakertaan muuttanut naisasiamies epäilyttää yläkerran rouvaa. Onneksi hänellä itsellään ovat päivät hommaintäyteiset.

  • Pasila: Reetta Ruusu

    31.03.2009 Elävä arkisto

    Nykytanssija näännyttää kuoliaaksi.

    Nykytanssija Reetta Ruusu on tullut tunnetuksi siitä, että hän näännyttää kuoliaaksi sekä itsensä että muut tanssiryhmän jäsenet.

  • Inflaatio ja katovuosi huolettivat Kekkosta uudenvuodenpuheessa 1975

    31.12.2008 Elävä arkisto

    Talouden huonot näkymät, inflaatio, asumisen kallistuminen sekä edellisen kesän sateet huolestuttivat presidentti Kekkosta tammikuun ensimmäisenä päivänä vuonna 1975.

  • Kirjailija Eeva Kilpi halusi vapauttaa naisen iänkaikkisesta roolistaan jo 1960-luvulla

    26.09.2008 Elävä arkisto

    Eeva Kilpi naisen asemasta.

    Kirjailija Eeva Kilpi puhuu radio-ohjelmassa Kirjailijan puheenvuoro (1968) naisen asemasta, äideistä ja lasten syyllistämisestä.

  • Sofi Oksanen: Puhdistus

    20.05.2008 Elävä arkisto

    Sofi Oksasen näytelmänä ja romaanina julkaistu Puhdistus näyttää, minkälaisia ovat kansainvälisen epätasa-arvon seuraukset yksilön kannalta. Oksaselle on myönnetty teoksesta Finlandia- ja Runeberg-palkinnot.

  • Naisille metsätöitä Porissa

    31.10.2007 Elävä arkisto

    Porissa hoidettiin talvella 1968 työhönohjausvelvoitetta naisille tarkoitettujen metsätöiden avulla.

  • Tamara Lund: Olen mikä olen

    19.06.2007 Elävä arkisto

    Jorma Panulan iskelmä oli liian uskallettu Euroviisuihin.

    Tamara Lund esitti vuoden 1963 euroviisukarsinnoissa klassikoksi muodostuneen kappaleen Olen mikä olen. Laulu jäi karsinnan kolmanneksi.

  • Marjatta Leppänen: Naisen vuosi

    19.02.2007 Elävä arkisto

    Teatterin ja musiikin monitaituri Marjatta Leppänen osallistui euroviisukarsintoihin jo 1960-luvulla. Vuosi 1975 oli hänelle "Naisen vuosi".

  • Itävallan naiset ja sota

    08.09.2006 Elävä arkisto

    Kun itävaltalaismiehet olivat sodassa ja sotavankeina, elannon hankkiminen ja hengissä selviytyminen oli naisten vastuulla.

Sivut