Hyppää pääsisältöön

tanssilavat

  • Laiturilaajennus saattaa sytyttää naapurisodan

    09.06.2011 Yle Uutiset

    Laituri on kesälomalaisen kaveri. Laiturilla ongitaan, luetaan, puhutaan, pussataan tai maataan tuijottamassa taivasta. Sen nokasta voi ponnistaa kesä komeimman uimahypyn tai sillä voi laittaa tanssiksi. Varsinaista tanssilavaa tai grillipaikkaa tavallisen laiturin päähän ei kuitenkaan saa rakentaa, ei ainakaan ilman lupaa.

  • Ainolan kaavassa koplattiin

    06.06.2011 Yle Uutiset

    Jyväskylän kaupunginhallitus pui tänään Ainolan tanssilavan ja sen ympäristön kaavoitusta. Kaavaehdotus sisältää Ainolaan kaksi uutta pienkerrostaloa, joihin tulisi seniori- ja nuorisoasuntoja. Kaavaesityksessä on koplattu yhteen Ainolan suojelu ja lisärakentaminen.

  • Sivakan lavalla vaalitaan tanssiperinteitä

    03.06.2011 Yle Uutiset

    Pitkät perinteet omaavalla Sivakan lavalla Kaavilla pääsee edelleen pistämään jalalla koreasti muutaman kerran kesässä. Sivakan lava on yksi Suomen vanhimpia tanssipaikkoja, siellä on järjestetty tansseja lähes 100 vuotta. Nykyisin tanssit pistetään pystyyn talkoovoimin.

  • Orkesterit jyränneet solistit lavasuosikkeina

    01.06.2011 Yle Uutiset

    Merikarvian tanssilavakeisari Jouko Elevaara valmistautuu järjestämään 45. peräkkäiset juhannustanssinsa. Kokemusta tanssilavojen vetonauloista miehellä siis riittää. Elevaaran mukaan yleisö ei enää kulje niinkään yksittäisen huippusolistin vaan parhaiden tanssiorkestereiden perässä.

  • Oma yhdistys ajaa Vaasaan kesäteatteria ja tanssilavaa

    27.04.2011 Yle Uutiset

    Vaasan tanssilavan ja pysyvän kesäteatterin aikaansaamiseksi on perustettu oma yhdistys. Vaasan Paratiisi -yhdistys haluaa täydentää Vaskiluotoa matkailualueena.

  • Lakkarätit sytyttivät Lempivaaran palon Riihimäellä

    21.04.2011 Yle Uutiset

    Riihimäkeläisen Lempivaaran leirintäalueen palon syttymissyy on selviämässä. Poliisi epäilee, että palo sai alkunsa lakkaräteistä. Tanssilavan kalusteiden lakkauksessa käytetyt lakkarätit kaasuuntuivat ja syttyivät itsestään palamaan.

  • Lempivaaran camping-alueella tuhoisa tulipalo

    21.04.2011 Yle Uutiset

    Lempivaaran leirintä- ja camping-alueella Riihimäellä oli tuhoisa tulipalo keskiviikon ja torstain välisenä yönä. Päärakennus ja tanssilava paloivat kokonaan.

  • Tanssit polkaistaan käyntiin Kuusisaaressa

    15.04.2011 Yle Uutiset

    Kesän tanssi-illat järjestetään tänä vuonna Kuusisaaressa, viime syksynä tulipalossa tuhoutuneen Hietasaaren Tanssimajakan sijaan. Tanssit polkaistaan pystyyn lauantaisin ja kesällä myös keskiviikkoisin.

  • Miten sinulta taipuu tango parketilla?

    23.03.2011 Yle Uutiset

    Tango on osa suomalaista kulttuuria. Kesäisin Seinäjoen Tangomarkkinoilla lauletaan, mutta myös tanssitaan tangoa. Myös kesäisille tanssilavoille tango kuuluu erottamattomasti.

  • Vaasan Paratiisisaareen halutaan tanssilava

    18.03.2011 Yle Uutiset

    Vaasalaiset tanssiseurat ja teatterit ehdottavat yhdistetyn tanssilavan ja kesäteatterin perustamista Vaskiluotoon. Tanssilava - Kesäteatteritiimi luovuttaa allekirjoitetut adressit Vaasan kaupungin Toimialajohtaja Christina Knookalalle lavatanssin SM-osakilpailussa viikonloppuna.

  • Ilman tangoa maa olisi autio ja tyhjä

    10.03.2011 Yle Uutiset

    Tangoon täydellisesti hurahtanut lahtelainen Juhani Kivistö opettaa tanssimista siinä uskossa, että ujo suomalainen mies olisi vielä yksinäisempi kuin on ilman paritanssia. Tanssiotteessa pari ottaa ensimmäisen kontaktin ja luonto hoitaa loput.

  • Venehallin romahduksen syy edelleen epäselvä

    07.03.2011 Yle Uutiset

    Turun Hirvensalossa sijaitsevan venehallin viime viikkoisen romahduksen syy on edelleen epäselvä. Peurakalliossa talvisäilytyksessä olevien veneiden kärsimiä vahinkoja ei ole vielä päästy selvittämään.

  • Erja lauloi haaveen todeksi

    23.02.2011 Yle Uutiset

    Liperiläinen Erja Hoffrén haaveili jo pikkutyttönä iskelmälaulajan urasta. Ammattilaulajaa hänestä ei tullut, mutta haave omasta levystä on askeleen verran lähempänä.

  • Mervi Alan laulu-ura alkoi puolitoistavuotiaana

    03.02.2011 Yle Uutiset

    Lieksalainen lähihoitaja Mervi Ala julkaisi ensi-levynsä. Monta vuotta mielessä ollut haave toteutui helmikuisena perjantaina. Ensimmäisellä levyllä on kymmenen kappaletta, jotka kaikki ovat lieksalaisten lauluntekijöiden kynästä lähteneitä. Levy kantaa nimeä Meidän tie.

  • Kirpputori täytti tanssilavan

    26.01.2011 Yle Uutiset

    Petäjäveden Kalewan tanssilavan tanssit on tanssittu, ja paikalla on nyt kirpputori. Hannu Virtasen rakkaus romuu on täyttänyt lavan, ja nyt jo ahdistavaksi kasautuneesta tavarasta pitää jo päästä eroonkin. Siksipä - kirpputori.

  • Hannu Salama lukee Juhannustansseja

    31.12.2010 Elävä arkisto

    Kirjailija Hannu Salama lukee otteita skandaaliromaanistaan.

    Hannu Salaman vuonna 1964 ilmestynyt Juhannustanssit aiheutti kirjasodan. Kun prosessi oli lopullisesti takana, kirjailija pyydettiin television juhannusohjelmaan lukemaan otteita skandaaliromaanistaan.

  • Oulun tanssilavapalon syy selvisi

    24.11.2010 Yle Uutiset

    Oulussa lokakuussa tuhoutuneen Hietasaaren tanssipaviljongin tulipalo syttyi sähkölaitteista. Palon teknisissä tutkimuksissa ei todettu viitteitä tahalliseen sytyttämiseen.

  • Tangon taikaa Töölössä

    16.11.2010 Yle Uutiset

    Suomen tanssikansaan vetoaa nykyään myös argentiinalainen tango. Argentiinalaistyylisiä tangotanssiaisia eli Milongoja järjestetään Helsingissä joka viikko.

  • Voikosken tanssilava kuntoon

    12.11.2010 Yle Uutiset

    Kymenlaakson vanhimman nuorisoseuran toiminnan viriämisen tiellä ei ole enää esteitä. Voikosken Nuorisoseura sai korjausrahaa tanssilavaa varten.

  • Tanssilavasta rantatontteja

    09.11.2010 Yle Uutiset

    Kajaanin kaupunginhallitus päättää tiistaina, voidaanko Huparin tanssilavan paikalle kaavoittaa rantatontteja.

Sivut