Hyppää pääsisältöön

musiikkiala

  • Testissä musiikin suoratoistopalvelut: Spotify jäi kakkoseksi Deezerille

    16.03.2016 Kuningaskuluttaja

    Groove Musicin pudotti käytettävyys ja persoonaton ote.

    Vaikka monella on kotona yhä CD:itä tai vinyylejä, yhä useampi siirtyy kuuntelemaan musiikkia suoratoistopalveluiden kautta. Kuningaskuluttajan Kolme kovaa testasi suositun Spotifyn ja sen kaksi haastajaa: Deezerin ja Groove Musicin.

  • Suomalaisen musiikkidokumentin näytön paikka

    10.02.2016 Musiikki

    Tarina on tärkein – puhuvat päät eivät enää riitä.

    Musiikki on tarina -seminaarissa pohdittiin suomalaisten musiikkidokumenttien tulevaisuutta ja toistettiin voimakkaan tarinan tärkeyttä. Pelkät puhuvat päät eivät riitä. Pyysimme kuudelta dokumentintekijältä dokkarisuosituksia ja kysyimme millaisia tarinoita musiikkidokumentin keinoin tulisi kertoa.

  • Lauri Kivinen: Ylen tehtävään kuuluu varmistaa resurssit monipuoliselle musiikkituotannolle

    19.01.2016 Klassinen

    Lauri Kivinen puhuu Ylen musiikkituotannon tulevaisuudesta

    Yleisradion musiikkituotanto on pakannut vuoden 2016 alusta kamppeensa, kun Yle on luopunut Pasilan musiikkistudioistaan. Musiikin äänittäminen jatkuu mm. Musiikkitalossa, konserttisaleissa ja kirkoissa. Kantanauhatuotannon monimuotoisuudesta pidetään tulevaisuudessakin huolta, lupaa Ylen toimitusjohtaja Lauri Kivinen.

  • ”Enkkukiertueesta jäi käteen miinuksella oleva tili, darra ja muistot” - Cønstantinen huima tarina toiveuusintana

    26.11.2015 Dokumentit

    Kaveriporukka haluaa breikata rocktähdiksi.

    Valomerkki-sarjassa kaveriporukka haluaa breikata rocktähdiksi maailmalle. Kahdeksanosainen dokumenttisarja seuraa läheltä progemetallibändi Cønstantinea: kun hermot menee treenikämpällä, kun levy-yhtiö joutuu vaikeuksiin ja kun sänkynä on pelkkä autonlattia Englannissa. Tarina haaveista, omistautumisesta ja ystävyydestä.

  • Venla Kokkonen on vuoden musiikkitoimittaja, Sound Trackerin Sami Yaffa vuoden mediapersoona ja Yle Areena vuoden verkkomedia

    19.10.2015 Yleisradio

    Yleen kolme Musiikki & Media -palkintoa.

    Musiikki & Media -tapahtumassa palkittiin YleX:n toimittaja Venla Kokkonen, Sound Trackerin Sami Yaffa ja Yle Areena.

  • Yle Teeman musiikkidokumentit kertovat suuria tarinoita sunnuntaisin klo 21

    09.09.2015 Ohjelmat

    Musiikkidokumenttien kotimainen nosto Valokeilassa Atte Blom

    Musiikkidokumenttien kotimainen nosto Valokeilassa Atte Blom

  • 5 sovellusta musiikin löytämiseen ja tekemiseen

    24.06.2015 Kuningaskuluttaja

    Löydä, miksaa tai tunnista musiikkia sovellusten avulla.

    Välillä on kiva löytää uutta musiikkia, tai jopa tehdä sitä itse. Tässä viisi sovellusta, joilla homma onnistuu.

  • Suomirock ylitti maiden ja median rajoja 1980-luvulla

    29.05.2015 Elävä arkisto

    Hannu Leidén, Puka Oinonen, Rami Kuusinen ja Ilkka Mattila

    1980-luvulla suomalainen rock syrjäytti hetkeksi iskelmän kevyen musiikin kaupalliselta valtaistuimelta. Kotimaan menestys synnytti uskoa myös kansainvällisiin pyrkimyksiin, vaikka todellisia läpimurtoja saatiin odottaa vielä vuosikaudet. Hannu Leidénin Havana Black ja Puka Oinosen Nights of Igunana kävivät kokeilemassa onneaan Kaliforniassa asti. Rockin menestys synnytti myös uusia medioita, paikallisradioiden rinnalla nousi lehtiä. Niistä tärkeimpiä oli Rami Kuusisen luotsaama Rumba. Rumbaan tuli töihin itse myös muusikkona toiminut ja myöhemmin Helsingin Sanomiin rocktoimittajaksi siirtynyt Ilkka Mattila.

  • Suomalaisen rockin 1980- ja 90-lukujen vallankäyttäjät

    21.05.2015 Elävä arkisto

    Suomirockin todellinen valta oli levy-ytiöillä ja mediassa

    Suomirockin ammattimaistuminen oli nopea prosessi ja se siirsi valtaa kansainväliseen tapaan levy-yhtiöihin ja mediaan. Keskeisiä hahmoja olivat suurten kansainvälisten musiikkijättien Suomen osastojen toimitusjohtajat Gugi Kokljuschkin ja Hobo Puhakka, nuoremmasta polvesta esiin nousi monia vahvoja hahmoja, mm. Gabi Hakanen. Myös median valta kasvoi, yksi tärkeimmistä henkilöistä oli Yleisradion useissa keskeisissä tehtävissä toiminut Jukka Haarma.

  • Yle rakentaa uudet kuunnelmastudiotilat Pasilaan

    01.04.2015 Yleisradio

    Kuunnelmastudiot rakennetaan Pasilan Studiotaloon.

    Tuotantotiloja ja toimintamalleja uudistamalla Yle haluaa varmistaa, että julkisen palvelun kuunnelma- ja musiikkituotanto säilyy kuunneltuna ja korkealaatuisena jatkossakin.

  • Orkesterimuusikkoutta etsimässä

    17.03.2015 RSO

    Tämän viikon konserteissa 18.-19.3. RSO:n riveissä soittaa viisi Sibelius-Akatemian jousisoitinopiskelijaa. He kuuluvat kaikki RSO:n ja Sibelius-Akatemian Orkesteri-Akatemiaksi kutsuttuun opinto-ohjelmaan, jossa koesoitolla valitut opiskelijat soittavat vuoden aikana kolmessa eri konserttiperiodissa.

  • Laulaja Demis Roussos piti elämistä etuoikeutena

    26.01.2015 Elävä arkisto

    Suomessakin 1970-luvulla suureen suosioon noussut kreikkalaislaulaja Demis Roussos vieraili maassamme ensimmäisen kerran lokakuussa 1974. Iltatähti-ohjelma haastatteli laulajan ennen Helsingin Kulttuuritalon konserttia.

  • Suomalaisen äänilevyhistorian Top10

    01.12.2014 Musiikki

    Suomessa tehtiin levytyksiä ensimmäisen kerran 1904

    Milloin Suomeen perustettiin ensimmäinen äänilevytehdas? Kenelle myönnettiin ensimmäinen kultalevy? Suomessa tehtiin levytyksiä ensimmäisen kerran 110 vuotta sitten. Tapahtuman kunniaksi dosentti Pekka Gronow nostaa 10 tärkeää hetkeä historiasta.

  • Kuusi kuvaa Tampere-talon toimitusjohtaja Paulina Ahokkaan elämästä

    25.11.2014 Elämä

    Tampere-talon toimitusjohtaja Paulina Ahokas on tehnyt jo pitkän uran suomalaisen musiikin viennin edistämiseksi.

  • Yle Areena ja Yle Teema palkittiin Industry Awards -gaalassa

    18.10.2014 Yleisradio

    Yle Areena ja Yle Teema palkittiin Tampereella.

    Yle Areena voitti Vuoden verkkomedia -kategorian ja Yle Teema palkittiin vuoden kotimaisena musiikkimediana.

  • Aristoteleen kantapää: Rytmipojista Mokomaan

    23.09.2014 Kulttuuri

    Mitä suomalaisten rockyhtyeiden nimet kertovat rockmusiikin ja maailman muuttumisesta? Pitkän linjan rocktoimittaja Juho Juntunen on oikea mies kertomaan.

  • Sami Yaffa: Aulabaarista Maailmalle

    18.08.2014 Ohjelmat

    "Musikki on mulle aina ollu se yhdistäjä, se koskematon kieli, jota kaikki ymmärtävät. Sillä puretaan patoutumat, sillä iloitaan ja sillä juhlitaan. Musiikilla viedään meidät tunteisiin, joita pidellään piilossa. Sehän on tavallaan kun joku helvetin terapeutti :)"

  • Alankoa 33 1/3

    21.07.2014 Kulttuuri

    Ismo Alanko oli vain 19-vuotias, kun Hassisen kone nousi lähes yhdessä yössä huipulle. Syksyllä 2013 Strada tutustui Ismoon, joka oli lähdössä elämänsä ensimmäiselle taiteilijajuhlakiertueelle

  • Sarah Kivi ja lavalle paisuva Non-Orchestra

    16.06.2014 Elävä arkisto

    Sarah Kivi & Non-orchestra on laulaja Sarah Kiven ja Non Person aliaksen taakse naamioituvan Niclas Kristianssonin yhteisprojekti, joka vuoden 2013 Flow Festivalin lavalla paisui isoksi liveorkesteriksi.

  • Alistumattomat: Ava Numminen

    19.05.2014 Kulttuuri

    Laulunopettaja Ava Numminen on tehnyt pioneerityötä avatakseen suomalaisten laulamisen lukkoja ja tuodakseen laulua mukaan hoitotyöhön.

Sivut