Hyppää pääsisältöön

karhut

  • Korkeasaaren vauhdikkaalle alkutaipaleelle kuului juopottelua ja merimiehiä

    15.04.2016 Elävä arkisto

    Vuonna 1889 perustetun eläinpuiston historiaa ja nykyhetkeä.

    Korkeasaari 100 vuotta -dokumentissa (1989) nähdään vanhoja filmejä eläintarhan alkuvaiheilta, kuullaan sen värikästä historiaa sekä tutustutaan tarhan asukkeihin ja työntekijöihin. Dokumentti on kuvattu Korkeasaaren 100-vuotisjuhlavuonna.

  • Erämaan lumo: Karhunpentujen painileikki

    24.02.2016 Luonto

    Leikki valmentaa karhunpentuja elämään.

    Leikki valmentaa karhunpentuja vaativaan elämään pohjoisessa erämaassa.

  • Suomen lumoavan kaunis luonto näyttävästi esillä Ylen Luontovuodessa

    19.02.2016 Luonto

    Lähde matkalle kotimaisen luonnon monipuolisuuteen

    Ylen ohjelmistossa on tarjolla tänä vuonna hieno kokonaisuus kotimaisia luonto-ohjelmia. Suomen luonnon monipuolisuus eri vuodenaikoineen tulee esiin erämaista lähiluonnon retkipaikoille ja kotipihan asuttajiin. Luonnosta, kasveista ja eläimistä on paljon tietoa ja tekemistä tarjolla tv:ssä, radiossa ja netissä.

  • Karhusafarilla tajuaa, ettei otsoa tarvitse pelätä

    16.02.2016 Elävä arkisto

    Karhusafarit tuovat tuloja tyhjenevään Kainuuseen

    2000-luvulla yhä useammat ulkomaalaiset turistit suuntasivat Suomen-vierailuillaan Kainuun syviin metsiin. Syy on kutkuttava: siellä voi nähdä karhun sen omassa elinympäristössään. Ja mikä parasta, aivan vapaana.

  • Outouden paljous

    10.10.2015 Näkökulmat

    Mm. elämäntoveriagilityn outoja käskyjä käskyjä miettii Kajo

    Kunakin hetkenä kun ihminen aina suorittaa jonkin tekemistä, niin toimenkuvani mukaisesti suoritin hieman outojen mietintää. Tuloksia ohessa. Täydentänen listaa uutten mietteiden valmistuessa päästä. Kunn! Mk.

  • Karhu ottaa kunnon talvitorkut

    10.09.2015 Elävä arkisto

    Karhu kömpii talven tullen puolen vuoden nokosille.

    Suomen kansalliseläin karhu kömpii talven tullen muutaman kuukauden nokosille. Pimeimmän ja lumisimman kauden karhu köllöttelee pesässään vararavinnon turvin. Puolen vuoden unien jälkeen karhu kirmaisee taas kesän riemuihin.

  • Nikolai Ponkkosen kamppailut karhujen kanssa

    07.09.2015 Elävä arkisto

    Tarinoita metsästyksen ja pyynnin erikoisuuksista 1956.

    Toimittaja Toivo Rasilainen haastattelee vuonna 1956 Joutsenossa asuvaa Nikolai Ponkkosta. Ponkkonen oli kotoisin Salmin pitäjästä, Orusjärven kylästä, Karjalasta. Vanhan metsästäjän tarinoista ei lennokkuutta puutu. Milloin kävi karhu kimppuun, milloin kaupattiin karhunpentuja sirkukseen.

  • Turisti karhukojussa - kuka tarkkaili ja ketä?

    13.08.2015 Oppiminen

    Karhukojuista voi tarkkailla karhua luonnossa.

    Tuijotan karhua silmästä silmään. Pelottaisi jollen tietäisi, että valtava otus ei pääse kojuun näin pienestä luukusta. Karhun silmät ovat surumieliset, silti sen olemuksessa on jotain vaikuttavaa, majesteettista.

  • Karhumies – Hermann ei pelkää metsän valtiasta!

    26.04.2015 Yle TV1

    Hermann tietää mitä tehdä, jos kohtaa karhun.

    Hermann Sotkajervi tietää mitä tehdä, jos karhu yhtäkkiä ilmestyy metsästä.

  • Tyttö ja tanssiva karhu on surullinen balladi sirkuksesta

    22.10.2014 Elävä arkisto

    Marja-Leena Mikkolan väkevä ja mieleenpainuva runo tytöstä ja sirkuksen tanssikarhusta kuultiin vuonna 1978 lauluna tv-näytelmässä Kun käki ei enää kuku. Kaj Chydeniuksen sävellyksen esitti siinä Rea Mauranen.

  • Ninan ja Johanneksen matka Kanadan ihmemaassa

    01.08.2014 Elävä arkisto

    Toisaalla – ihmemaa Kanada on suomenruotsalaisten Ninan ja Johanneksen hyväntuulinen matkailuohjelma läpi valtavan maan. Matkan aikana he muun muassa maistavat jäävuorta, tutustuvat Thunder Bayn suomalaisiin, telttailevat Kalliovuorten läheisyydessä ja ottavat osaa ehtaan calgarylaiseen cowboy-meininkiin.

  • Evoluutio on läsnä luurankojen kerhossa

    05.05.2014 Elävä arkisto

    Kun luiden ympäriltä poistetaan kaikki muu, jäljelle jäävä luuranko kertoo paljon eläinlajin kehityksestä. Ohjelmassa vuodelta 1967 tutustutaan Helsingin yliopiston eläintieteellisen museon luurankokokoelmaan. Mukana on Suomesta tuttujen eläinten lisäksi myös eksoottisia ja jopa sukupuuttoon kuolleita lajeja.

  • Pikku posteljooni - ällyytyksiä, musiikkia ja leimauksia

    29.08.2013 Elävä arkisto

    Lastenohjelman oululaishuumori on omaa luokkaansa.

    Lastenohjelman oululaishuumori on omaa luokkaansa.

  • Karhuemo Sulo Karjalainen

    28.09.2012 Elävä arkisto

    Dokumentti vuodelta 2011.

    ”Se pisti nenän minun korvalle ja puhalsi kauheesti. Korva oli täynnä limaa ja kauheesti rupes vinkumaan. Karhu näki, että liikkuuhan se. Se lähti sitten vähän matkan päähän ja kaikennäköistä leikkiä rupes siellä mylläämään. Hän piti minua emonaan.” – Sulo Karjalainen

  • 11-vuotias Freeman laulaa Lasten Radiossa

    09.11.2011 Elävä arkisto

    Laulaja Freeman alias Leo Friman aloitti julkisen viihdyttäjän uransa Yleisradion lastenohjelmissa. Vuonna 1962 Lasten Radion Lea Pennanen vieraili Hämeenlinnassa taltioimassa paikallisten kykyjen bravuureja.

  • Kaupunki joen suussa

    20.07.2010 Elävä arkisto

    Joensuu on perinteisesti ollut karjalainen, vieraanvarainen ja värikäs kaupunki, avoin kulkijoiden tulla. Vilkas kulttuurielämä ja ympäröivä luonto houkutteli turisteja alueelle jo 1960-luvulla.

  • Karhunkaataja kertoo

    11.06.2010 Elävä arkisto

    Ilomantsilainen karhunkaataja Martiskainen kertoo kuinka hän yhtenä talvena kiersi etsimässä karhuja "herrojen" kanssa.

  • Vanha karhunkaataja muistelee

    21.04.2010 Elävä arkisto

    Savukoskelainen Alpi Ikäheimo eli metsästyksellä.

    Savukoskelainen Alpi Ikäheimo oli yksi niistä viimeisistä eränkävijöistä, jotka saivat metsästyksestä elannon perheelleen. Ikä-Alpi kaatoi 50 karhua ja selvisi kuolevan metson hyökkäyksestä.

  • Alaskan kullanhuuhtoja Emanuel Nukala

    20.01.2010 Elävä arkisto

    Nukala lähti Alaskaan huuhtomaan kultaa 1900-luvun alussa.

    80-vuotias Emanuel Nukala kertoo kuinka hän lähti Pohjanmaalta Alaskaan kultaa huuhtomaan 1900-luvun alussa. Samoilla apajilla "Inakkojoella" kullanhuuhtojien kanssa oli myös karhuja.

  • Kummeli: Puukon veljekset ja vaihto-oppilas Amerikasta

    06.07.2009 Elävä arkisto

    Misikanin poika tutustuu hämäläiseen menoon.

    Puukon veljekset saavat vaihto-oppilaan Amerikasta. "Misikanin" poika pääsee tutustumaan perin juurin hämäläiseen elämänmenoon.

Sivut