Hyppää pääsisältöön

vaellus

  • Pitkää vaellusta ei voi suunnitella liian hyvin

    10.04.2015 Vapaa-aika

    Kolme miestä vaelsi erämaassa yli 250 kilometriä.

    Kesä ja hyttyset. Kolme kaverusta. Aikaa kaksi viikkoa. Nyt olisi aika toteuttaa pitkäaikainen haave pitkästä erämaavaelluksesta.

  • Yksi toteutunut unelma

    27.08.2014 Summeri
  • Näkökulma: 80 km 24 tunnissa – ensimmäinen kolmannes - Urheilutiedettä, osa 12

    18.07.2014 Tiede

    Toimittaja Milla Vahtila lähti taittamaan 80 kilometrin matkaa ilman varalenkkareita tai juomapulloa. Oliko tämä hyvä ratkaisu?

  • Miehen on välillä pakko päästä erämaahan

    17.03.2014 Vapaa-aika

    Erämaa vierottaa miehet arjesta.

    Kalastuksen ja vaeltamisen yhdistämisessä parasta on löytämisen riemu. Neljä kaverusta vietti ikimuistoisen viikon Islannin armoilla vaeltaen, kalastellen ja lasketellen. Pohjatyö on tehty vuosien varrella koto-Suomessa. Mikään ei vieroita arjesta paremmin kuin muutama päivä erämaassa kaukana sivistyksestä. Perhekin ymmärtää, että kotiin palaa onnellinen mies, kun on saanut aikansa rähjääntyä luonnossa.

  • Naisillakin on outdoor-elämää

    03.03.2014 Vapaa-aika

    Eihän se nyt sillä tavalla mene, että kaikki retkeily, ulkoilu ja extremelajit olisivat vain miehille tarkoitettuja. Siitä hienona esimerkkinä toimii Siskot.

  • Paimentolaissaamelaiset jutaavat talvesta kesään

    07.11.2013 Elävä arkisto

    Dokumentti seuraa Norjan paimentolaissaamelaisten elämää.

    Kaunis ja tunnelmallinen dokumentti 1970-luvulta seuraa Norjan paimentolaissaamelaisten porojutausta eli heidän pitkää vaellusta porojen kanssa Norjan ja Suomen rajalta Jäämeren rannalle. Matkaa porojen kesälaitumille säestää Henrik Otto Donnerin herkkä musiikki.

  • Suomalainen seikkailija Yukon-joen kultarannoilla vuonna 1978

    04.10.2013 Elävä arkisto

    Christer Boucht lähtee tapaamaan ystävää Kanadan erämaahan.

    Dokumentissa vaasalainen Christer Boucht lähtee tapaamaan ystäväänsä Kanadan erämaan sydämeen, Yukon-joen varrelle. Matkalla kohdataan intiaaneja ja kultakuumeen jäänteitä – aavelaivoja.

  • Suomalainen retkikunta Grönlannissa vuonna 1966

    25.09.2013 Elävä arkisto

    Ensimmäinen suomalainen arktinen retkikunta vaelsi Grönlannin poikki vuonna 1966. Suuret korkeuserot, railot, ohut ilma, kova pakkanen ja tuuli sekä kompassin epävarma toiminta tekivät matkasta haastavan. Matka alkoi Grönlannin itäosasta, josta miehet vaelsivat koiravaljakoiden avulla mannerjään länsipuolelle.

  • Matka 1800-luvun Lappiin kertoo kalotin kansan ankarista oloista

    12.04.2013 Elävä arkisto

    Kuusiosainen sarja valottaa Suomen Lapin historiaa.

    Matka 1800-luvun Lappiin -sarja kertoo pohjoisen Suomen, Ruotsin, Norjan ja Venäjän alkuperäiskansojen ja uudisasukkaiden vaiheista. Kuusiosaisen sarjan toimittaja on radion historiasarjojen konkari Jorma Kallenautio ja asiantuntijana Suomen historian dosentti Maria Lähteenmäki.

  • Koskenlaskijain kuningas ratsasti isolla kalalla

    05.11.2012 Elävä arkisto

    Martti Silvennoisen viisiosaisessa reportaasissa vaelletaan Pallakselta Ounasjoelle ja palataan takaisin koskia laskien. Matkan varrella 75-vuotias tarinaniskijä Simoni Laakso muistelee nuoruutensa hurjaa rodeota 30-kiloisen lohen selässä.

  • Tunturisopuli vaeltaa

    30.10.2012 Oppiminen

    Tunturisopuli vaeltaa

    Lappi tunnetaan luonnostaan ja yksi oleellinen osa sen luontoa on tunturisopuli. Sopulin kannanvaihtelut vaikuttavat monen muun Lapin eläinlajin elämään ja pesintään.

  • Koiravaljakolla Lapin tuntureissa

    01.10.2012 Elävä arkisto

    Sodan tuhot olivat Lapissa vielä nähtävissä, kun filmiryhmä teki vuonna 1947 pitkän retken koiravaljakoilla Lapin tuntureissa. Filmille tallentui ainutlaatuista aineistoa niin hohtavilta hangilta kuin kevään kelirikostakin.

  • Erävaelluksen SM-kisoissa suksitaan suolle

    15.09.2011 Elävä arkisto

    Pärttylin vaellus eli Erävaelluksen SM-kilpailut 2008 käytiin Lapin luonnossa Sodankylässä. Neljän rankan kisapäivän aikana koeteltiin partioiden tietoja ja taitoja mm. purilaisten ja A-pukin teossa sekä suolle suksimisessa.

  • Kekkonen oli konkari ja Kaarle Kustaa prinssi talvilomalla Lapissa

    21.04.2011 Elävä arkisto

    Kekkonen oli perinteisellä hiihtolomalla Lapissa 1970.

    Presidentti Urho Kekkonen oli perinteisellä hiihtolomalla Lapissa 1970. Eränkävijäkonkari oli yhä kovassa vedossa ja hyvin varustautunut. Hyiselle pilkkireissulle lennätetty Ruotsin prinssi Carl Gustaf sai hytistä käsi kipsissä.

  • Johanna Sinisalo: Linnunaivot

    25.03.2009 Elävä arkisto

    Johanna Sinisalon romaani on tärkeä puheenvuoro ihmisen suhteesta luontoon. Hän pohtii tarinassaan mm. sitä, millaisia seurauksia äärikokemusten etsimisestä on luonnolle.

  • Juice & Grand Slam: Luonas kai olla saan

    08.02.2008 Elävä arkisto

    Juicen parisuhdelaulujen klassikko

    Juicen parisuhdelaulujen klassikko kuultiin Grand Slam -yhtyeen kiertueen päätöskonsertissa Nivalan Tuiskulan urheilutalolla vuonna 1983.

  • Lappi – lupausten maa

    08.01.2008 Elävä arkisto

    Lappi on kiehtonut ammoisista ajoista asti

    Lapin monipuolinen luonto on vetänyt matkailijoita puoleensa ammoisista ajoista asti. Verkkainen erämaamatkailu on sittemmin muuttunut massaturismiksi. Mainoselokuva vuodelta 1958 esittelee ruskan värejä, lumen sävyjä, matkailua ja teollista kasvua.

Sivut