Hyppää pääsisältöön

Lucian päivä

  • Viikonloppu tulvii joulutapahtumia

    13.12.2008 Yle Uutiset

    Tänä iltana Aleksanterinkatua valaisee perinteinen Lucia-kulkue. Espoossa taas järjestetään jo kolmatta kertaa Elonkehrä ekojoulumarkkinat. Huomenna Helsingissä aukeaa lapsille tarkoitettu ilmainen Seurasaaren joulupolku sekä Vanhan joulumyyjäiset. Myös perinteiset joulukeräykset ovat käynnistyneet.

  • Lucia-kulkue sotkee liikennettä Helsingissä

    13.12.2008 Yle Uutiset

    Kulkue aiheuttaa tänään poikkeusreittejä Aleksanterinkadun raitioliikenteeseen. Ratikat ovat poikkeusreiteillä noin puolen tunnin ajan klo 18.15 alkaen.

  • Lucia tuo taas valoa pimeään

    13.12.2008 Yle Uutiset

    Lauantaina vietetään perinteistä Lucian päivää, jolloin neidot ja kynttiläkulkueet valaisevat pimeää joulukuun aikaa. Perinne on vähitellen leviämässä ruotsinkielisistä suomenkielisiin kuntiin.

  • Lucian päivä tuo valoa pimeyteen

    13.12.2008 Yle Uutiset

    Perinteistä Lucian päivää vietetään lauantaina. Turussa perinteinen Lucia-neidon johdattama kulkue lähtee Tuomiokirkossa järjestetyn hartaustilaisuuden jälkeen kohti Yliopistonkatua noin kello 16.00.

  • Lucia-neito toi valoa pimeään

    13.12.2008 Yle Uutiset

    Lauantaina on vietetty Lucian päivää. Perinteen mukaan kynttiläkruunua päässään kantava ja valkoiseen pukeutunut Lucia-neito tuo valoa synkkään vuodenaikaan. Päivää vietetään noin vuonna 304 jKr. kuolleen Pyhän Lucian muistoksi, joskin päivä osuu yksiin myös esikristillisen valon juhlan kanssa.

  • Presidentti Halonen ottaa vastaan perinteiset joulutervehdykset

    20.12.2007 Yle Uutiset

    Tasavallan presidentti Tarja Halonen ottaa torstaina vastaan perinteiset joulutervehdykset Mäntyniemessä.

  • Lucia-neito toi jälleen valoa pimeyteen - Katso video

    13.12.2007 Yle Uutiset

    Torstaina on vietetty Lucian päivää. Perinteen mukaan kynttiläkruunua päässään kantava ja valkoiseen pukeutunut Lucia-neito tuo valoa synkkään vuodenaikaan. Päivää vietetään noin vuonna 304 jKr. kuolleen Pyhän Lucian muistoksi, joskin päivä osuu yksiin myös esikristillisen valon juhlan kanssa.

  • Lucia tuo jälleen valon pimeyteen

    13.12.2006 Yle Uutiset

    Pohjoismaiseen perinteeseen vakiintunut italialainen pyhimys tuo jälleen valoa talven pimeyteen. Suomessa Lucian-päivää viettävät ennen muuta ruotsinkieliset, mutta tapa ei ole tuntematon suomenkielisillekään.

  • Kylli-täti piirtää Lucian

    13.12.2006 Elävä arkisto

    Vuonna 1981 Kylli-täti piirsi joulukalenterissa Lucia-neidon

    Kylli-täti kertoi perinteisesti televisiossa jouluisin joulusadun. Vuonna 1981 Kylli-täti piirsi joulukalenterissa Lucia-neidon tarinaa.

  • Lucia-neito 1956

    13.12.2006 Elävä arkisto

    Lucia astelee Helsingin Tuomiokirkon portaita jouluna 1956

    Lucia astelee Helsingin Tuomiokirkon portaita jouluna vuonna 1956. Perinteiseen tapaan hänellä on päässään kynttelikkö ja päällään valkoinen pitkä kaapu.

  • Lucia v. 1987

    13.12.2006 Elävä arkisto

    Lucia toi valoa talven pimeyteen 1987 perinteisin menoin.

    Lucia toi valoa talven pimeyteen vuonna 1987 perinteisin menoin. Lucia laskeutui saattueineen alas Helsingin tuomiokirkonportaita ja astui perinteiseen joutsenvaunuun.

  • Lyh kotimaa 13.12.

    13.12.2006 Yle Uutiset
  • Joulu - rauhan vai rahan juhla?

    27.11.2006 Elävä arkisto

    Mitä on jäänyt jäljelle jouluevankeliumista?

    Allas Krönika -lehti järjesti ensimmäisen Lucia-kulkueen Suomeen vuosina 1930-31. Perinne tyrehtyi tuolloin rahan ja innon puutteeseen. 1950-luvulla Huvudstabladet herätti Lucia-perinteen uudelleen.

  • kotimaa lyhyesti 20.12

    20.12.2005 Yle Uutiset
  • Kotimaa lyhyesti 13.12.

    13.12.2005 Yle Uutiset
  • Lucia 24.11.

    24.11.2005 Yle Uutiset
  • Kotimaa lyhyet 25.11.

    25.11.2004 Yle Uutiset
  • nimetön

    18.12.2003 Yle Uutiset
  • nimetön

    13.12.2003 Yle Uutiset
  • Duramin loisti Solvallassa

    13.12.2000 Yle Urheilu

Sivut