Hyppää pääsisältöön

terveysvaikutukset

  • Liikalihavuus uhkaa pandemian lailla

    05.11.2007 Yle Uutiset

    Ranskalaistutkimuksen mukaan neljännes maailman ihmisistä on liikalihavia. Ylipainoisia on vielä tätäkin enemmän.

  • Alkoholin halpenemisen haitat kasvaneet

    31.10.2007 Yle Uutiset

    Alkoholin terveyshaitat ovat alkaneet lisääntyä myös niillä, joilla kulutus on muuttunut ongelmalliseksi vasta alkoholin hinnanalennuksen jälkeen, kertoo Stakesin tutkimus.

  • Suomen tekstiiliteollisuuden kemikaalien käyttö syyniin

    30.10.2007 Yle Uutiset

    Tekstiiliteollisuuden kemikaalien käyttö ja päästöt suomalaisvesistöihin aiotaan selvittää. Vesistä löytyy mm. tekstiiliteollisuuden käyttämiä kemikaaleja, mutta niiden alkuperää ei tiedetä.

  • Karpalosato on parhaimmillaan

    20.10.2007 Yle Uutiset

    Karpalosato on juuri nyt parhaimmillaan. Valtaosa marjoista jää kuitenkin tänäkin vuonna soille, sillä terveellisyydestään tunnetun karpalon sadosta kerätään talteen vain pari prosenttia.

  • Ylipainosta haittaa astmalapsille

    18.10.2007 Yle Uutiset

    Ylipainoiset astmaatikkolapset tarvitsevat sairaalahoitoa useammin kuin normaalipainoiset, vaikka heidän oireensa eivät olisi pahempia ja tautia hoidettaisiin yhtä hyvin. Yhdysvaltalaistutkimuksen tulos lisää viime vuosina kertynyttä astman ja ylipainoisuuden yhteyksiä tukevaa tutkimustietoa.

  • Liikakilot voivat tuntua päässäkin

    11.10.2007 Yle Uutiset

    Ylipainoisten migreenikkojen pääkivut näyttävät iskevän useammin kuin normaalipainoisten, todetaan tuoreessa yhdysvaltalaistutkimuksessa. Ylipainoisuus ei kuitenkaan liittynyt jännitysniska- tai muun tyyppisiin pääkipuihin.

  • Helsingin keskustan rakennustyömaapalo saatiin sammutettua

    08.10.2007 Yle Uutiset

    Helsingin keskustassa Erikinkatu 8:n rakennustyömaalla syttynyt räjäytysmattopalo on saatu sammutettua. Kello 14:n aikaan alkanut palo kehitti alueelle runsaasti savua, jossa oli mukana terveydelle vaarallisia aineita.

  • Ilmastonmuutoksesta suuria terveysriskejä

    11.09.2007 Yle Uutiset

    Ilmastonmuutos tuo uudenlaisia terveysuhkia miljardeille ihmisille, kerrottiin Maailman terveysjärjestön WHO:n alueellisessa kokouksessa Etelä-Koreassa.

  • Finnish Study: Cell Phones Pose No Health Risk

    04.09.2007 Yle News

    An exhaustive series of Finnish studies have found no evidence that electromagnetic radiation from cell phones poses a health risk.

  • Suomalaistutkimus: Kännykästä ei terveysvaaraa

    04.09.2007 Yle Uutiset

    Laajassa suomalaisessa tutkimuksessa ei ole löydetty näyttöä matkapuhelinten terveysvaaroista. HERMO-tutkimusohjelmassa selvitettiin matkapuhelinten lähettämien sähkömagneettisten kenttien vaikutuksia ihmisiin.

  • Kristilliset vaativat karkkiveron korottamista

    23.08.2007 Yle Uutiset

    Kristillisdemokraatit haluavat kiristää karamellien verotusta. Puolueen eduskuntaryhmä esittää ruokaverotuksen kokonaisremonttia, jolla palauttaisiin vanha makeisvero ja kiristettäisiin muutoinkin terveydelle haitallisten ruoka-aineiden verotusta.

  • Ylipainoiset löytävät toisensa

    17.08.2007 Yle Uutiset

    Ylipainoiset näyttävät valitsevan samankokoisia puolisoita, todetaan brittitutkimuksessa, jossa 42 pariskunnan kehoja mitattiin röntgenlaitteella. Tutkijat uskovat valikoivan pariutumisen kiihdyttäneen lihavuuden yleistymistä viime vuosikymmeninä.

  • Suurin osa anorektikoista paranee

    01.08.2007 Yle Uutiset

    Suurin osa anoreksiaan sairastuneista nuorista paranee, kertoo suomalaistutkimus. American Journal of Psychiatry -lehdessä tänään julkaistavan tutkimuksen mukaan valtaosa anoreksiaan sairastuneista naisista toipuu sairaudestaan täydellisesti, mutta toipuminen kestää yleensä useita vuosia.

  • Health Risk of Mercury in Fish Ignored

    10.07.2007 Yle News

    The Finnish Association for Nature Conservation finds that Finland's mercury problem is greatly downplayed. The organisation states that officials are unwilling to test mercury levels in fish, even though mercury amounts clearly exceed permitted levels.

  • Alipaino on ylipainoa vaarallisempaa vanhoilla

    29.06.2007 Yle Uutiset

    Tuoreen tutkimuksen mukaan alipaino on ylipainoa paljon vaarallisempaa yli 80-vuotiailla. Tutkimuksesta selviää, että alipaino altistaa sairauksille ja lyhentää elinikää paljon enemmän kuin muutama lisäkilo.

  • Nuuska vähemmän vaarallista kuin tupakka

    20.06.2007 Yle Uutiset

    Savukkeiden vaihtaminen nuuskaan saattaisi merkittävästi vähentää tupakkatuotteista aiheutuvia terveyshaittoja, kertoo lääketieteellisessä lehdessä julkaistu tutkimus.

  • KTL aloittaa terveysuhkien varalta ympärivuorokautisen päivystyksen

    12.06.2007 Yle Uutiset

    Kansanterveyslaitos aloittaa kansainvälisen terveyssäännöstön edellyttämän viranomaisille tarkoitetun päivystyksen ensi perjantaista alkaen.

  • EU-komissaarit liikalihavuutta vastaan

    30.05.2007 Yle Uutiset

    Euroopan komissio on huolissaan lisääntyvän ylipainon vaikutuksesta EU-maiden kansalaisten terveyteen. Useimmissa jäsenvaltioissa yli 50 prosenttia aikuisväestöstä on ylipainoisia tai liikalihavia.

  • Lastenkirjoissa lihavat ovat pahoja

    11.05.2007 Yle Uutiset

    Brittiläinen lastenkirjallisuuden tutkija on huolissaan tavasta, jolla suositut lapsille ja nuorille suunnatut kirjat kuvaavat ylipainoisia nuoria. Professori Jean Webb kirjoittaa Times-lehden kasvatukseen keskityneessä liitteessä, että lihavat kuvataan lastenkirjoissa ilkeinä ja epäsuosittuina.

  • Saksassa kampanja pureutuu ylipainoon

    09.05.2007 Yle Uutiset

    Saksan hallitus aikoo käynnistää kampanjan kansalaistensa ylipainon kuriin saamiseksi. Tarkoituksena on saada aikaan tuntuvia muutoksia vuoteen 2020 mennessä.

Sivut