Hyppää pääsisältöön

riisi

  • Nälänhätä uhkaa Myanmarin lapsia

    18.05.2008 Yle Uutiset

    Tuhannet lapset uhkaavat kuolla nälkään Myanmarissa eli entisessä Burmassa varoittaa Pelastakaa lapset -järjestö. Järjestön mukaan nälkiintyminen uhkaa erityisesti pikkulapsia muutamassa viikossa, ellei ruoka-apua saada hirmumyrskyn runtelemaan maahan pikaisesti.

  • Myanmar vaikeuttanut pääsyä tuhoalueelle

    14.05.2008 Yle Uutiset

    Myanmarin eli entisen Burman sotilashallitus on avustusjärjestöjen mukaan vaikeuttanut entisestään pääsyä hirmumyrskyn tuhoalueelle maan eteläosassa. Thaimaan pääministeri ei ole onnistunut taivuttelemaan Myanmarin sotilashallitusta päästämään ulkomaalaisia avustustyöntekijöitä maahan.

  • Bangladeshissa kehotetaan syömään perunaa riisin sijaan

    13.05.2008 Yle Uutiset

    Aasian köyhimpiin maihin kuuluvan Bangladeshin hallitus kehottaa kansalaisia siirtymään riisistä perunaan riittävän ravinnon saamiseksi.

  • Egyptissä lisätään säännöstelykortteja ruokakriisin takia

    08.05.2008 Yle Uutiset

    Egyptin valtio aikoo myöntää edulliseen ruokaan oikeuttavia elintarvikekortteja 17 miljoonalle ihmiselle.

  • Ruokakriisin vaivaamat Kaakkois-Aasian maat sopivat riisiyhteistyöstä

    03.05.2008 Yle Uutiset

    Kaakkois-Aasian maat ovat sopineet tiiviimmästä yhteistyöstä riisimarkkinoilla. Asiasta on päätetty kymmenen valtion ASEAN-järjestön kokouksessa Balilla Indonesiassa. Voimakkaasti nousevat peruselintarvikkeiden hinnat ovat johtaneet suurin vaikeuksiin riisistä riippuvaisissa Aasian talouksissa.

  • Nälänhätä uhkaa Pohjois-Koreaa

    01.05.2008 Yle Uutiset

    Elintarvikkeiden kallistuneet maailmanmarkkinahinnat ja avustusten tyrehtyminen ovat ajamassa pohjoiskorealaiset jälleen vakavan nälänhädän partaalle.

  • Haitin hallitus hillitsee mellakointia riisin hintaa alentamalla

    12.04.2008 Yle Uutiset

    Haitin hallitus ilmoittaa leikkaavansa riisin hintaa 15 prosenttia ruokamellakoiden hillitsemiseksi. Presidentti René Prévalin mukaan hinnan leikkaus rahoitetaan osittain Haitin yksityisen puolen varoilla ja osin kansainvälisellä tuella. Presidentin mukaan rutiköyhän valtion kassa ei kestä kuitenkaan ruuan verotuksen alentamista.

  • Riisiä ravinnoksi yhä rajumpaan hintaan

    12.04.2008 Yle Uutiset

    Riisin hinnannousu jatkunee vielä pitkään, arvioi kansainvälinen riisintutkimusinstituutti. Riisin kysyntä on ylittänyt tarjonnan jo useita vuosia.

  • EU avustaa ruokapulasta kärsivää Bangladeshia

    10.04.2008 Yle Uutiset

    EU avustaa ruokapulasta kärsivää Bangladeshia. EU:n komissio ilmoitti torstaina antavansa 12 miljoonan euron avustuspaketin Bangladeshille.

  • Raaka-aineiden hinnat lähestyvät ennätyksiä

    10.04.2008 Yle Uutiset

    Raakaöljyn, riisin, maissin ja kuparin hinnat ovat liikkuneet tänään ennätystasolla, koska markkinat pelkäävät raaka-aineiden varastojen olevan liian pienet kysynnän tyydyttämiseksi. Omalta osaltaan raaka-aineita nostaa myös heikkenevä dollari.

  • EU: Ruokakriisi voi johtaa humanitaariseen tsunamiin

    08.04.2008 Yle Uutiset

    Maailmalla kasvaa huoli ruuan hinnan nousun aiheuttamien epävakaisuuksien vuoksi. EU:n kehitysasioista vastaava komissaari Louis Michel sanoo, että ruuan hintojen jatkuva nousu voi aiheuttaa "todellisen taloudellisen ja humanitaarisen tsunamin".

  • Riisin hinta nousi ennätykseen

    08.04.2008 Yle Uutiset

    Riisin hinta nousi tiistaina uuteen ennätykseen. Hintaa nosti maailman suurimman riisinostajan Filippiinien ilmoitus, jonka mukaan se ostaa markkinoilta miljoona tonnia riisiä.

  • Ecuador rajoittaa elintarvikkeiden hintojen nousua

    30.01.2008 Yle Uutiset

    Ecuador aikoo määrätä perusruokatarvikkeiden hinnoille kontrollin. Esimerkiksi banaanin, riisin, maidon, maissin ja jauhojen hintojen nousua rajoitetaan.

  • Tuontielintarvikkeista löytyy lainvastaisuuksia

    25.01.2008 Yle Uutiset

    Luomuruuan ja geenimanipuloitujen ruoka-aineiden tuontituotteista löytyy väärinkäytöksiä muutaman kerran vuodessa. Uudentyyppisten ruoka-aineiden tuonnin kasvu on lisännyt elintarvikkeiden valvontaa.

  • Ruuan hinta nousee vauhdilla

    17.12.2007 Yle Uutiset

    Ruuan hinta on tänä vuonna noussut rajusti maailman elintarvikepörsseissä. Esimerkiksi Chicagon pörssissä riisin ja vehnän hinta on kaikkien aikojen huipussa. Soijapapujen hinta oli viimeksi samoissa luvuissa 34 vuotta sitten, kertoo talouslehti Financial Times verkkosivuillaan.

  • Tulvat tuhonneet köyhän Pohjois-Korean peltoja

    15.08.2007 Yle Uutiset

    Sateiden aiheuttamat tulvat ovat tärvelleet yli kymmenesosan Pohjois-Korean viljelyalasta. Pohjois-Korean uutistoimisto KCNA kertoo, että taukoamattomat sateet ovat tuhonneet 11 prosenttia maan riisi- ja maissiviljelmistä keskellä tärkeintä kasvukautta.

  • Koreoiden neuvottelut päättyivät tuloksettomina

    01.06.2007 Yle Uutiset

    Pohjois- ja Etelä-Korean väliset hallitustason sovintoneuvottelut Soulissa ovat päättyneet tuloksettomina. Asiasta kertoi Etelä-Korean edustaja.

  • Koreat neuvottelevat jälleen

    29.05.2007 Yle Uutiset

    Hallitustason delegaatio Pohjois-Koreasta on saapunut Etelä-Koreaan neuvottelemaan maiden välisistä ongelmista. Suhteita jännittävät useat viime aikojen kiistat.

  • Etelä-Korea lupaa ruoka-avustusta Pohjois-Korealle

    22.04.2007 Yle Uutiset

    Etelä-Korea antaa 400 000 tonnia riisiä Pohjois-Korealle. Etelä-Korea antaa ruoka-avustuksen siitäkin huolimatta, että Pohjois-Korea ei ole sulkenut Yongbyonin ydinvoimalaa lupaustensa mukaan. Etelä-Korea ei myöskään aseta mitään ehtoja avun toimittamiselle.

  • Tuhannet paenneet väkivaltaa Jolon saarella

    19.04.2007 Yle Uutiset

    Noin 42 000 ihmistä on joutunut jättämään kotinsa paetessaan väkivaltaisuuksia Jolon saarella Filippiineillä.

Sivut