Hyppää pääsisältöön

grafiikka

  • UPM:n Docellesin tehdas Ranskassa kiinni

    22.01.2014 Yle Uutiset

    UPM leikkaa hienopaperituotantoaan vastaamaan laskevaa kysyntää. Ranskan tehtaan sulkeminen vie työt 161 tekijältä.

  • Grafiikka on yllätysten taidetta

    06.01.2014 Yle Uutiset

    Grafiikan vaikeus ja mielenkiintoisuus on siinä, että tekovaiheessa ei yleensä tiedä miltä lopputulos näyttää. Juuri oikeiden sävyjen saavuttaminen saattaa vaatia useita kokeiluja tai pitkää työstämistä. Janakkalainen Paula Jalassola-Huttunen maalaa kesällä ulkona pastelliväreillä ja työstää muun ajan grafiikkaa Hämeenlinnan taidegraafikoiden Paperihuoneella.

  • Lahden Taideinstituutin viimeinen luokka tähtää korkealle

    03.01.2014 Yle Uutiset

    Lahden lakkautettavasta Taideinstitituutista viimeisenä valmistuva luokka aikoo viedä opinnot läpi tyylillä ja tuoda kunniaa opinahjolleen. Uransa alkumetreillä olevat kuvataiteen opiskelijat rakensivat yhteisnäyttelyn ja pääsivät graafikko Outi Heiskasen suojelukseen.

  • Työhuoneeni: Joutomaa

    20.12.2013 Tyyli

    Kellonsoittajankadulla, Turussa on Joutomaa.

    Kellonsoittajankadulla, Turussa on Joutomaa. Mutta mikään arvoton paikka se ei ole, vaan täynnä mielikuvitusta. Joutomaa on nimi tarinoille, mutta myös pieni puoti.

  • Viestintäala tyytyväinen lehtiasiain neuvottelukunnan selvitykseen

    17.12.2013 Yle Uutiset

    Lehtiasiain neuvottelukunta listasi 18 toimenpidettä kotimaisen median tueksi.

  • Reino Laitasalon lahjoitus täydentää Tampereen taidemuseon kokoelmaa

    16.12.2013 Yle Uutiset

    Riihimäellä asuva, mutta Pispalassa syntynyt taidemaalari ja -graafikko Reino Laitasalo on lahjoittanut Tampereen taidemuseolle 36 öljyvärimaalausta, 12 piirustusta, kuusi puupiirrosta ja kolme puupiirroslaattaa.

  • Kuvataiteen kenttä on vireä vaikka kivinen

    16.12.2013 Yle Uutiset

    Kotimaisen kuvataiteen kentän toiminta on vireää. Tämä siitäkin huolimatta, että toimeentulo alalla on vaikeaa ja monella taiteilijalla on pakko olla toinenkin ammatti. Myös alan koulutusta on viimeaikoina leikattu.

  • Norpan ja Jaffan piirtäjä tuntee olonsa turhanpäiväiseksi ilman julistetilausta

    10.12.2013 Yle Uutiset

    Tunnustetun graafikon Erik Bruunin työtavat eivät ole muuttuneet 70 vuodessa edes digiteknologian tuloon. "Olen sanonut haluavani kuolla kynä kädessä," Bruun nauraa.

  • Pop up -ilmiö virkistää taidemaailmaa

    07.12.2013 Yle Uutiset

    Vaasalaiset taiteilijat ovat perustaneet reilun viikon verran auki olevan PopUp Vaasa -taidemyymälän. Esillä on kaiken kaikkiaan 12 eri taiteilijan töitä, joita voi ostaa. Taiteilijat halusivat tuoda taidettaan esille hieman tavanomaisesta poikkeavalla tavalla.

  • Särkynyt Lyhty nousi Tornion uudeksi maamerkiksi

    25.11.2013 Yle Uutiset

    Torniossa paljastettiin lauantaina Teija ja Pekka Isorättyän obeliski Särkynyt Lyhty.

  • KuPS virittelee netti-tv-lähetyksiä

    22.11.2013 Yle Uutiset

    Kuopion Palloseura kokeilee suoria tv-lähetyksiä Kuopion Keskuskentällä pelattavista otteluista. Ensimmäinen kokeilu on lauantaina.

  • Palsa-elokuvan ensi-ilta siirtyy

    19.11.2013 Yle Uutiset

    Pekka Lehdon ohjaaman elokuvan Kalervo Palsa ja kuriton käsi ensi-ilta siirtyy helmikuulle. Elokuvan levittäjän mukaan se olisi jäänyt nyt muiden kotimaisten taide-elokuvien jalkoihin.

  • Keskisuomalaiset lehdet pärjäsivät paikallislehtikilpailussa

    07.11.2013 Yle Uutiset

    Laukaa-Konnevesi -lehti ja Jämsän Seutu menestyivät Sanomalehtien liiton paikallislehtikilpailussa.

  • Kokkola syvemmälle someen – strategiasta youtubehitti?

    05.11.2013 Yle Uutiset

    Kokkolan kaupunki on valmistellut uunituoreesta strategiapaperista videoversion, joka on nähtävillä myös Youtubessa. Muutamassa päivässä "tuubitettu" versio on kerännyt kolmisensataa katsojaa. Tieto miellyttää viestintäpäällikköä, sillä kaupunki haluaa tuoda tärkeät suuntaviivat lähelle ihmistä.

  • Mikkelin taidemuseolle kokoelma menneiden vuosikymmenten nykytaidetta

    31.10.2013 Yle Uutiset

    Mikkelin Taideyhdistys ry on lahjoittanut lähes 70 maalausta ja grafiikkaa sisältävän taidekokoelmansa Mikkelin taidemuseolle.

  • Pellon kunnalle uusi ilme

    28.10.2013 Yle Uutiset

    Pellon kunta on uusinut graafisen ilmeensä. Kunnan mielestä entinen vaakunaan perustuva ilme ei sopinut kaikkiin visuaalisiin tarpeisiin ja eri kohderyhmien kohtaamiseen. Uuden ilmeen suunnitteli Rovaniemellä ja Oulussa toimiva mainostoimisto Ajatus Oy.

  • Grafiikka- ja valokuvakeskus Ratamo on ainutlaatuinen Euroopassa

    28.10.2013 Kulttuuri

    Grafiikka- ja valokuvakeskus Ratamo on työtila ammattilaisgraafikoille ja taiteilijoille. Ratamo on ainutlaatuinen koko Euroopassa.

  • Kumiteollisuus, graafinen- ja kiinteistöala mukaan keskitettyyn palkkasopimukseen

    23.10.2013 Yle Uutiset

    Työnantaja ja työntekijäpuolen keskusjärjestöt hyväksyvät keskitetyn palkkaratkaisun lopullisesti perjantaina liittokohtaisen kierroksen jälkeen, mikäli sopimuksen kattavuus on riittävä.

  • Satojen tuhansien postimerkkipainos sisältää mokan – graafikko piirsi linnan väärinpäin

    23.10.2013 Yle Uutiset

    Itella Posti Oy on painattanut satoja tuhansia ensi vuonna julkaistavia linna-aiheisia postimerkkejä. Yksi merkeistä on kuitenkin virheellinen, sillä Hämeen linna esitetään peilikuvana Kuuden merkin sarjan on piirtänyt ansioitunut graafikko Erik Bruun, jolle toimitettiin väärinpäin mennyt kuva.

  • Lenita Rundgren maalaa Väylän maisemia mehiläisvahalla

    21.10.2013 Yle Uutiset

    Kolarilaislähtöinen taiteilija Lenita Rundgren inspiroituu edelleenkin eniten synnyinseudustaan Tornionjokilaaksosta. Kesäasunto Väylänpäässä on laitettu talviteloilla, mutta voi sitä "inspistä" pitää yllä Torniossakin.

Sivut