Hyppää pääsisältöön

kupari

  • Kuparivarkaat iskivät katuvalotyömaalle

    10.10.2013 Yle Uutiset

    Riihimäellä Metsäkorven kaupunginosassa on poikennut kutsumattomia vieraita. Poliisin mukaan rakenteilla olevan kaupunginosan katuvalotyömaalta on viety metritolkulla kuparikaapelia. Tekoaika on poliisin arvioin mukaan 23.9.-10.10.

  • Kaivostoiminta loppuu Kiikan Mäntymäessä

    10.10.2013 Yle Uutiset

    Hoipolan kylän kaivoshanke päättyy. Tukes teki päätöksen toiminnan lopettamisesta syyskuun lopussa.

  • Keminmaassa liikkunut kuparivarkaita

    03.10.2013 Yle Uutiset

    Keminmaan Kallijärventieltä on viety paksua kuparikaapelia noin 30 metriä ja ohuempaa kaapelia noin 200 metriä. Peräpohjolan poliisin mukaan anastetun kuparin hinta on useita tuhansia euroja.

  • Kupariyhtiö Aurubis irtisanoo Porissa

    13.09.2013 Yle Uutiset

    Porin tehtaalta lähtee 9 ihmistä. Taustalla on heikko tulos.

  • Aurubis yt-neuvottelee Porissa - vähennyksiä tiedossa

    04.09.2013 Yle Uutiset

    Yhtiö tavoittelee kymmenen työntekijän vähentämistä. Aurubis työllistää Porissa tällä hetkellä 200 ihmistä.

  • Suomesta viedään yhä enemmän kultaa

    28.08.2013 Yle Uutiset

    Kaiken kaikkiaan viime vuonna kaivannais- ja louhintatuotannon viennin arvo kohosi 803 miljoonaan euroon. Viime vuosikymmenen loppuun verrattuna viennin arvo on nelinkertaistunut.

  • Kuparikaivos Hammaslahteen käymisvaiheessa - rahoitus tutkimuskairauksiin tiukassa

    21.08.2013 Yle Uutiset

    Malminetsintäyhtiö FinnAust etsii rahoitusta tutkimuskairauksiin, mikä on vaikeaa metallien hintojen alenemisen vuoksi. Kuparikaivos työllistäisi suoraan 100 ihmistä. Entisen kaivoksen ympäristöhaitat ovat edelleen ajankohtaiset.

  • Kangasniemeltä kairattiin vain hippu kultaa

    31.07.2013 Yle Uutiset

    GTK:n tutkimuskairauksissa löydettiin myös pieniä pitoisuuksia muun muassa hopeaa ja kuparia.

  • Polvijärvellä on kultaa uskottua enemmän

    25.07.2013 Yle Uutiset

    Kaivosyhtiö tutkii tulokset vielä tarkemmin, mutta jo tässä vaiheessa on varmaa, että kaivoksen tuotantomäärät kasvavat.

  • Laila Pullinen viettää juhlavuotta

    24.07.2013 Yle Uutiset

    Suomen arvostetuimpiin kuvanveistäjiin kuuluvan taiteilija Laila Pullisen luomisvoima ei ota kadotakseen. Juuri 80 vuotta täyttänyt taiteilija tekee edelleen veistoksia ja on ryhtynyt myös piirtämään. Klassisesta modernismista tunnetun Pullisen mielestä kaikessa taiteessa pitää olla sanoma.

  • Pirkkalan Tursiannotkosta uusia löytöjä myöhäisrautakaudelta

    27.06.2013 Yle Uutiset

    Uusia löytöjä tehdään lähes päivittäin. Viimeisimpinä esiin on kaivettu muun muassa koristeellisten lusikoiden osia ja sian torahampaasta tehty riipus.

  • Kulta kiiltää Vuosangassa

    11.06.2013 Yle Uutiset

    Kuhmon Vuosangasta etsitään kultaa, nikkelia ja kuparia. Lähes 2 300 hehtaarin etsintäalue rajautuu puolustusvoimien ampuma-alueen ja Vuosanganjärven väliin.

  • Talkkunavelli takaa teräskunnon

    10.06.2013 Yle Uutiset

    Korkea ikä ei ole este raudan kesyttämiselle, vakuuttavat painonnoston veteraanien EM-kisoissa menestyneet Pertti Rossi, Väinö Kupari ja Jussi Oikarinen.

  • Poliisi selvittänyt laajaa metallivarkautta Raahessa

    04.06.2013 Yle Uutiset

    Kaikkiaan 13 Romanian kansalaista on vangittu epäiltynä metallivarkauksista tämän vuoden aikana Raahessa. Raahen Rautaruukilta varastettiin huhtikuussa kuudensadan tuhannen euron arvosta metallin valmistukseen käytettävää kiviainesseosta. Jokilaaksojen poliisin mukaan vangittuja epäillään törkeästä varkaudesta tai törkeästä kätkemisrikoksesta.

  • Kevitsan kaivoksen tuotanto kasvussa

    07.05.2013 Yle Uutiset

    Kevitsan nikkeli-kuparikaivos Sodankylässä ylitti tuotanto-odotukset ensimmäisellä vuosineljänneksellä. First Quantum Mineralsin pörssitiedotteen mukaan tuotanto kasvoi seitsemän prosenttia edellisvuoden viimeisestä neljänneksestä. Kaivos aloitti kaupallisen toimintansa viime elokuussa.

  • Kainuussa kymmeniä päällekkäisyyksiä kaivoshaaveissa ja luonnonsuojelualueilla

    02.05.2013 Yle Uutiset

    Kainuusta löytyy eri vaiheissaan olevia malminetsintäkohteita kymmenkunnalta eri yritykseltä. Monet etsintäalueet sijaitsevat luonnonsuojelukohteissa.

  • Maailman pienimmän elokuvan pääosassa ovat atomit

    01.05.2013 Yle Uutiset

    Tiedontallennuksen kehittämisen sivutuotteena syntyi atomien tähdittämä elokuva.

  • Metsolle iso huoltosopimus

    19.04.2013 Yle Uutiset

    Konepajayhtiö Metso on solminut historiansa suurimman huoltosopimuksen venäläisen yhtiön kanssa.

  • Metso teki historiallisen sopimuksen Venäjälle

    19.04.2013 Yle Uutiset

    Pitkä huoltosopimus kuparikaivokselle on Metson suurin huoltosopimus koskaan.

  • Hammaslahdessa etsitään kuparia

    12.04.2013 Yle Uutiset

    Malminetsintäyhtiö FinnAust Mining tekee koekairauksia vanhan kuparikaivoksen tuntumassa Joensuun Pyhäselässä. Toiveissa on löytää louhittavaa vähintään kymmenen vuoden kaivostoiminnan tarpeiksi.

Sivut