Hyppää pääsisältöön

raaka-aineet

  • Turpeelle vero - kaukolämpö kallistuu

    19.08.2010 Yle Uutiset

    Turpeelle tulee asteittain kiristyvä energiavero. Hallitus sopi turpeen energiaverosta budjettiriihessä. Vero nostaa Kuopiossa kaukolämmön hintaa.

  • Keljonlahden voimalaitos vihittiin käyttöön

    06.08.2010 Yle Uutiset

    Keljonlahden voimalaitos on vihitty virallisesti käyttöön tänään. Voimalan myötä Jyväskylästä tulee yksi Suomen suurimmista puuenergiantuottajista. Voimalaitos on kaupungille pitkän tähtäimen panostus, jonka tarkoitus on turvata Jyväskylän energiansaanti vuosikymmeniksi eteenpäin.

  • Taloussanomat: Nokian kännyköissä edelleen verimetalleja

    22.07.2010 Yle Uutiset

    Tutkijat epäilevät, että Nokian kännyköiden avulla rahoitetaan edelleen veristä sisällissotaa Kongossa, kirjoittaa Taloussanomat. Sekä suomalaiset että yhdysvaltalaiset yritysten eettisyyttä tarkkailevat tutkijat epäilevät yhtiön käyttävän puhelimissaan tinaa, jolla Kongon kapinallisryhmät rahoittavat toimintaansa.

  • Metsäbioenergian tutkimuskeskus Savonlinnaan?

    15.07.2010 Yle Uutiset

    Savonlinnan seutu on ehdolla mukaan metsäbioenergian tutkimuskeskukseen. Entinen kansanedustaja ja ministeri, tohtori Tarja Cronberg tutustuu tällä viikolla Savonlinnan seudulla alan uusiin innovaatioihin ja tutkimukseen.

  • YK: Eliölajien tuho suurempi ongelma kuin ilmastonmuutos

    24.05.2010 Yle Uutiset

    YK aikoo julkaista kesällä suuren raportin luonnon tuhoutumisen taloudellisista vaikutuksista. Brittilehti Guardianin saamien ennakkotietojen mukaan raportissa luonnon tuhoutumisen kustannukset arvioidaan suuremmaksi kuin ilmastonmuutoksen hinta ihmiskunnalle.

  • Raaka-aineiden hinnoissa kirivaihe

    17.05.2010 Yle Uutiset

    Raaka-aineiden hinnat ovat toipumassa hyvää vauhtia talouskriisin aiheuttamasta shokista. Raaka-aineiden hintojen arvoidaan nousevan tänä vuonna noin kolmanneksen viime vuodesta. Edelleenkin hinnat jäävät kuitenkin jälkeen talouskriisiä edeltävästä tasosta, siksi suuri oli kriisin aiheuttama pudotus.

  • Jätteiden hyödyntäminen tehostuu Keravalla

    10.05.2010 Yle Uutiset

    Keravan kierrätyslaitoksen uudistus saadaan päätökseen syyskuussa. Uudistuksen ansiosta laitoksen kierrätysaste nousee 90 prosenttiin.

  • Rekka on tehokkain energian kuljettaja

    06.05.2010 Yle Uutiset

    Keski-Suomen energiatuotantoon tarvittavan raaka-aineen kuljetukset keskittyvät tulevaisuudessa maanteille. Jyväskylän ammattikorkeakoulun julkaiseman tutkimusraportin mukaan rekkakuljetukset ovat kustannustehokkain kuljetusmuoto.

  • Energiateollisuus: Energiapuun korjuuketjua tehostettava

    22.03.2010 Yle Uutiset

    Energiapuun kilpailukyvyn parantaminen vaatii talteenotto- ja kuljetusketjun tehostamista. Energiateollisuuden johtava asiantuntijan Riitta Larnimaan mukaan energiapuun saamiseksi energiatuotantoon nykyistä tehokkaammin edellyttää korjuutoiminnan ja logistisen ketjun tehostamista.

  • Satakunnan kokoomus vaatii kuudetta ydinvoimalaa Olkiluotoon

    09.12.2009 Yle Uutiset

    Suomen seuraavakin ydinvoimala on rakennettava Satakuntaan, sanotaan Satakunnan kokoomuksen piirikokouksen julkilausumassa. Myös uusiutuvan raaka-aineen käyttämistä on kannattaettava kaikissa muodoissaan.

  • St1 aikoo kaksikymmenkertaistaa bioetanolin tuotantonsa

    12.11.2009 Yle Uutiset

    St1 Biofuels Oyn toimitusjohtaja Mika Ahon mukaan keskustelut Tornion oluttehtaan muuttamisesta bioetanolin tuotantoon ovat vasta hyvin alustavassa vaiheessa. Hänen mukaansa yhtiön aikoo laajentua, mutta kiinnostus Torniota kohtaan on lähinnä yleisellä tasolla.

  • Vehviläinen uskoo metsätulojen kasvuun

    28.10.2009 Yle Uutiset

    Etelä-Savon metsätulot kääntyvät tulevaisuudessa jälleen kasvuun, uskoo Etelä-Savon metsäkeskuksen eläkkeelle jäävä johtaja Hannu Vehviläinen.

  • Viitasaaren FA Forestille ympäristölupa

    02.10.2009 Yle Uutiset

    FA Forest on saanut ympäristöluvan Viitasaaren tuotantolaitokselleen Laitos valmistaa lannoitteita energiantuotannon tuhkasta ja jätevesilietteestä.

  • Biokaasusta odotetaan tärkeää energianlähdettä

    21.09.2009 Yle Uutiset

    Biokaasu voi tulevaisuudessa olla merkittävä energianlähde. Kaasun tuotanto on helppoa erityisesti maaseudulla, jossa raaka-aineena voidaan käyttää lehmänlantaa ja peltokasveja.

  • Kymenlaakson bioenergiahankkeille siunaus

    18.09.2009 Yle Uutiset

    Biosampo-keskuksen avajaisissa vieraillut elinkeinoministeri Mauri Pekkarinen on sitä mieltä, että pienillekin hankkeille on tarvetta.

  • Biojätteet valjastetaan energiantuotantoon

    28.08.2009 Yle Uutiset

    Kiteelle nousee Itä-Suomen ensimmäinen biojätettä hyödyntävä biokaasulaitos. Biokymppi Oy:n rakentaman laitoksen on tarkoitus aloittaa tuotanto jo ensi vuoden alussa.

  • Greenpeace ja paperijätti yhteistyöhön

    06.08.2009 Yle Uutiset

    Ympäristöjärjestö Greenpeace ja yksi Pohjois-Amerikan suurimmista paperiyhtiöistä, Kimberley-Clark, ovat päässeet yhteisymmärrykseen metsiensuojelusta. Yhtiö lupaa muuttaa radikaalisti toimintaansa ympäristöä huomioon ottavaan suuntaan.

  • Rovaniemen biovoimalahanke saattaa kaatua

    11.06.2009 Yle Uutiset

    Rovaniemen Mustikkamaan voimalaitoshankkeesta saattaa tulla suunniteltua pienempi tai siitä saatetaan luopua kokonaan, kertoo Rovaniemen Energian hallituksen puheenjohtaja Markus Lohi.

  • Metsähakkeen käyttö lisääntyi

    08.05.2009 Yle Uutiset

    Raaka-aineen saanti energiantuotantoon on kuitenkin vaikeutumassa.

  • Taantuma nävertää myös jäteyhtiöitä

    05.05.2009 Yle Uutiset

    Jätepalveluyhtiö Lassila & Tikanojan tulos ennen veroja oli tammi-maaliskuussa 8,3 miljoonaa euroa. Tulos pieneni edellisvuodesta liki 62 prosenttia. Tulosta painoivat mm. jätteiden kuljetustarpeen vähentyminen ja uusioraaka-aineiden alhainen hintataso.

Sivut