Hyppää pääsisältöön

käsilaukut

  • Vaasassa useampi ryöstö viikonloppuna

    05.10.2009 Yle Uutiset

    Vaasassa Pappilanmäentiellä ryöstettiin päivällä kello neljän aikaan vanhempi mieshenkilö kahden miehen toimesta. Miehet olivat vaatineet rahaa, mutta kun sitä ei löytynyt, veivät he miehen puhelimen.

  • Lompakkovarkaita kiinni Turussa

    28.09.2009 Yle Uutiset

    Poliisi on saanut Turussa kiinni lompakkoja varastaneen koplan. Tavaratalo Wiklundin vartijat ottivat perjantaina kiinni kaksi romanialaista miestä.

  • Hämäriä kauppamiehiä liikkeellä

    25.09.2009 Yle Uutiset

    Varsinais-Suomen poliisia ovat viime päivinä työllistäneet ulkomaalaiset aggressiiviset kauppiaat ja varkaat. Poliisi muistuttaa ihmisiä pitämään huolta käsilaukuistaan ja lompakoistaan.

  • Kaaos Kokkolan kaupunginteatterissa

    22.09.2009 Yle Uutiset

    Luottokortti, hammastahnaa, rullamitta, e-pillereitä, kynä, kännykkä... Naisen käsilaukku on kaaos, mutta niin on usein elämäkin.

  • Erikoisen mallisia hasispuikuloita löydetty Pirkanmaalta

    09.09.2009 Yle Uutiset

    Pirkanmaan poliisilaitos on saanut valmiiksi laajahkon huumausainerikoksen tutkinnan. Osa keväällä Tampereelta löydetystä hasiserästä oli pakattu poikkeuksellisella tavalla.

  • Vaihtokengät naisen käsilaukkuun

    04.09.2009 Yle Uutiset

    Käsilaukun on taivuttava moneksi. Sieltä on löydettävä sija kukkarolle, allakalle ja kännykälle. Suunnittelija Sanna Kantola haluaa mukaan myös kengät.

  • Iäkäs nainen kadoksissa Tampereella

    01.09.2009 Yle Uutiset

    Poliisi etsii asunnoltaan kadonnutta 83-vuotiasta naista. Armonkalliolla asuva nainen on ollut kateissa maanantai-iltapäivästä lähtien.

  • Jazzkadulle on saatu aiempaa väljempi tunnelma

    14.07.2009 Yle Uutiset

    Tilaa on saatu sijoittamalla ruokateltat kadun keskiviivalle. Näin yleisö ei pakkaudu samalle käytävälle.

  • Hilma teki levyn Miun tähtein

    14.07.2009 Yle Uutiset

    Nurmeksesta kotoisin olevan Kirsi Korhonen on laulanut levylle Hilman tarinan. Laulu on kunnianosoitus Jaakko Tepolle.

  • Taskuvarkaudet jatkuneet Imatralla

    30.06.2009 Yle Uutiset

    Poliisi kehottaa Imatralla liikkuvia varovaisuuteen Big Band -festivaalien aikana. Poliisin tietoon on tullut useita taskuvarkauksia ja häiritsevää kaupustelua.

  • Lompakkovarkaudet ovat jatkuneet Hämeenlinnassa

    11.06.2009 Yle Uutiset

    Hämeenlinnan käräjäoikeus on torstaina vanginnut kolme ulkomaalaista henkilöä epäiltynä lomapakoiden anastamisesta. Kanta-Hämeen poliisi kuitenkin varoittaa, että lompakoita anastetaan edelleen.

  • Taskuvarkaita jäi kiinni Hämeenlinnassa

    09.06.2009 Yle Uutiset

    Hämeenlinnan kauppakeskuksissa on ollut liikkeellä taskuvarkaita. Lähinnä vanhemmilta ihmisiltä on anastettu maanantain ja tiistain aikana lompakkoja ja käsilaukkuja.

  • Nuorten rötösjoukko käräjillä

    03.06.2009 Yle Uutiset

    Tampereen käräjäoikeudessa on esillä laaja rötösjupakka. Pariakymmentä nuorta syytetään muun muassa useista ryöstöistä vuosien 2006-2008 aikana.

  • Poliisi valvoo juhlijoita viikonloppuna

    29.05.2009 Yle Uutiset

    Poliisi toivoo erityisesti vanhemmilta aktiivisuutta. Parasta on, että kotona sovitaan selvät pelisäännöt lasten kanssa, miten juhlaviikonloppua vietetään.

  • Epäitsekäs äiti panostaa 500 euroa laukkuun

    18.05.2009 Yle Uutiset

    Ankea arkipäivä piristyy, kun saa kaivaa arvokkaasta laukusta mukana kulkevia tavaroita.

  • Varo päristeleviä laukkuvoroja!

    11.05.2009 Yle Uutiset

    Lahdessa on ollut viikonloppuna laukkuvarkauksien sarja. Rosvoajat ovat vieneet käsilaukkuja ohikulkijoilta ja paenneet paikalta mopolla.

  • Etelä-Karjalan poliisilaitos tiedottaa 8.5. kello 21.30

    08.05.2009 Yle Uutiset
  • Etelä-Karjalan Radion talvikuvat on palkittu

    29.04.2009 Yle Uutiset

    Kuuntelijamme lähettivät toimitukseen 114 upeaa talvikuvaa.

  • Taskuvarkaita Porvoon valtiopäivillä

    02.04.2009 Yle Uutiset

    Porvoon Kalaaseilla valtiopäivien 200-vuotisjuhlassa on todennäköisesti ollut liikkeellä taskuvarkaita. Kolme rouvaa on ilmoittanut poliisille lompakkonsa kadonneen käsilaukusta kaikille avoimen juhlan aikaan.

  • Polkupyöräilevä käsilaukkuvaras vaaditaan vangittavaksi

    25.03.2009 Yle Uutiset

    Vanhemmilta naisilta käsilaukkuja siepannutta miestä vaaditaan vangittavaksi. Oulussa liikkunut mies on kuulusteluissa myöntänyt teot.

Sivut