Hyppää pääsisältöön

mediakasvatus

  • Ota kantaa: Milloin lapsi on tarpeeksi vanha käyttämään tablettia?

    29.01.2015 Yle Uutiset

    Alle kouluikäisille aletaan opettaa osana esiopetusta erilaisten laitteiden käyttöä. Onko viestintäteknologian käytön opetus pikkulapsille tarpeellista? Minkäikäinen saa pelata digitaalisia pelejä?

  • Uudistus tuo tabletit ja tietokoneet eskariin: pikkulasten mediakasvatus on pian pakollista

    29.01.2015 Yle Uutiset

    Uudessa esiopetuksen opetussuunnitelmassa mainitaan ensimmäistä kertaa, että lasten kanssa pitää tutustua muun muassa laitteisiin ja peleihin. Asiantuntijan mukaan joissakin paikoissa ylpeillään sillä, ettei mediakasvatusta opeteta.

  • Minkä ikäinen lapsi voi katsoa uutisia?

    27.01.2015 Yle Uutiset

    Kun lapsella herää kiinnostus siitä, mitä ympärillä tapahtuu, olisi vanhempien hyvä tukea ajankohtaisten asioiden käsittelemistä, sanoo Mannerheimin Lastensuojeluliiton mediakasvatuksen kehittäjä Satu Valkonen.

  • Pelikasvatus on muutakin kuin rajoituksia

    22.01.2015 Oppiminen

    Pelikasvatus on muutakin kuin rajoituksia

    - Digitaaliset pelit ovat kehittyneet nopeasti ja siksi vanhempien käsitykset niistä saattavat perustua kahdenkymmenen vuoden takaiseen aikaan. Olisi jo aika nähdä pelikasvatuksen olevan muutakin kuin peliajan rajoittamista, sanoo Tommi Tossavainen.

  • Oulun lasten- ja nuortenelokuvien festivaalille uusi kävijäennätys

    16.12.2014 Yle Uutiset

    Oulun kansainvälinen lasten- ja nuortenelokuvien festivaali keräsi tänä vuonna yli 29 300 kävijää.

  • Näyttelikö sukulaisesi tai tuttavasi vanhoissa kotimaisissa elokuvissa?

    15.12.2014 Yle Uutiset

    Kansallinen audiovisuaalinen instituutti KAVI kaipaa nyt tietoja elokuvien kuvauspaikoista ja niissä esiintyneistä henkilöistä. Esimerkiksi Varsinais-Suomessa kuvattiin 1900-luvun ensimmäisellä puoliskolla parikymmentä elokuvaa.

  • Saamen kielipesille tablet-tietokoneita

    20.11.2014 Yle Uutiset

    Saamen kielipesät saavat tablet-tietokoneita. Tabletit on hankkinut saamelaiskäräjien alkuperäiskansojen elokuvakeskus Skábma.

  • Nettiä ei voi kieltää lapsilta – käyttöä pitää kuitenkin rajoittaa

    10.11.2014 Yle Uutiset

    Netti on jo lapsillakin älypuhelimissa vain klikkauksen päässä. Lasten tie vie joskus kännykällä aikuisten nettisivuille, mutta se ei mediakasvatuskouluttaja Juha Kontturin mielestä ole syy kieltää lasten netinkäyttöä.

  • Mediakompassi

    05.11.2014 Oppiminen

    Apuvälineitä mediataitojen kehittämiseen

    Mediakompassi sisältää mediakasvatuksen koottuja työkaluja ja materiaalia sekä koulun että kodin käyttöön.

  • Uutisluokan Twitter-chat mediakasvatuksesta

    28.10.2014 Yle Uutisluokka

    Osallistu keskusteluun tunnisteella #yleuutisluokka 28.10. klo 14-16.

  • Osallistava mediakasvatus puree nuoriin

    21.10.2014 Yleisradio

    Mediataidot ovat yhteiskunnan ymmärtämisen, osallistumisen ja itsensä ilmaisemisen kannalta tärkeä kansalaistaito.

  • Löytyykö kellaristasi bunkkeriin kuuluva kansallisaarre?

    17.10.2014 Yle Uutiset

    Vanhoja kotimaisia elokuvia restauroidaan digitaaliseen muotoon suurin piirtein 50 elokuvan vuositahtia. Kansallisen audiovisuaalisen instituutin säilöstä löytyy suurin osa kotimaista filmielokuvista eli noin 1200 pitkää elokuvaa. KAVI toivoo suomalaisten kaivelevan arkistojaan, sillä kateissa on lukuisia elokuvia.

  • "Taasko sä oot koneella?" - tietokone ja älypuhelin on monen ainut henkireikä

    03.10.2014 Yle Uutiset

    Tietokoneesta ja älypuhelimesta on tullut ainakin nuorille tärkeimmät mediakulttuuriin kytkeytymisen välineet. Niiden kautta koetaan "kaiken olevan saatavilla" - se, mikä ei ole verkossa, jää helposti näkymättömiin. Asiaa on selvitetty Tampereen yliopistossa.

  • Toimittajan palkka kiinnosti Uutisluokkaa Ähtärissä

    29.09.2014 Yle Uutisluokka

    Ähtärin 6A-luokka laittoi toimittajan, mediatoimittajan, opettajan ja rehtorin tiukille ensimmäisenä Uutisluokka-päivänä. Kysymyksiä esitettiin niin toimittajan palkasta kuin rehtorin vaikutusvallasta koulun ruokalistoihin. Erityisesti lättypäiviä saisi oppilaiden mielestä olla enemmän.

  • Asiantuntija: Älä vain kiellä, vaan tee "käyttäjätutkimus" lapsesi nettitavoista

    26.09.2014 Yle Uutiset

    Mannerheimin lastensuojeluliiton asiantuntija suosittelee, että vanhempien tulisi käydä kunnon keskustelu siitä, miten lapset käyttävät nettiä tai erilaisia tietoteknisiä laitteita. Ei siksi, että ne pitäisi kieltää, vaan siksi, että tiedetään, miten lapsi itse haluaa käyttää uutta teknologiaa.

  • Lasten omissa uutisissa mikrofonitkin on askarreltu itse

    23.09.2014 Yle Uutiset

    Medialukutaitoa voidaan opettaa jo päiväkoti-ikäisille. Oulun Kellossa päiväkoti Oravanpesässä vietetään parhaillaan mediakasvatusviikkoja, joiden aikana lapset suunnittelevat ja toteuttavat oman uutislähetyksen. Tavoitteena on opettaa lapsia hahmottamaan paremmin jatkuvaa mediatulvaa.

  • Uutisluokalla jo 3000 oppilasta

    18.09.2014 Yle Uutisluokka

    Yle Uutisluokka on tuplannut oppilasmääränsä viime keväästä. Mukana on yli 100 koulua ympäri Suomea.

  • Lapsia ja nuoria innostetaan kirjastoon ja lukemaan yhteistyöllä koulujen kanssa

    26.08.2014 Yle Uutiset

    Kirjastojen merkitys osana perusopetusta nähdään edelleen tärkeänä, ja muun muassa kainuulaiset peruskoulut ja kirjastot tekevätkin tiivistä yhteistyötä. Lasten ja nuorten lukuharrastus on saatu esimerkiksi Kuhmossa nousuun yhteistyön ansiosta.

  • VHS-kasetin ikä on asiantuntijallekin arvoitus

    31.07.2014 Yle Uutiset

    Jos haluat pilata VHS-kasettisi, säilytä niitä eristämättömällä ullakolla. Edes asiantuntija ei lähde arvioimaan tarkasti, kuinka pitkä elämä vanhoilla VHS-kaseteilla on luvassa. Niiden käyttöikää voi kuitenkin pidentää oikeanlaisella säilytyksellä.

  • Näihin asioihin nuoret käyttävät rahaa

    28.05.2014 Yle Uutisluokka

    Koivusaaren koulun Uutisluokka selvitti mihin nuoret käyttävät rahaa. Tämä nuorten itse käsikirjoittama, kuvaama ja leikkaama uutisvideo syntyi kahden päivän videotyöpajassa, kun Mediabussi vieraili Koivusaaren koulussa Järvenpäässä.

Sivut