Hyppää pääsisältöön

kaivostyö

  • Otanmäen lintuallas on keidas keskellä erämaata

    24.03.2016 Elävä arkisto

    Otanmäen kaivoksen jäteallas muuttui lintujen paratiisiksi.

    Otanmäen kaivos Kainuussa oli aikoinaan Suomen suurin rautakaivos. Rautamalmin ehtyessä kaivos suljettiin vuonna 1985 ja sen jälkeensä jättämästä jätevesialtaasta maisemoitiin lintuvesiallas. Vuonna 2004 valmistunut dokumentti Otanmäen lintuparatiisi kertoo luonnon kyvystä sopeutua ihmisen aiheuttamiin muutoksiin.

  • Outokummun kuparikaivoksessa 1933

    27.10.2011 Elävä arkisto

    Björn Soldan laskeutui kameran kanssa Outokummun kuparikaivokseen talvella 1933. Kaivosmiesten työpäivä sadan metrin syvyydessä on raskas, mutta lounaalla hymy on herkässä.

  • Paakkilan asbestikylä

    26.08.2010 Elävä arkisto

    Kuvaus kaksi vuotta asbestikaivoksen sulkemisen jälkeen 1977

    Tuusniemen Paakkilan kylä oli vilkas kaivospaikkakunta siihen asti, kunnes siellä louhittu asbesti alkoi vaikuttaa ihmisten elämään haitallisesti. Asbestikylä-dokumentti on kuvattu Paakkilassa syksyllä 1977 kaksi vuotta asbestikaivoksen sulkemisen jälkeen.

  • Uimakoulua asbestijärvellä

    23.12.2008 Elävä arkisto

    Asbestin rikastaminen Paakkilan kaivoksella päättyi jo 22 vuotta sitten. Ympäristö jäi silloiseen tilaansa. Avolouhoksissa harrastetaan nyt erilaisia vapaa-ajan toimintoja. MOT johdattaa asbestijärven salaisuuksiin.