Hyppää pääsisältöön

ekologinen asuminen

  • Utsjoella ei uskota nollaenergiatalojen toteutuvan 2021 mennessä

    30.09.2010 Yle Sapmi

    Utsjoella ei uskota nollaenergiatalojen toteutuvan sovitun mukaisesti vuoteen 2021 mennessä. Heinäkuussa tänä vuonna voimaan tulleen EU-direktiivin mukaan kaikkien uusien rakennusten on oltava lähes nollaenergiarakennuksia. Nollaenergiatalojen tulisi tuottaa vuodessa saman verran energiaa kuin se itse kuluttaa.

  • Energiapihi talo syntyy suunnittelupöydällä

    30.09.2010 Yle Uutiset

    Kiristyvät energiamääräykset lisäävät LVI-suunnittelun merkitystä talonrakennuksessa. Parin vuoden kuluttua voimaan tulevat määräykset puuttuvat talojen energiatehokkuuteen ja kulutukseen.

  • Rakennuksista energiatehokkaampia vuonna 2012

    28.09.2010 Yle Uutiset

    Ympäristöministeriö kaavailee 20 prosentin tiukennusta uusien rakennusten energiatehokkuuteen. Määräysten on määrä tulla voimaa vuoden 2012 alusta alkaen.

  • Rakentamisen energiamääräykset uudistuvat

    28.09.2010 Yle Uutiset

    Vuoden 2012 alussa suunnitellaan otettavaksi käyttöön uudisrakentamisessa kokonaisenergiatarkastelu. Uusien määräysten avulla uudisrakennusten energiatehokkuutta pyritään parantamaan 20 prosenttia.

  • Asuintaloistakin kehitettävä energiantuottajia

    28.09.2010 Yle Uutiset

    Vuoden 2021 alusta kaikkien uusien rakennusten on oltava lähes nollaenergiarakennuksia. Viranomaiskäytössä olevia rakennuksia määräys koskee jo kaksi vuotta aikaisemmin. Nollaenergiatalo tarkoittaa taloa, joka tuottaa vuoden aikana saman verran energiaa kuin se kuluttaa.

  • SPU sai kunniaa kattoelementistään

    15.09.2010 Yle Uutiset

    Passiivikattoelementti sai kunniamaininnan Suomen Nuorkauppakamarien järjestämässä Tuottava Idea -kilpailussa.

  • Mannilan päiväkoti keväällä rakenteille

    31.08.2010 Yle Uutiset

    Mannilan päiväkodin rakennustyöt Jyväskylässä pyritään aloittamaan ensi keväänä. Rakennustyöt mahdollistava hankesuunnitelma on tänään Jyväskylän Tilapalvelun johtokunnan käsittelyssä.

  • Asuntomessujen ensimmäiset rakentajat ovat ekotehokkaita

    20.08.2010 Yle Uutiset

    Tampereella vuonna 2012 järjestettäville valtakunnallisille asuntomessuille on valittu ensimmäisten 24 tontin rakentajat. Valituista rakentajista kolme tavoittelee nollaenergiataloa ja seitsemän passiivienergiataloa. Loputkin talot ovat A-luokan matalaenergiataloja.

  • Kiinnostus matalaenergiataloihin on jatkuvassa kasvussa.

    18.08.2010 Yle Uutiset

    Asumisen kustannukset kasvavat jatkuvasti. Kiinnostus mataenergiataloihin lisääntyy ja esimerkiksi Kuopion asuntomessujen kohteista suurin osa oli luokiteltu A-energialuokkaan.

  • Heinolassa ei riitä nuoria vuokrataloon

    27.07.2010 Yle Uutiset

    Nuorten vuokratalon rakentaminen Heinolaan on ollut virheinvestointi. Vuokratalon asunnoista on kolmannes tällä hetkellä tyhjänä. Matalaenergiatalo valmistui runsas vuosi sitten.

  • Kylä kelpaa messut Tammelassa olivat menestys

    26.07.2010 Yle Uutiset

    Maaseutuasumisen messut yltivät Tammelassa tavoitteeseen. Messujen eri tapahtumat vetivät yhteensä vähintään 10 000 kävijää, arvioi maaseutuasiamies Veli-Matti Pura.

  • Uusi talotehdas houkuttelee energiatietoisia rakentajia

    20.07.2010 Yle Uutiset

    Liperissä aloittaa syksyllä uusi talotehdas. Rakennusliike Talo-Team Oy alkaa koota elementtejä energiaa säästäviin passiivitaloihin. Tehtaassa on tarkoitus valmistaa parikymmentä taloa vuodessa, jolloin se työllistäisi kymmenkunta ihmistä.

  • Kiinteistöliitto puolustaa asuntolainojen korkovähennystä

    10.06.2010 Yle Uutiset

    Asuntolainojen korkovähennysoikeus on syytä säilyttää, katsoo Kiinteistöliitto. Toimitusjohtaja Harri Hiltunen ehdottaa, että jatkossa vähennysoikeuden voisi sitoa asunnon energiatehokkuuteen. Se kannustaisi suomalaisia parantamaan vanhojen asuntojen energiatehokkuutta.

  • Hennan ekokaupungin suuntaviivat piirretty

    08.06.2010 Yle Uutiset

    Orimattilan Hennan asuinalueen suunnittelukilpailun voittajat on valittu. Voitto jaettiin kahden arkkitehtiryhmän kesken. Toisessa suunnitelmassa mallia oli haettu keskiaikaisista, keskieurooppalaisista kaupungeista, toisessa eletään erilaisten teemakylien saaristossa. Hennan rakentamisaikataulusta ei kuitenkaan ole selvyyttä.

  • Helsinki sijoittuu hyvin ekologisten kaupunkien mittelössä

    26.05.2010 Yle Uutiset

    Konsulttitoimisto Mercerin tutkimusten mukaan Helsinki on maailman kolmanneksi ympäristöystävällisin kaupunki maailmassa. Helsinki jakaa pronssisijan kanadalaisen Ottawan kanssa.

  • Nollaenergiatalot tekevät tuloaan Suomeen

    25.05.2010 Yle Uutiset

    Rakentamisen energiamääräykset kiristyvät edelleen. Tuoreen EU-direktiivin mukaan Suomeen saa rakentaa vuoden 2020 jälkeen vain nolla- tai plusenergiataloja. Uudistus vähentäisi EU:n alueella energian kulutusta viitisen prosenttia.

  • Rakennusmessuilta energiatehokkaita vinkkejä

    24.04.2010 Yle Uutiset

    Ympäristö ja energiatehokkuus ovat esillä Lappeenrannassa viikonvaihteessa pidettävillä rakennusmessuilla. Erityisesti haja-asutusalueiden jätevedenpuhdistusratkaisujen odotetaan kiinnostavan messuvieraita.

  • Viikin matalaenergiatalo toimii hyvin - alkukankeuden jälkeen

    23.04.2010 Yle Uutiset

    Helsingin ensi askeleet matalaenergia-kerrostaloasumisessa otettiin hieman horjahdellen. Marraskuussa nollan tienoolla sahannut lämpötila lamaannutti talon lämmitysjärjestelmän. Ongelma on korjattu ja rakennuttaja on nyt taloon tyytyväinen.

  • Nollaenergian mallitalo rakentumassa Kuopioon

    20.04.2010 Yle Uutiset

    Nollaenergian mallitaloa rakennetaan parhaillaan Kuopion keskustaan. Kuopion Opiskelija-asunnot Kuopaksen nollaenergiatalo Asuntola Puuseppä valmistuu vuoden loppuun mennessä.

  • Vanhat rakennukset kaipaavat energiakorjausta

    08.04.2010 Yle Uutiset

    Viime vuosina määräyksissä on keskitytty uusien rakennusten energiatehokkuuteen ja matalaenergiarakentamiseen. Vanhojen rakennusten korjausrakentamiseen ei ole laissa määräyksiä, vaan energiatehokkuutta haetaan toisenlaisin keinoin, kuten avustuksilla.

Sivut