Hyppää pääsisältöön

iho

  • Ruoka-allergiat usein pelkkää kuvitelmaa

    30.10.2008 Yle Uutiset

    Suurin osa oletetun allergian takia ruoka-aineita välttelevät tekevät turhaa työtä. Allergia- ja astmaliiton mukaan 90 prosenttia rajoitetuista ruokavalioista on turhia, sillä altistuskokeissa allergia löytyy vain joka kymmenenneltä.

  • Kalan syöminen pienentää lasten riskiä saada ekseema

    25.09.2008 Yle Uutiset

    Ruotsalaiset tutkijat ovat löytäneet uutta todistusaineistoa kalan terveysvaikutuksista. Göteborgin yliopistossa tehdyn tutkimuksen mukaan kalan syöttäminen alle yhdeksänkuukautiselle vauvalle voi ehkäistä lapsilla yleistä ihosairautta, ekseemaa.

  • Saksassa kaasuvuoto kemiantehtaalla

    25.08.2008 Yle Uutiset

    Saksassa 25 ihmistä on joutunut sairaalahoitoon kemiantehtaalla sattuneen kaasuvuodon vuoksi, kertoo uutistoimisto AFP.

  • Hirvikärpänen voi ärsyttää ihon ruvelle

    21.08.2008 Yle Uutiset

    Hirvikärpänen voi aiheuttaa voimakkaasti kutisevan, jopa kuukausia kestävän ihottuman. Kiusallinen vaiva johtuu herkistymisestä hirvikärpäsen puremille, kertoo Duodecim-lehti.

  • Rusketus ei suojaa palamiselta

    29.07.2008 Yle Uutiset

    Auringon säteet ovat vaaraksi ruskettuneellekin iholle, muistuttaa Syöpäyhdistyksen ylilääkäri Matti Rautalahti. YLEn Aamu-tv:n haastatteleman Rautalahden mukaan ihon suojaamista auringolta ei pidä unohtaa loppukesästäkään, vaikka kalpeaan nahkaansa olisikin jo saanut väriä.

  • Aurinkorasvojen merkinnät ovat selkiytyneet

    14.07.2008 Yle Uutiset

    EU-komission antama suositus aurinkosuojatuotteiden merkinnöistä on selvityksen mukaan purrut.

  • EU kehottaa käyttämään aurinkorasvaa

    14.07.2008 Yle Uutiset

    EU:n komissio on maanantaina varoittanut lomailevia unionin kansalaisia polttavista auringonsäteistä ja ihosyöpävaarasta. Ihosyöpä on lisääntymässä voimakkaasti Euroopassa.

  • Salama iski - kymmenen ruotsalaisnuorta sairaalaan

    12.07.2008 Yle Uutiset

    Kymmenen nuorta leiriläistä loukkaantui lauantaina salaman iskettyä heihin Smålandissa Ruotsissa. Sairaalahoitoon kuljetetut ruotsalaisnuoret saivat salamasta palovammoja.

  • Suomalainen kuluttaa 150 euroa kosmetiikkaan

    03.07.2008 Yle Uutiset

    Suomalaiset ostivat viime vuonna kosmetiikkaa ja hygieniatuotteita keskimäärin 151 eurolla. Kaikkiaan alan kuluttajamarkkinoiden arvo oli viime vuonna 796 miljoonaa euroa. Edellisvuodesta myynti nousi noin viisi prosenttia.

  • Aurinkovoidetta käytetään liian vähän

    04.06.2008 Yle Uutiset

    Suomalaiset laittavat iholleen yleensä liian vähän aurinkovoidetta. Kuluttaja-lehden mukaan ihmiset levittävät iholleen usein puolet tai vain neljänneksen oikeasta voidemäärästä.

  • Älä anna ihosi palaa

    27.05.2008 Akuutti

    Toistuvan palamisen riskinä melanooma

    Toistuvan palamisen riskinä melanooma

  • Vyöruusu on mahdollisesti sukuvika

    26.05.2008 Yle Uutiset

    Yhdysvaltalaistutkimuksen mukaan alttius sairastua vyöruusuun saattaa periytyä. Taudin periytyvyyttä on epäilty aiemminkin, mutta asiaa ei juurikaan ole tutkittu.

  • Kuluttajavirasto varoittaa mustista hennatatuoinneista

    21.05.2008 Yle Uutiset

    Kuluttajavirasto varoittaa lyhytaikaisista mustista hennatatuoinneista. Mustaan hennaan lisätyt voimakkaat värianeet voivat laukaista allergisia reaktioita, jotka saattavat vaatia pikaista lääkintää ja sairaalahoitoa. Aineet voivat aiheuttaa myös pysyviä vaurioita iholle.

  • Kevätauringossa palaa helposti

    29.04.2008 Yle Uutiset

    Kevätauringosta ulkosalla nauttivan on syytä muistaa, että talvella ohentunut ja kalpea iho ei kestä yhtäkkistä, suurta UV-säteilymäärää ja iho palaa erittäin helposti. Ihon toistuva polttaminen lisää riskiä sairastua ihosyöpään.

  • Myrkkytuoli-ihottumien syy selvisi

    24.04.2008 Yle Uutiset

    Toissa vuonna Suomessa ilmenneen niin kutsutun myrkkytuoli-ihottumaepidemian aiheuttaja on selvinnyt. Asiasta kertoi YLE TV1:n Kuningaskuluttaja-ohjelma.

  • "Myrkkytuoli"-ihottumalle löytyi syy Lahdessa

    24.04.2008 Yle Uutiset

    Viime vuonna Suomessa ilmenneen niin sanotun "myrkkytuoli"-ihottumaepidemian aiheuttaja on selvinnyt Päijät-Hämeen keskussairaalassa suoritetuissa tutkimuksissa.

  • Suklaahierontaa lontoolaisittain (katso video)

    20.03.2008 Yle Uutiset

    Vakavaraiset suklaan ystävät voivat tänä pääsiäisenä nauttia suosikkituotteestaan ilman lisäkilojen pelkoa. Esimerkiksi lontoolainen kosmetologi Emma Little on käyttänyt tarjoamissaan hoidoissa suklaata jo usean vuoden ajan.

  • Tulipaloissa kuoli 24 ihmistä tammi-helmikuussa

    10.03.2008 Yle Uutiset

    Tulipaloissa oli helmikuun loppuun mennessä menehtynyt jo 24 ihmistä. Kuolleita on yksi enemmän kuin synkän palokuolemavuoden 2006 vastaavana aikana ja kaksi enemmän kuin viime vuoden vastaavana aikana. Suurin osa tulipaloissa kuolleista oli iäkkäitä miehiä.

  • Pihkavoide tepsii haavoihin ja tulehduksiin

    18.02.2008 Yle Uutiset

    Pihkavoiteen käyttö haavojen ja ihon tulehdusten hoidossa on osoittautunut tehokkaaksi.

  • Tutkimus: Psoriasis lyhentää elinikää

    18.12.2007 Yle Uutiset

    Vaikea psoriasis saattaa uuden tutkimuksen mukaan lyhentää potilaan elinikää. Yhdysvalloissa julkaistun tutkimuksen mukaan tauti voi leikata potilaan elinajanodotetta noin viisi prosenttia.

Sivut