Hyppää pääsisältöön

käsityöammatit

  • Lyhyet kilometrit

    09.09.2011 Näkökulmat

    Hyväkin luonne on koetuksella, jos pitää kaiken maailman hullutuksia viritellä, tuntuu Markus Kajo arvelevan.

  • Käytännön muotoilua

    23.06.2011 Elävä arkisto

    Karu luonto, käsiemme taito ja ajan muokkaamat muodot. Näistä aineksista syntyi suomalainen muotoilu vuonna 1960.

  • Pitkäaikaistyöttömät siivoavat ympäristöä Lahdessa

    16.06.2011 Yle Uutiset

    Pitkäaikaistyöttömistä koottu ympäristönhoitoryhmä aloittaa työt Lahdessa näinä päivinä. Ryhmiä hoitaa sellaisia tehtäviä, jotka jäävät muutoin tekemättä kunnossapidolta.

  • Tonttiosaston tapitkin taipuvat sepän sormissa

    13.06.2011 Yle Uutiset

    Sami Kärkkäinen jätti lähes 13 vuotta sitten leipurin hommat ja alkoi opiskella sepäksi. Koulut ja käytäntö ovat takoneet vuosien myötä Kärkkäisestä raudanlujan ammattilaisen, jonka pajassa Laukaassa syntyy niin perinnetyökaluja, mittatilaustöitä kuin Jyväskylän kaupungin tonttien rajapyykkitappejakin.

  • Tarjoilija löysi kivistä uuden ammatin

    01.06.2011 Yle Uutiset

    Kivialan artesaaniksi valmistunut Laura Manninen toivoo löytävänsä kivistä ja kivien työstämisestä itselleen elämän mittaisen uran. Oma yrityskään ei ole poissuljettu vaihtoehto.

  • Leijonien kovia kokenut MM-pokaali korjauksen alla - katso kuvat

    19.05.2011 Yle Urheilu

    Suomen jääkiekkomaajoukkueen maailmanmestaruuspokaali sai ensimmäisten juhlien aikana jo niin paljon hellyyttä osakseen, että pokaali on tällä hetkellä korjattavana helsinkiläisessä palkintopokaalien erikoisliikkeessä. Pokaalin kunnostusurakka on iso, mutta kultaseppäkaivertaja Pertti Malinen uskoo palauttavansa pokaalin entiseen loistoonsa.

  • Oikutellut tuomiokirkon kello toimii jälleen

    13.05.2011 Yle Uutiset

    Tuomiokirkon kellokoneisto on saatu korjattua. Kelloseppä Timo Lindroos sai aamupäivän aikana tornikellon koneiston kuntoon.

  • Museotekstiilin kopiointi on salapoliisityötä

    03.05.2011 Yle Uutiset

    Artesaaniopiskelijat valmistavat museotekstiileistä kopioita Haminassa. Kopioita aiotaan käyttää näyttelyissä, jotta alkuperäiset kankaat säilyisivät turvassa.

  • Kirjansitojamestari sitoo kirjan kuin kirjan

    26.03.2011 Yle Uutiset

    Lohjalainen kirjansitojamestari Esko Salonen on sitonut kirjoja ammatikseen vuosikymmenet. Erikoisimmissa opuksissa kasaamiseen avuksi on tarvittu kymmeniätuhansia nauloja.

  • Tiina Palkki on Vuoden kädentaitaja

    25.03.2011 Yle Uutiset

    Vuoden nuoreksi kädentaitajaksi on valittu artesaaniopiskelija Tiina Palkki Salosta. Valtakunnallisen palkinnon voittanut käsityöläinen ihastutti tuomariston monipuolisella osaamisellaan.

  • Tunteet elävät vanhoissa koruissa

    13.01.2011 Yle Uutiset

    Vanhoilla perintökoruilla ei useinkaan ole suurta rahallista arvoa. Sen sijaan tunnearvoa niillä on sitäkin enemmän. Tämän takia moni haluaa korjauttaa tai uudistaa korunsa alan ammattilaisella eli kultasepällä.

  • Koruliikerosvot matkustuskieltoon

    03.01.2011 Yle Uutiset

    Oululaisen kultasepän liikkeen ryöstäneet nuorukaiset ovat matkustuskiellossa. Pojat ovat kuulusteluissa tunnustaneet myös muita rötöksiä. Jutun tutkinta kestää vielä pitkään.

  • Porilaissepälle tunnustusta

    22.11.2010 Yle Uutiset

    Porilaiselle sepälle Iro Mäntykorvelle on myönnetty Auno ja Mauri Riutun Säätiön Kädentaitajapalkinto tunnustuksena sepäntaitojen vaalimisesta sekä alan yrittäjyyden edistämisestä.

  • Katoavia ammatteja

    07.10.2010 Elävä arkisto

    Tv-ohjelmassa 1960-luvulta tutustuttiin kädentaitajiin.

    Maailma muuttuu, vanhoja ammatteja katoaa ja uusia syntyy. Perinteiset käden taidot ovat kunniassa kun tavataan korintekijä, nahkuri ja puunveistäjä.

  • Kultakuume iski Lapissa

    05.10.2010 Yle Uutiset

    Janne Kannisto lähti lomallaan Lapin kultamaille. Kultakuume iski ja Jannesta tuli kultaseppä ja korukauppias.

  • Koululaisten keskiaikapäivä

    20.08.2010 Yle Uutiset

    Hattulassa Hurttalan koulun väki nautti aurinkoisesta keskiaikapäivästä. Kulkue vei keskiaikaiseen Pyhän ristin kirkkoon keskiaikaiseen messuun. Sieltä koulun pihamaalle, joka täyttyi miekkojen ja haarniskojen kalinasta, keskiajan musiikista, sepänpajan ahjon savusta ja iloisista ilmeistä. Katso näkyykö tuttuja!

  • Rehulan koulusta tehtiin ostotarjous

    12.08.2010 Yle Uutiset

    Tarjouksen mukaan koulun tilat muutettaisiin yritystoimintaan ja asumiskäyttöön soveltuviksi. Koulun tiloihin muuttaisi sepän- ja kultasepänpaja.

  • Automaattikellossa viehättää käsityön tuntu

    26.07.2010 Yle Uutiset

    Automaattikello häviää kvartsikellolle hinnassa ja tarkkuudessa, mutta ei tunnelmassa ja ekologisuudessa. Kelloseppä Matti Almin mukaan automaattikelloja ostetaan myös statussymboliksi.

  • Hautausmaan hirsiaita ja tallin saviseinä saivat apua Museovirastolta

    23.06.2010 Yle Uutiset

    Kulttuurihistoriallisesti arvokkaiden rakennusten korjauksiin on myönnetty lähes 1,3 miljoonaa euroa valtion avustuksia. Entistämisavustuksilla korjataan muun muassa Sipoon vanhan kirkon kattoa, Paimion parantolan Ruusukellaria ja Summan kartanon tallin saviseiniä.

  • Sepän työt kiinnostavat harrastajia

    28.05.2010 Yle Uutiset

    Työkaluista saa maksaa maltaita, jos niitä ylipäätään löytää.

Sivut