Hyppää pääsisältöön

teeri

  • Hyvät kannat vauhdittavat lintujahtia

    10.09.2013 Yle Uutiset

    Maakunnan kanalintujahti käynnistyy tiistaina hyvissä merkeissä. Syksyn riistakolmiolaskentojen mukaan pyyn ja metson kanta on runsastunut.

  • Metsäkanalinnuilla pyyhkii hyvin Satakunnassa

    10.09.2013 Yle Uutiset

    Satakunnan metsokanta on maan suurimpia. Metsäkanalintujen metsästyskausi alkaa tiistaina.

  • Metsäkanalinnustus alkoi suurin odotuksin – soidinmetsästys ei ole kannanhoitoa

    09.09.2013 Yle Uutiset

    Metsäkanalintujen ampuminen on alkanut tiistaina. Linnustajat odottavat niin koko maahan kuin Pohjois-Savoon keskimääräistä parempaa lintusyksyä. Lintuja riittää ammuttavaksi paitsi tänä niin myös tulevina vuosina, jos metsästäjät tähtäävät nuoriin kanalintuihin eivätkä aikuisiin yksilöihin.

  • Teeriä paljon – riekkoja kohtuullisesti

    23.08.2013 Yle Uutiset

    Lähes lopullisten riistakolmiolaskentatietojen mukaan Lapissa on paljon metsäkanalintuja. Laskennoissa on tavattu metsäkanalintuja selvästi enemmän kuin viime vuonna ja viime vuosina keskimäärin. Esimerkiksi teeriä on Lapissa yli puolet enemmän kuin viiden viime vuoden aikana keskimäärin. Viime vuodestakin teerikanta on kasvanut 60 prosenttia.

  • Metsäkanalintuja eniten vuosikausiin

    15.08.2013 Yle Uutiset

    Pohjois-Karjalassa on parhaat kanalintutiheydet vuosikausiin. Kolmiolaskennat osoittivat metso- ja pyykantojen kasvaneen viime vuodesta 70 prosentilla.

  • Metsäkanalintujen pyyntiin vain vähän rajoituksia

    09.08.2013 Yle Uutiset

    Heinä-elokuun vaihteessa tehtyjen riistakolmiolaskentojen perusteella metsäkanalintukannat ovat vahvistuneet vuodentakaisesta.

  • Lapin metsäkanalintukanta näyttää elpyvän

    08.08.2013 Yle Uutiset

    Alustavien riistakolmiolaskentojen perusteella metsäkanalintukanta näyttää olevan elpymässä. Hyvät sääolosuhteet ja vähäinen pienpetokanta ovat edesauttaneet poikastuotannon onnistumista tänä kesänä.

  • Pohjalainen nainen ei metsästä - lappilainen metsästää

    29.07.2013 Yle Uutiset

    Metsästys on säilynyt miesten harrastuksena. Riistanhoitomaksun maksaneista vain 6,1 prosenttia on naisia. Vähiten metsästäviä naisia on Pohjanmaalla, eniten Lapissa.

  • Metsäkanalintujen saalismäärät vähenivät Pohjois-Pohjanmaalla

    25.07.2013 Yle Uutiset

    Myös supikoiria hävitettiin maakunnassa edellisvuotta vähemmän.

  • Ahvenprofeetta Paasonen: Ei aurinkoa äitienpäivänä

    08.05.2013 Yle Uutiset

    Kutuahvenen selkäevästä säitä ennustavan mäntyharjulaisen Matti Paasosen mukaan äitienpäivän sää on tuulinen ja kuurosateinen. Touko-kesäkuun vaihteessa on neljän päivän mittainen poutajakso.

  • Mäntyharjun säämies pohtii, onko teeri uusi ahven

    12.03.2013 Yle Uutiset

    Säämies Matti Paasonen ennustaa, että pääsiäisenä ulkoillaan keveässä talvisessa säässä. Varsinaiset kevään lämpimät alkavat huhtikuun puolella, sillä aurinko pilkistää maaliskuussa kovin säästeliäästi.

  • Birds tuning up

    19.01.2013 Yle News

    The subtle, gradual lengthening of daylight hours in January can set birds to twittering. Cold temperatures can dampen spirits, but for some species even the depths of winter can be the time for a love song.

  • Linnut virittelevät laulukautta

    19.01.2013 Yle Uutiset

    Lintujen livertely lisääntyy tammikuussa. Se liittyy soidinmenoihin ja päivän pitenemiseen. Nälkä vie siivekkäiltäkin lauluhalut.

  • Tieltäpyynti tutkintaan Inarissa

    02.11.2012 Yle Uutiset

    Metsäkanalintujen pyyntikausi on päättynyt Inarissa jo syyskuun lopussa. Myös teeren ampuminen tieltä tai tielle on kiellettyä.

  • Mies ampui kaveriaan lintumetsällä

    13.09.2012 Yle Uutiset

    Sodankylässä sattui metsästysonnettomuus, kun kaksi miestä oli lintumetsässä Vuotson länsipuolella keskiviikkona puolenpäivän aikoihin.

  • Kanalintuja tapaa harvakseltaan kaikkialla

    06.07.2012 Oppiminen

    Kanalintuja tapaa harvakseltaan kaikkialla

    Kanalinnut ovat pääasiallisesti maassa eläviä lintuja, joilla on tukeva, kärjestä kaareva nokka ja lyhyenleveät pyöreäpäiset siivet.

  • Teeret parhaillaan soitimella

    14.05.2012 Yle Uutiset

    Teeret ovat parhaillaan soitimella, kertovat riista-asiantuntijat. Teerien soidinaika on Lapissa noin viikon myöhässä toukokuun alun lumisateiden vuoksi, kertoo riistapäällikkö Antti Siira Suomen riistakeskuksen Lapin aluetoimistosta.

  • Luvatonta teerenpyyntiä Hirvaalla

    26.04.2012 Yle Uutiset

    Ahmakuusikontien ja Kaattasjärventien risteyksen tienlevikkeeltä löytyneiden jälkien perusteella epäillään, että kyseessä oli luvaton teeren ampuminen.

  • Mies ampui teeren autostaan Siikajoella

    27.10.2011 Yle Uutiset

    Iäkkään miehen epäillään ampuneen teeriä autostaan Siikajoella. Jokilaaksojen poliisille tulleiden yleisövihjeiden mukaan mies oli nähty ampumassa lintuja autostaan kahteen otteeseen.

  • Mies ampui teertä autosta Sallassa

    19.09.2011 Yle Uutiset

    Lapin rajavartiosto tutkii metsästysrikosta, jossa metsäkanalintua ammuttiin laittomasti Sallan Vilmajärven maastossa viime viikon keskiviikkona.

Sivut