Hyppää pääsisältöön

routa

  • Kunnilla ei ole rahaa katujen päällystämiseen – Pietarsaari repii asfalttia pois

    02.06.2014 Yle Uutiset

    Useat kaupungit tarvitsisivat kaksinkertaisen määrän rahaa katujensa kunnostamiseen. Kokkolassa pitkään esillä ollut Sannanrannantien päällystys toteutuu tänä kesänä.

  • Viemäriputken korjausurakka jarruttaa liikennettä Kokkolan keskustassa

    15.05.2014 Yle Uutiset

    Kokkolassa osa ydinkeskustan pääkadusta on näillä näkymin suljettuna ensi viikon perjantaihin saakka. Osa Rantakadusta jouduttiin sulkemaan jätevesiviemärin sortuman vuoksi.

  • Kelirikko jyllää lähiviikkoina

    23.04.2014 Yle Uutiset

    Monilla sorateillä on painorajoituksia kelirikon takia. Kelirikkoteitä on nyt Itä-Suomessa 700 kilometriä.

  • Topparoikka tulee urakoimaan Paltamon yöhön

    23.04.2014 Yle Uutiset

    Kivesjärven ja Kontiomäen välillä kilisee ja kolisee öisin ensi kesänä. Lähes 60 miestä vaihtaa rautatien kiskoja ja muita päällysrakenteita yötyönä.

  • Pohjalaiset lähtivät jo pelloille

    22.04.2014 Yle Uutiset

    Pääsiäispyhät eivät käyneet levoksi pohjalaisviljelijöille. Moni riensi kevättöihin kuivahtaneille peltolohkoille. Lannanajo on käynnistynyt ja muun muassa Laihialla on jo ennätetty kylvääkin.

  • Rahanpuute voi repiä päällysteet Lapin teiltä

    07.04.2014 Yle Uutiset

    Kehysriihessä päätetty 100 miljoonan euron leikkaus teiden korjausrahoista voi johtaa Lapissa päällysteiden repimiseen. Lapin tilannetta vaikeuttaa myös se, että alueella on paljon vähäliikenteisiä teitä, mikä myös vähentää rahoitusta.

  • Hurjien kinosten ja myrskyjen talvi Kilpisjärvellä

    04.04.2014 Yle Uutiset

    Käsivarren huipulla Kilpisjärvellä on lunta harvinaisen paljon. Lunta on puoli metriä yli vuosikymmenten keskiarvon. Myös muualla Lapin tuntureilla hiihtokelejä riittää pitkään, ellei tule kovia lämpöaaltoja.

  • Ajaminen uhkaa mennä kuoppien väistelyksi

    02.04.2014 Yle Uutiset

    Tienpidon rahojen leikkaaminen rapauttaa teitä. Paikkaamista kuitenkin riittäisi. Nyt vähäluminen ja leuto talvi on koetellut Etelä-Savon tieverkkoa. Asfaltti jäi ilman lumen suojaa ja soratiet ovat ajoittain pehmenneet. Toisaalta auraustarve on ollut vähäinen ja kelirikko on jäämässä lieväksi. Nyt tiestöllä ovat käynnissä paikkaus- ja tasaustyöt.

  • VR ajaa routakauden aikatauluilla

    31.03.2014 Yle Uutiset

    VR on ottanut käyttöön routa-ajan aikataulut Pohjois- ja Itä-Suomessa. Rataverkon ylläpidosta vastaava Liikennevirasto asettaa routavaurioista kärsiville rataosuuksille merkittäviä nopeusrajoituksia keväisin.

  • Kristiinankaupungin uusi rautatiesilta rakennetaan alkuperäiseen malliin

    28.03.2014 Yle Uutiset

    Jo useita vuosikymmeniä puhuttanut Kristiinankaupungin yli 100 vuotta vanha silta puretaan. Kaupunkilaiset saivat tahtonsa läpi, kun tilalle rakennetaan alkuperäisen sillan kopio, eikä betonista valtatiesiltaa.

  • Mystisen öljyvuodon lähdettä etsitään Ylämaalla

    27.03.2014 Yle Uutiset

    Vilajoessa havaittiin öljyä runsaat kaksi viikkoa sitten. Mahdollista päästölähdettä on tutkimusten edetessä saatu rajattua yhä pienemmälle alueelle.

  • Kelirikko on jo täällä

    14.03.2014 Yle Uutiset

    Kelirikko on alkanut Keski-Suomen maanteillä huomattavasti tavanomaista aikaisemmin. Kelirikosta ennustetaan kuitenkin tänä vuonna hieman tavanomaista helpompaa.

  • Kelirikkokeväästä tavallista helpompi Pirkanmaalla

    13.03.2014 Yle Uutiset

    Teissä on nyt runsaasti reikiä, halkeamia ja uria. Kelirikon uskotaan kuitenkin pysyvän kurissa.

  • Kaisa Mäkäräinen odottaa innolla kotikisojen starttia

    13.03.2014 Yle Uutiset

    Ampumahiihdon maailmancup käynnistyy torstaina Kontiolahdella. Nelipäiväiseen tapahtumaan odotetaan kaikkiaan 20 000 ihmistä. Maailmancupia johtava Kaisa Mäkäräinen pääsee valmistautumaan kisaurakkaan kotoa käsin.

  • Kevään routatilanteesta odotetaan helppoa Lounais-Suomessa

    12.03.2014 Yle Uutiset

    Talvi on kuluttanut teitä Lounais-Suomessa, mutta routavaurioita ei ole odotettavissa viimevuotiseen tapaan. Routa on jo alkanut sulaa.

  • Kelirikko on täällä taas: "Ei auta kun vauhtia puottoo ja irvistellä"

    11.03.2014 Yle Uutiset

    Nyt ovat erityisen huonossa kunnossa sekä soratiet että päällystetyt. Pintakelirikko on Mikkelin korkeudella jo täysillä päällä, runkokelirikkoa vielä odotellaan.

  • Pohjoisen junat joutuvat hidastamaan routavaurioiden vuoksi

    07.03.2014 Yle Uutiset

    VR muuttaa pohjoisen junien aikatauluja maaliskuun lopussa. Pohjoisen junien matka-ajat pitenevät 45-90 minuuttiin, koska Liikennevirasto asettaa routavaurioista kärsiville rataosuuksille merkittäviä nopeusrajoituksia.

  • Varhain saapunut kevät uhkaa siirtää talvikohteiden hakkuita

    06.03.2014 Yle Uutiset

    Lämpimän talven takia myös saaristohakkuut ovat jääneet etelässä lähes tyystin tekemättä. Lumeton metsä tarjoaa omistajalle kuitenkin hyvän mahdollisuuden tehdä leimikoita ja kartoittaa mahdollisia tuhoja.

  • Routa nosti hirsimökkiä ja aiheutti kaapeliin "sähköilotulituksen"

    28.02.2014 Yle Uutiset

    "Melkoinen räiskäisy siellä on ollut", kommentoi sähköyhtiö Iisalmessa sattunutta luonnonilmiötä. Roudan aiheuttamat sähkökatkokset ovat asentajille tuttu ilmiö, mutta vastaavia vaaratilanteita niitä sattuu harvoin. Vastuu kaapelivioista on kiinteistön omistajalla.

  • Kelirikko kalvaa sorateitä

    21.02.2014 Yle Uutiset

    Soratiet ovat kuoppaisia, liejuisia ja huonossa kunnossa ympäri Lounais-Suomea. Lumeton talvi on rei'ittänyt myös päällystetyt tiet.

Sivut