Hyppää pääsisältöön

raja-alueet

  • Rajamaa

    18.11.2015 Yle Teema

    Jaettuja maita nykypäivästä ja menneisyydestä

    Kaksiosaisessa dokumentissa historioitsija Rory Stewart tutkii rajakonflikteja kautta aikojen.

  • Juutinrauman silta ylitti uhkakuvat ja valmistui sittenkin

    02.10.2015 Elävä arkisto

    Juutinrauman siltahanke aloitettiin ja peruttiin useasti

    Tanskan ja Ruotsin välisen Juutinrauman ylittävän sillan rakentamishanke peruttiin useita kertoja 1990-luvun aikana. Siltatöiden aloittamista jarrutettiin mm. epäselvien ympäristövaikutusten vuoksi. Visioinnissa ja vastustuksessa oli suomalaisillakin sormensa pelissä. Valmistuttuaan Juutinrauman silta sujuvoitti työ- ja matkailuliikennettä sekä kuljetuksia, mutta muodostui myös Tanskan ja Ruotsin ulkomaalaispolitiikan vedenjakajaksi.

  • Rajavartiosto julisti sudelle sodan

    25.05.2015 Elävä arkisto

    Näytelmällinen elokuva susijahdista Ilomantsissa 1963.

    Näytelmällisessä elokuvassa Pohjois-Karjalan rajavartijat lähtevät joukolla jahtaamaan aluetta terrorisoivaa sutta. Nämä Suomen miehekkäimmät, rehdeimmät ja luotettavimmat miehet hyödyntävät jahdissa Rajakoulussa opittuja jaloja taitoja. Sutta vastaan käydään myös psykologista sotaa. Filmi on vuodelta 1963, sen lyyrisestä selostuksesta vastaa Paavo Noponen ja sen on ohjannut Kauko Vuorensola.

  • Öljy, islam ja venäläisyys määrittelevät Venäjän rajoja

    06.03.2014 Elävä arkisto

    Venäjän rajat ovat muuttuneet vuosisatojen aikana useasti. Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen vuonna 1994 valtion viralliset rajat eivät olleet välttämättä yhtä kuin Venäjän rajat.

  • Työmatkana Imatra–Svetogorsk

    21.01.2014 Elävä arkisto

    Entisissä Enson tiloissa toimii maailman suurin paperiyritys

    Useat imatralaiset suuntaavat päivittäin Venäjän Svetogorskiin töihin. Siellä entisissä Enson paperitehtaissa toimii maailman suurin paperiyritys International Paper.

  • Yhtä kaupunkia kahdessa valtiossa

    12.12.2013 Elävä arkisto

    Tornion ja Haaparannan yhteenkasvaminen.

    "Mikään ei ole enää pyhää, kun Tornio ja Haaparanta ovat päättäneet kasvaa yhteen", sanoi A-studion toimittaja vuonna 2001 Suomen ja Ruotsin välisellä rajalla. Todellisuudessa yhteen kasvaminen oli alkanut jo vuosikymmeniä aiemmin ja vain syventynyt ajan myötä.

  • Kell' onni on: Onnea rajan takaa

    14.10.2013 Elävä arkisto

    Kostamuksen työntekijöiden arkea vuonna 1980.

    Ohjelma vuodelta 1980 on kertomus Maarit ja Veikko Rautiaisen onnen löytymisestä rajan takaa. Se on myös kertomus Kostamuksen työntekijöiden arjesta ja lyhyestä viikonlopusta, joka on siirtotyömaalla työtä tekevälle ainoa aika perheelle ja suomalaiselle yhteiskunnalle.

  • EU-kansalaisuus myytävänä

    26.09.2013 Elävä arkisto

    Romanian passista on tullut hämäräbisneksen vetävä kauppakohde Moldovassa. Voiko kuka tahansa ostaa EU:n kansalaisuuden?

  • Yhden sanan tähden — joukkotuho varjostaa Turkin ja Armenian suhteita

    16.09.2013 Elävä arkisto

    Oliko armenialaisten joukkotuho Turkissa kansanmurha vai ei?

    Oliko armenialaisten joukkotuho Turkissa ensimmäisen maailmansodan aikaan kansanmurha vai ei? Miksi kiista yhdesta sanasta kuumentaa politiikkaa sata vuotta myöhemmin? Marko Lönnqvistin ohjaama Ulkolinja-dokumentti Yhden sanan tähden on palkittu Turkin ja Armenian välisen konfliktin objektiivisesta käsittelystä.

  • Rajat auki vai kiinni?

    06.09.2013 Elävä arkisto

    Ajankohtaisen kakkosen teemaillassa pohdittiin miten käy maahanmuuton ja työvoiman Suomessa Euroopan unionin laajentuessa Baltiaan ja itä-Eurooppaan 2004.

  • EU laajentui koko Euroopan liitoksi

    27.08.2013 Elävä arkisto

    Euroopan unionin merkittävin laajennus tapahtui vappuna 2004. Tuolloin unioniin liittyi peräti kymmenen uutta valtiota. Kolme vuotta myöhemmin mukaan tulivat myös Bulgaria ja Romania. Sanottiin, että vasta itään laajennettuaan EU:sta tuli se Euroopan yhdentymisen ja rauhan liitto, joksi se oli perustettu.

  • Matka 1800-luvun Lappiin kertoo kalotin kansan ankarista oloista

    12.04.2013 Elävä arkisto

    Kuusiosainen sarja valottaa Suomen Lapin historiaa.

    Matka 1800-luvun Lappiin -sarja kertoo pohjoisen Suomen, Ruotsin, Norjan ja Venäjän alkuperäiskansojen ja uudisasukkaiden vaiheista. Kuusiosaisen sarjan toimittaja on radion historiasarjojen konkari Jorma Kallenautio ja asiantuntijana Suomen historian dosentti Maria Lähteenmäki.

  • Kaupunki joen suussa

    20.07.2010 Elävä arkisto

    Joensuu on perinteisesti ollut karjalainen, vieraanvarainen ja värikäs kaupunki, avoin kulkijoiden tulla. Vilkas kulttuurielämä ja ympäröivä luonto houkutteli turisteja alueelle jo 1960-luvulla.

  • Tietoisku: Tullin vihjepuhelin

    08.10.2009 Elävä arkisto

    Tullilaitos pyysi kansalaisilta apua huumetaistelussa.

    Tullilaitos pyysi vuonna 1990 kansalaisten apua huumeiden salakuljetuksen pysäyttämiseksi. Uutuutena oli tullin oma vihjepuhelin.

  • Pontikkaa pohjoisrajan takaa

    02.10.2009 Elävä arkisto

    Poskelle vierähtää säälin kyynel, kun takavarikoitu norjalainen pontikka pitää kaataa maahan, sanoo suomalainen tullimies vuonna 1971.

  • Kainuu vuonna 1981

    18.04.2008 Elävä arkisto

    Pettuleipää ja tervanpolttoa, Kainuun leipä oli kovassa vielä vuonna 1981. Työhaluja oli, mutta työtilaisuudet olivat harvassa.