Hyppää pääsisältöön

soolot

  • Rikas resitaali yksin viululle

    05.05.2017 Klassinen

    Levyarvio

    Runsas vuosi sitten ensimmäisen Bach2 The Future -levynsä julkaissut Fenella Humphreys on persoonallinen solisti, joka on onnistunut tuottamaan kiinnostavan teoskokonaisuuden Bachin Sooloviulusonaattien ympärille. Varta vasten tilatut uudet teokset sekä kokonaisuutta täydentävät klassikot muodostavat resitaaliohjelman, jota Humphreys on esittänyt useilla festivaaleilla. Projektin toinen levyllinen tuli ulos viime syksynä ja pitää yhä kutinsa.

  • Romanttista haaveilua ja riipaisevaa tulkitsemista—vai ylitulkitsemista?

    28.10.2016 Klassinen

    Levyarvio

    Lars Vogt on jo pitkään kuulunut lempipianisteihini. Saksalaissyntyinen, Leedsin kisan voittanut taiteilija on pyörittänyt omaa kamarimusiikkifestivaaliaan, esiintynyt maailman parhaiden taiteilijoiden ja orkestereiden kanssa—joita hän nykyisin myös johtaa. Vogt on ollut tiedostavan, tulkintojaan hiovan ja tyylitietoisenkin pianistin maineessa. Mutta ovatko laatutekijät käyneet lopputulosta tärkeämmiksi? Sellainen olo minulle tulee kuunnellessani hänen uutta Schubert-levyään.

  • Portteja maan ja taivaan rajalla

    30.09.2016 Klassinen

    Levyarvio

    Risto-Matti Marin on tehnyt Alballe useita levyllisiä romanttisten pianotranskriptioiden helmiä. Uudella levyllään “Gateways—portteja” Marin rakentaa resitaaliohjelman, jonka kantavaksi voimaksi nousee kerronnallisuus: jokainen taitekohta vaikuttaa portilta seuraavaan teokseen. Erinomaiseksi kokonaisuus nousee käydessään Bachilla ja Schubertilla rakennetusta portista levyn viimeiseen teokseen, Franz Lisztin faustiseen Sonaattiin h-molli.

  • Hienoa duotyöskentelyä ja intiimiä sointia

    30.09.2016 Klassinen

    Levyarvio

    Taideyliopiston Sibelius-Akatemian oma levymerkki SibaRecords tekee ansiokasta ja korkeatasoista työtä julkaisemalla Akatemian opiskelijoiden ja opettajien äänitteitä. Laatustandardit ovat kiitettävän korkealla, ja jakelukin toimii Naxosin, iTunesin, Spotifyn ja muiden vastaavien kautta. Uutukainen viime keväältä, Sami Junnosen Laet lauloi yhdistää huilutaiturin ilmeikkään soiton kanteleen helähdyksiin isä- ja poika-Bachin sekä Junnosen ikätovereiden sävellyksissä.

  • Herkän ja ilmeikkään taiteilijan ensilevy

    03.06.2016 Klassinen

    Levyarvio

    Pianisti Anna Kuvajan ensilevy esittelee taiteilijan, jonka vahvuutena on herkän ja ilmeikkään kosketuksen ja sointitajun lisäksi luonteva ajankäyttö. Rubaton lahjaa ei ole siunaantunut kaikille, mutta Kuvajalle on: hän käsittelee tempoa ja fraaseja, hallitsee musiikin virtaa sen eri tasoilla sekä mutkattomasti että huolitellusti; samalla Kuvaja on syvällä teoksen karaktereissa ja tunnelmassa.

  • Marie Jaëll sävähdyttää

    13.05.2016 Klassinen

    Levyarvio

    Vuonna 1846 Steinseltzissä aivan Ranskan ja Saksan nykyisellä rajalla syntynyt ja vuonna 1925 kuollut Marie Jaëll tunnetaan nykyisin lähinnä pianopedagogina. Hänen kehittämänsä opetusmetodi rakentui pitkällisen pianistin, pedagogin ja tutkijanuran tuloksiin. Hän oli uranuurtaja myös musiikin psykofysiologian tutkimuksessa eli kuuluu varhaisiin neurotieteilijöihin pianonsoiton sekä musiikkipedagogian alalla.

  • Uutta, puhuttelevaa pianomusiikkia

    06.05.2016 Klassinen

    Levyarvio

    Liverpoolissa vuonna 1968 syntynyt Kenneth Hesketh on kuulemma säveltäjä, ”jolla on jotain sanottavaa ja keinot sanoa se”. Jäin oikein pohdiskelemaan, että onko siis niin, että maailma on väärällään säveltäjiä, joilla ei ole mitään sanottavaa tai sitten ylipäätään keinoja sanoa sitäkään vähää. Cambridgen Tempo-lehden lausahduksen tarkoituksena on kaiketi sanoa, että jos jollakulla, niin Kenneth Heskethillä on sanottavaa uuden musiikin kentällä.

  • Hillityn virtuoosista Ravelia

    29.04.2016 Klassinen

    Levyarvio

    Bertrand Chamayou on itselleni uusi tuttavuus, joka on näköjään ehtinyt jo loistaa maailman maineikkaimmilla lavoilla ja muun muassa tehdä duoresitaalikiertueen toisen tällä viikolla Uusissa levyissä esiintyneen sellistin, Sol Gabettan kanssa. Uudella levyllään Chamayou käy itselleen omimman säveltäjän pariin suorastaan puristisen objektiivisesti.

  • Kentalan Bach tanssii Kaustisen tapaan

    29.04.2016 Klassinen

    Levyarvio

    Mitä tapahtuu kun J.S. Bachin sooloviulu-Partitat yhdistetään kaustislaiseen kansanmusiikkiin? Kreeta-Maria Kentalan uudella levyllähän se tapahtuu! Laajasti opiskellut, parhaisiin barokkiviulisteihimme lukeutuva Kentala asuu Kaustisilla ja on kummankin vanhempansa puolelta pelimannisukua. Hänellä on siis suora kosketus sekä Bachiin että kaustislaiseen kansanmusiikkiin—ja jos jossain, hänessä ne vain odottivatkin yhdistymistään.

  • Virtuoosiklarinetistin uudet vaatteet

    12.02.2016 Klassinen

    Levyarvio

    Martin Fröstillä on kunnianhimoinen konserttiprojekti, nimeltään ei vähempää kuin Genesis. Hän pyrkii tutkimaan siinä tanssin ja folkin inspiroimaa musiikkia, niin hengellistä, vakavaa kuin viihteellistä, yli vuosisatojen. Tuon työn hedelmiä korjaa Sony Classicalin julkaisema uutuslevy nimeltään Roots. Vahva, ensiluokkainen lopputulos ei poista sitä ilmeistä seikkaa, että musiikin juurien sijaan polttopisteenä ja punaisena lankana levyllä on ennen kaikkea Martin Fröst itse.

  • Kamarisellisti luo soololevyllään omintakeisia tulkintoja ja uutta

    12.02.2016 Klassinen

    Levyarvio

    Elääkö klassinen musiikkikulttuuri yhä luovaa vaihetta? Kyllä elää, kiitos sellaisten taiteilijoiden kuin on Bremenin saksalaisen kamariorkesterin sellisti Stephan Schrader! Hän luo soololevyllään elektroniikan avustamana yhden miehen bändinä vaikuttavia kappaleita, milloin improvisoiden, milloin olemassa olevaa sovittaen. Ja mikä parasta, punainen lanka ei katoa, ja kokonaisuuden dramaattinen kaarros säilyy ehyenä.

  • Antti Paalasen Pirunkeuhkon palkeet haukkovat henkeä

    10.04.2014 Elävä arkisto

    Hypnoottinen sooloteos kolmiriviselle haitarille.

    Pirunkeuhko on Antti Paalasen säveltämä hypnoottinen sooloteos kolmiriviselle haitarille ja osa nykyajan pelimannin taiteellista tohtorintutkintoa. Pitskun kulttuurikirkossa marraskuussa 2009 taltioitua konserttia tukevat graafikko David Reillyn videoprojisoinnit sekä kuvaaja Kimmo Kajaston kameratyöskentely, ohjaajana on Elina Heiskanen.

  • Liisankadun Popstudiossa poppi pärisi ja proge venyi ja venyi

    01.08.2013 Elävä arkisto

    Live-harvinaisuuksia 1970-luvulta.

    Erkki "Unde" Lehtolan ja Jake Nymanin isännöimä Popstudio-ohjelma rakentui kotimaisten pop- ja rock-yhtyeiden live-konserttien ympärille. Radio-ohjelma esitteli uusia, suurelle yleisölle tuntemattomampia bändejä, mutta sai vieraakseen myös 1970-luvun suurimpia yhtyeitä.

  • Velipuolikuu: Pelastusarmeijan soittokunta

    29.09.2011 Elävä arkisto

    Halleluja, synneistä pois!

    Ensin pelastettiin suutari Andersson... Klassikkosketsin parodialaulu soi komeasti, etenee paatoksella ja päättyy viihdyttävästi.

  • Oleg Kagan: Sibeliuksen viulukonsertto

    24.11.2010 Elävä arkisto

    Historian ensimmäisen Sibelius-viulukilpailun voitti neuvostoliittolainen nuorukainen Oleg Kagan 4.12.1965. Pian kisojen jälkeen Kagan esiintyi Helsingissä Sibeliuksen satavuotisjuhlakonsertissa.

  • Kaija Koo: Kuka keksi rakkauden

    23.07.2010 Elävä arkisto

    Kaija Koo esittää kappaleen Kuka keksi rakkauden.

    Kaija Koona tunnettu Kaija Kokkola löi itsensä ryminällä läpi 1990-luvun alussa. 1993 julkaistu albumi Tuulten viemää myi triplaplatinaa, ja se on yksi Suomen kaikkien aikojen myydyimmistä albumeista.

  • Studio B Live: Samuli Putro

    09.03.2010 Elävä arkisto

    Zen Café-yhtyeen laulaja-kitaristi ja lauluntekijä Samuli Putro sooloilee YleXn studiossa. Putro esittää Elämä on juhla-levyltä "Älä huuda mulle"-kappaleen.

  • Hyiset kuurankukat tekivät Joel Hallikaisesta kuuman lavanimen

    13.01.2010 Elävä arkisto

    Timo Koivusalon säveltämästä ja sanoittamasta Kuurankukasta tuli Joel Hallikaisen laulamana megaluokan hitti vuonna 1992.

  • Ahtisaaren voitonlauluna soi Rakastan sinua, elämä

    10.10.2008 Elävä arkisto

    Kampanjan tunnussävel kuultiin voitonjuhlissa jopa kahdesti.

    Vuonna 1994 vastavalittu presidentti Martti Ahtisaari kajautti ensitöikseen kannattajilleen venäläisen laulun Rakastan elämää.

  • Zero Nine: Angel of Mercy

    02.04.2007 Elävä arkisto

    Kuusamolaisyhtye viettää faneineen painavan musiikin iltaa Tampereen Tullikamarilla. Laulu armonenkelistä on bändin toiseksi menestyneimmältä albumilta Intrigue.

Sivut