Hyppää pääsisältöön

ämpärit

  • Palkkaturvaa maksettu entistä harvemmille

    29.12.2014 Yle Uutiset

    Palkkaturvan saajien määrä on tänä vuonna huomattavasti pienempi kuin vielä viime vuonna. Erityisen suuri pudotus on Keski-Pohjanmaalla ja Pohjanmaalla. Palkkaturvaa voi hakea, jos työnantaja on tehnyt konkurssin tai hän on muista syistä maksukyvytön.

  • Liftaava robotti matkaa Kanadan halki – video

    03.08.2014 Yle Uutiset

    Kanadalaisessa tutkimusprojektissa selvitetään ihmisen ja teknologian vuorovaikutussuhdetta.

  • Janoiset sienet odottavat elokuun sateita

    01.08.2013 Yle Uutiset

    Sieniretkeltä ei välttämättä tarvitse palata kotiin tyhjän korin kanssa. Muun muassa kantarelleja, orakkaita ja tatteja on päästy jo kerämään. Sienet kuitenkin tarvitsevat kipeästi lisää vettä.

  • Millainen Facebook-läyhyttäjä olet?

    05.04.2013 Yle Uutiset

    Sosiaalisessa mediassa on monta tapaa tuoda omia tekemisiään esille. Tunnistatko sinä näistä oman tyylisi päivittää Facebookia?

  • Mitä jos sukkien pesu kestäisikin kolme päivää?

    22.02.2013 Yle Uutiset

    Yksi Rovaniemen muotoiluviikon päävieraista on kirjailija, neuvonantaja ja tapahtumatuottaja John Thackara. Hän on kiertänyt maailmalla 40 vuotta etsien kestävää tulevaisuutta eli tarinoita ihmisten omaperäisistä ja ympäristöystävällisistä tavoista tehdä ihan tavallisiakin asioita.

  • Kotipalveluseteli veteraaneille

    07.09.2012 Yle Uutiset

    Oulun kaupunki tarjoaa 290 euron kotipalvelusetelin niille ylimääräistä rintamalisää saaville rintamaveteraaneille, jotka asuvat kotona, palvelutalossa tai tehostetussa palveluasumisyksikössä, ei siis laitoshoidossa. Tällaisia veteraaneja asuu Oulussa noin 370.

  • Kodinhoitoapu voi estää ongelmien syntymistä

    21.08.2011 Yle Uutiset

    Yhä harvempi lapsiperhe saa kunnalta kodinhoitoapua. Kodinhoitoapu tavoittaa enää alle 9 000 lapsiperhettä, kun 1990-luvun alussa määrä oli yli 52 000. Vaikka asiasta on puhuttu jo kauan, saa kodinhoitoapua joka vuosi yhä harvempi perhe.

  • Ikkunanpesussa tärkeintä on tanssi ja hyvät välineet

    07.03.2011 Yle Uutiset

    Ikkunanpesua ei kannata aloittaa liian innokkaasti, ettei väsytä itseään jo yhden ikkunan aikana. Paras on laittaa hyvää musiikkia soimaan ja tanssahdella välillä, niin ja hankkia mikrokuituliina, neuvoo Kotirinkiyrittäjä Hanna Mustonen.

  • Nykylelut jättävät lapsen katsojaksi

    23.08.2010 Yle Uutiset

    Ennen oli mollamaija, hiekkalapio ja ämpäri sekä pussillinen legoja lapsen lelulaatikossa. Nykyään lasten leluista on tullut kilpavarustelua ja monista lelulaatikoista löytyy toinen toistaan erikoisempia ja pomppivia härveleitä, jotka laulavat ja tanssivat. Nykylelut jättävät lapsen entistä enemmän katsojan rooliin.

  • Lyijynen meloi kajakkiopein paljun mestariksi

    13.07.2010 Yle Uutiset

    Kotkalainen Ari Lyijynen voitti viikonloppuna paljumelonnan maailmanmestaruuden. Viime vuosina päätään nostanut paljumelonta rantautui Kotkan seudulle Virosta.

  • Kevään ikkunanpesulla ei ole vielä kiire

    14.04.2010 Yle Uutiset

    Monessa kodissa kevätsiivouslistan kärkeen kuuluu ikkunoiden peseminen. Kevätaurinko on jo päivien ajan kirkkaudellaan muistuttanut pesutarpeesta, mutta liian aikaisin ei työhön kannata ryhtyä.

  • Ukrainalaiset marjanpoimijat ahdingossa

    14.08.2009 Yle Uutiset

    Ukrainasta Sodankylään tulleet marjanpoimijat ovat ajautuneet taloudelliseen ahdinkoon. Heikko mustikkasato on romahduttanut toiveet ansioista.

  • Velipuolikuu: Laskiämpäri

    28.03.2007 Elävä arkisto

    Kommunikointi ei aina ole helppoa, etenkään perheen kesken.

    Pontsan perheen kahvihetkeä varjostaa laskiämpäri, joka pitäisi viedä ulos tai jättää sisään. Kommunikointi ei aina ole helppoa, etenkään kanssaihmisten kesken.

  • Lapissa odotettavissa hyvä hillakesä

    03.07.2001 Yle Uutiset

Sivut