Hyppää pääsisältöön

ruisleipä

  • Aamun lehti voi pian tipahtaa luukusta ruisleivän kera

    18.10.2013 Yle Uutiset

    Jakeluyhtiöt joutuvat laskevien sanomalehtien levikkien takia miettimään uusia keinoja pitääkseen toimintansa kannattavana.

  • Anna Perho: Pyhä parsakaali

    09.10.2013 Yle Uutiset

    Haastattelin vuosia sitten naista, joka eli jättiperintönsä turvin täysin joutilasta elämää. Nainen oli kuitenkin löytänyt elämälleen tarkoituksen: ruuan. Hänen päivänsä kuluivat biodynaamisella kasvimaalla sekä erilaisten yrttivalmisteiden kanssa lotraillessa.

  • THL: Suomalaiset vähentäneet ruisleivän syöntiä - sokerilla herkutellaan entiseen tapaan

    04.10.2013 Yle Uutiset

    Kala, kasvikset, hedelmät ja marjat kuuluvat aiempaa enemmän suomalaisten lautasille.

  • Tehotuotanto tappaa journalismin

    02.10.2013 Yle Uutiset

    Huolellisen uutistyön laiminlyöminen uhkaa mediayrityksiä, väittää median muutosta tutkinut toimittaja Timo Hytönen. Sen sijaan itse uutisella ei ole hätäpäivää.

  • Kinnulassa kaadetaan karhua ja kunnanjohtajaa - katso kuvat ja kuuntele jutut

    20.09.2013 Yle Uutiset

    Radio Kylässä -kiertue eteni 20. syyskuuta Kinnulaan. Syysperjantai sujui Kinnulassa pääosin leppoisasti. Kolmituntisen lähetyksen aikana nautittiin mm. maakunnan parhaista munkeista ja paikkakunnan ruislimpusta, toivottiin huvipuistoa Kinnulaan ja kaadettiin karhuja sanan voimalla. Paikallisparlamentissa pohditutti hyvän kunnanjohtajan ominaisuudet. Pontimena kunnanjohtajan irtisanomisyritys.

  • Näkökulma: Kontaktimuovi paljastaa perheen salat

    30.08.2013 Yle Uutiset

    Kun lapsi aloittaa koulutiensä, vanhempikin pääsee puuhaamaan kirjojen parissa. Toimittaja Mauri Tikkamäki ottaa kolumnissaan kontaktin muoviin.

  • Liperin myllyssä ruis on kovassa kurssissa

    27.08.2013 Yle Uutiset

    Liperin Mylly on piskuinen paikallinen toimija, jonka jauhopussit matkaavat kaikkialle Suomeen. Monessa pussissa on aitoa ruista, jota mylly mieluusti ottaisi hyppysiinsä lisää paikallisilta viljelijöiltä. Suomalaiseen rukiiseen sitoutuminen ja viljelijöiden kannustaminen toivat Liperiin hiljattain ruisleivän ystävien myöntämän Mestarimyllyn arvonimen.

  • Uuni sanoo leipomisessa viimeisen sanan

    16.08.2013 Yle Uutiset

    Perinnetilan pirtissä iso leivinuuni lämmitetään huolella leivontapäivää varten valmiiksi. Jopa neljäkymmentä ruislimppua yhdellä kertaa paistavan leivinuunin lämmittäminenkin on taitolaji.

  • Ruokatuotteiden merkkiviidakko hämmentää asiakasta

    08.08.2013 Yle Uutiset

    Sinivalkoinen avainlippu ei aina takaa sitä, että raaka-aineet ovat kotimaisia. Suomalaiset käyttävät vuosittain 22 miljardia euroa ruokaan, josta kotimaisen ruoan osuudeksi arvioidaan reilu puolet. Mikä lopulta on kotimaista ruokaa?

  • Ruisleipäkilpailusta jättimenestys Leppävirralla

    24.07.2013 Yle Uutiset

    Pitäjänmestaruuskilpailu on saanut liikkeelle lähes 20 kotileipojaa. Leppävirran ruisleipämestari ratkaistaan tänä iltana.

  • 400 puolijoukkuetelttaa miehitti Jämsän Jukolan

    14.06.2013 Yle Uutiset

    Noin 50 000 hengen suunnistuksen massatapahtuma Jämsä-Jukola 2013 on vaatinut raskaat järjestelyt Jämsässä. Satojen telttojen pystyttämisen lisäksi kisaravintolaan on varattu 16 000 grillimakkaraa, 200 kiloa sinappia ja 24 000 ruisleipää.

  • Kaskea poltetaan taas Kolilla

    29.05.2013 Yle Uutiset

    Kolin kansallismaisemassa poltetaan jälleen kaskea. Kaskituli sytytetään torstaina kello 10 aikoihin. Kaskenpoltolla saadaan muun muassa puustoon sitoutuneet ravinteet viljelykasvien käyttöön. Kaskesta saatu vilja oli aikoinaan tärkeää ravintoa Itä-Suomen väestölle.

  • Pekka Heikkinen opetti puu-uunileivän salat Kirstille vuonna 1947

    27.05.2013 Yle Uutiset

    Sata vuotta Kajaanissa toiminut Pekka Heikkisen leipomo on tunnettu etenkin puu-uunissa paistetusta Suomen parhaasta ruisleivästä. Leipomon pullan ja leivän tuoksuisesta historiasta Kirsti Ollilalla on muistoja lähes 70 vuoden takaa.

  • Käsintehty ruislimppu maistuu suomalaiselle

    22.05.2013 Yle Uutiset

    Perinteinen käsintehty ruislimppu voi olla hyvä bisnes. Esimerkkinä on nurmeslainen Porokylän leipomo, joka parhaillaan kaksinkertaistaa tilojaan. Leipomo myy noin kolme miljoonaa ruislimppua vuodessa ja uskoo määrän kasvavan edelleen.

  • Ruis vääntää monen vatsaa

    29.04.2013 Yle Uutiset

    Tuoteselosteita lukeva löytää vaaleastakin leivästä yhä useammin merkinnän ruisjauhoista. Terveellisyyden perikuva aiheuttaa monelle vatsanväänteitä. Syynä on taikinajuureen leivotun leivän kypsytysprosessi.

  • Venäläinen kaipaa synnyinmaan suolakurkkuja ja teetä

    04.04.2013 Yle Uutiset

    Suomalainen kaipaa ulkomailla matkatessaan ruisleipää, salmiakkia ja kahvia. Lähes 14 vuotta Suomessa asunut Inna Pyykkönen on oppinut suomalaiskahville, mutta ei ole löytänyt synnyinmaansa Venäjän teen voittanutta.

  • Näin teet lammaspitsaa pääsiäisen jämistä

    03.04.2013 Yle Uutiset

    Pääsiäiseltä on monelta jäänyt jääkaappiin monenlaisia ruuan jämiä. Jämäruokien kuningas on pizza. Lammaspaisti saa uuden elämän ruisleivän päällä. Näin teet lammaspitsaa.

  • Harmaan talouden ja naapuriavun raja on häilyvä

    27.03.2013 Yle Uutiset

    Onko ihminen syyllistynyt laittomuuteen jos saa naapurin pihan auraamisesta palkaksi ruisleivän? Maalaisjärki saattaa sanoa toista, mutta verotettavuuskäsite on Suomessa laaja, ja vain harvoja asioita on säädetty verovapaiksi.

  • Kansallisruoka herää tiinuistaan

    24.03.2013 Yle Uutiset

    Juureva ruisleipämme on valtaamassa takaisin sille kuuluvaa paikkaa suomalaisesta ruokapöydästä. Taikinajuuria vaihdetaan jo työpaikoillakin, tiinukauppa käy jälleen vilkkaana ja ruisleipäkurssit täyttyvät sypäkästi. Oikea ruisleipä ei hiivaa huoli, se kohoaa sukupuunsa voimin.

  • Saako kaupoista ja ravintoloista tarpeeksi suomalaista ruokaa?

    14.03.2013 Yle Uutiset

    Kansanedustaja Timo Heinonen (kok.) yrittää syödä kaksi viikkoa vain suomalaista ruokaa. Kokeilu on kuitenkin osoittautunut haastavaksi. Heinosen kampanja päättyy perjantaina, jolloin hän saapuu A-Studio: Streamin studioon kertomaan minkälaisia ongelmia hän kohtasi tehtävää suorittaessaan.

Sivut