Hyppää pääsisältöön

siili

  • Älypuhelimet helpottavat löytöeläinten pelastamista

    15.07.2014 Yle Uutiset

    Älypuhelimesta on tullut eläinsuojeluvalvojan tärkeä apuväline. Luonnossa liikkuvat soittavat tai lähettävät kuvan eläimestä ja saavat toimintaohjeita nopeasti. Turun eläinhoitolassa ollaan tyytyväisiä, ettei eläimiä raahata hoitoon turhaan.

  • Ketut ovat oppineet kierittämään auki citysiilien suojauksen

    28.06.2014 Yle Uutiset

    Siilit ovat kuuluneet Helsingin kaupunkiluontoon yli sadan vuoden ajan. Niitä jopa kuljetettiin eteläisestä Suomesta eri puolille maata käärmeiden karkottajiksi. Kaupungeissa viihtyvät ketut puolestaan vaanivat 2010-luvun siilejä.

  • Lintujen kesäruokinta ja lemmikkikanat kasvattavat rottariskiä

    06.06.2014 Yle Uutiset

    Into pitää kanoja kaupunkialueella ja halu ruokkia lintuja myös kesäisin tuovat riskin rottien lisääntymisestä. Kanojen ja siilien ruokinnan jäljet pitäisi siivota ennen pitkähäntien ehtimistä paikalle. Lintuja terveystarkastaja ei ruokkisi kesällä ollenkaan.

  • Lehtokotilotaistelu alkoi kotipuutarhoissa

    15.04.2014 Yle Uutiset

    Puutarhojen ja puistojen kiusalliset nilviäiset, lehtokotilot, ovat jo hereillä. Vitsaus leviää vuosi vuodelta laajemmalle sekä maata pitkin että ihmisten avustamana. Puutarhaharrastaja ei malta ummistaa silmiään lehtokotiloarmeijalta vaan keruukierrokset on pakko aloittaa jo nyt.

  • Kääpiösiilit, rotat, eksoottiset sammakot ja monet muut kiinnostivat lemmikkimessuilla – video

    12.04.2014 Yle Uutiset

    Pohjoismaiden suurin lemmikkitapahtuma Pet Expo on viikonloppuna käynnissä Helsingin messukeskuksessa.

  • Orvoksi jääneet siilivauvat pääsevät pian vapauteen

    12.04.2014 Yle Uutiset

    Kauhajokisen Olavi Luomalan luona talven ajan hoidossa olleet siilivauvat heräilevät horroksestaan ja päästetään pian vapauteen. Siilituntija muistuttaa söpöstä siilistä pitäviä siitä, että siili on rauhoitettu eläin.

  • €400 fine for motorist who ran over hedgehog

    09.04.2014 Yle News

    The taxi driver was convicted for either deliberately driving over the animal, or of gross negligence. However similar cases are not normally brought to court.

  • Pitäkää talvenne – siili ei ole moksiskaan

    28.03.2014 Yle Uutiset

    Siileistä on jo tehty havaintoja eri puolilta Suomea. Normaalitalvina urossiilit heräävät talvihorroksesta huhtikuun puolen välin jälkeen ja naaraat hieman myöhemmin. Vaikka unet ovatkin jäämässä normaalia lyhyemmiksi, ei lämmin ja vähäluminen talvi välttämättä ole ollut huono siilien kannalta. Siilitutkija muistuttaa, että eteläisestä Euroopasta aikoinaan Suomeen tuotu siili voi jopa hyötyä pidemmästä kasvukaudesta.

  • If you see a hedgehog, don’t feed it quite yet!

    10.03.2014 Yle News

    Finland’s unseasonably warm weather has encouraged the country’s hedgehogs to crawl out of their winter dens early this year. If you should happen to see one of these cute spiny critters out and about, don’t be too eager to feed it! They are likely just out for a breath of fresh air, testing to see if spring really has sprung.  

  • Ihminen, älä vielä ruoki siiliä!

    09.03.2014 Yle Uutiset

    Lämpimät ilmat ovat houkutelleet siilit talvipesistään taapertelemaan ihmisten ilmoille. Siilien ystävä varoittaa kuitenkin innostumasta liikaa. Siili ei vielä tarvitse ihmisen apua ruokinnassa. Se saattaa olla vasta pikaisesti arvioimassa kevään edistymistä.

  • Suomalaiset ovat tyytymättömiä pomoihinsa – Alko paras työpaikka

    18.02.2014 Yle Uutiset

    Alko on listattu Suomen parhaaksi työpaikaksi. Tutkimusten mukaan suomalaiset ovat tyytyväisempiä työhönsä kuin aiemmin, mutta etenkin johtamisesta löydetään parannettavaa, sillä vain puolet työntekijöistä luottaa työnantajaansa.

  • Väitös: Siili kaivaa syyspesiä ja liikkuu laajalla alueella

    13.02.2014 Yle Uutiset

    Siilien elinpiiri on Suomessa laaja ja niillä on neljä erilaista pesää. Tämä selvisi Anni Raution väitöstutkimuksessa, jossa seurattiin vuosien ajan itäsuomalaisten siilien liikkumista ja elinympäristön käyttöä piikkeihin kiinnitettyjen radiolähettimien avulla. Tutkimuksen mukaan urossiili liikkuu keskimäärin noin 100 hehtaarin ja naaras yli 50 hehtaarin alueella. Syyspesät oli uusi löytö.

  • Minne Kallion kettu meni synnyttämään?

    22.11.2013 Yle Uutiset

    Helsingin kaupungin ympäristökeskus sai äsken päättyneessä kyselyssä runsaat 1700 havaintoa viidestä kaupunkinisäkkäästä. Kyselyllä kartoitettiin ketun, supikoiran, siilin, rotan ja mäyrän levinneisyyttä.

  • Löytöeläintalolle tuodaan yhä useammin lintuja ja siilejä

    06.11.2013 Yle Uutiset

    Luonnoneläimiä pyritään käsittelemään niin vähän kuin mahdollista. Aina vilpitön avun antaminen ei olekaan eläimelle eduksi.

  • Milla Paloniemi: Kiroilevan siilin ansiosta voin tehdä sarjakuvia

    27.10.2013 YleX

    YleX partioi Helsingin Messukeskuksessa Musamessuilla ja YleX Viikonlopun Anne Lainto nappasi haastateltavakseen Kiroilevan siilin piirtäjän, Milla Paloniemen.

  • Suomen Luonto vetoaa: Auta city-siiliä ja rakenna talvipesä

    27.09.2013 Yle Uutiset

    Suomen Luonto -lehden mukaan kaupunkisiilien on vaikea löytää hyvää pesäpaikkaa, koska kaupunkipihat muuttuvat koko ajan siistimmiksi.

  • Siilin olisi jo aika vaipua talvihorrokseen

    27.09.2013 Yle Uutiset

    Siiliparantaja lihottaa nälkiintyneet siilit talvea varten. Palkitsevin hetki koittaa silloin, kun sen voi päästää takaisin luontoon. Tarkoitus on saada siilikanta elpymään. Maito ei kuitenkaan kuulu siilin ruokavalioon.

  • Hyvikset syntyivät vastapainoksi vihaisille siileille ja linnuille

    24.09.2013 Yle Uutiset

    Pitkänenäiset ja kaapuiset Wenkoolit ovat kyyristyneet hyppyyn, maailman valloitus on vireillä. Taiteilija Heikki Eklöf uskoo hyväntahtoisiin piirroshahmoihinsa, jotka kopsuttelevat puukengillä.

  • Kuvagalleria: Ruusun syysyllätys ja tankkaavat siilit

    13.09.2013 Yle Uutiset

    Syyskuun puoliväliä kohti on eletty monin paikoin lähes kesäisissä lämpötiloissa. Sääkuvaajat ovat tallentaneet kuluneella viikolla muun muassa sumuja, sieniä ja siilejä.

  • Liikettä kesäyössä 3/10

    27.08.2013 Oppiminen

    Liikettä kesäyössä 3/10

    ”Siili menee lypsylle kannu kaulassansa…” Siili on tuttu ja sympaattinen tuhisija lastenkirjoista ja pihapiiriin maitolautaselta, mutta tunnemmeko oikeasti siilin elämää? Syksyllä siili valmistautuu talven horrokseen. Kuinka voimme auttaa siiliä?

Sivut