Hyppää pääsisältöön

sosialismi

  • Analyysi: Vaalitulos voi päästää Espanjan ulos umpikujasta

    27.06.2016 Yle Uutiset

    Ei tullut Espanjaan radikaalia vasemmistohallitusta. Uusvasemmiston Podemosin ja kommunistien vaaliliitto Unídos Podemos sai sunnuntain uusintavaaleissa äänestäjiltä rukkaset. Vaalivoittajaksi nousi kirkkaasti vt. pääministeri Mariano Rajoyn vanha, konservatiivinen, oikeistolainen kansanpuolue.

  • Espanjan vaalit ovat seuraava uhka EU:lle

    25.06.2016 Yle Uutiset

    Espanjassa on tänä sunnuntaina parlamenttivaalit, joissa säästöjä vastustavalla uusvasemmistolla arvioidaan olevan mahdollisuus nousta valtaan.

  • Maria Tolppanen perussuomalaisista demareihin: "En sovi siihen muottiin"

    22.06.2016 Yle Uutiset

    Kansanedustaja Maria Tolppasen mukaan loikassa perussuomalaisista demareihin on kyse politiikasta, ei dramatiikasta. Hän toteaa olevansa sosialisti ja olleensa perussuomalaissa vasen laitapakki aina.

  • Ranskan liitot saivat luvan mielenosoitusmarssiin

    22.06.2016 Yle Uutiset

    Liitot sopivat hallituksen kanssa torstain protestimarssin reitin muuttamisesta. Poliisi oli aiemmin kieltänyt marssin Pariisissa levottomuuksien pelossa.

  • Neuvostotaide on jälleen suosittua Venäjällä – kriitikoiden mielestä teoksia ihannoidaan jopa liikaa

    14.06.2016 Yle Uutiset

    Venäjällä on taas alettu asettaa aktiivisesti näytteille Stalinin aikakauden ja sitä seuraavien vuosikymmenten teoksia. Asiantuntijoiden mukaan totalitaristista taidetta yritetään puhdistaa sen poliittisesta painolastista.

  • Espanjan Podemos markkinoi vaaliohjelmaansa Ikea-katalogilla

    10.06.2016 Yle Uutiset

    Espanjan uusintavaalien virallinen kampanja käynnistyi perjantain vastaisena yönä. Kesäkuun lopun vaaleissa valtaan voi nousta uusvasemmistolainen Podemos, jonka puolueohjelma esiteltiin yllättäen mainoskatalogin muodossa.

  • Puolueet aloittivat kampanjoinnin Espanjassa

    10.06.2016 Yle Uutiset

    Uusien tutkimusten mukaan Espanjan uusista parlamenttivaaleista ei ole odotettavissa suurta helpotusta poliittiseen umpikujaan. Joulukuun vaalien jälkeen Espanjaan ei ole kyetty muodostamaan enemmistöhallitusta.

  • Hakklihaa ja Dallasia: Teemalauantai neuvosto-Virossa 11.6.

    01.06.2016 Yle Teema

    Neuvostoliiton ainoa mainostoimisto & Disko ja ydinsota

    Kaksi hulvatonta dokumenttielokuvaa, Neuvostoliiton ainoa mainostoimisto sekä Disko ja ydinsota, kertovat liki uskomattomaksi muuttuneita tositarinoita Viron sosialistisesta lähimenneisyydestä.

  • Neuvostoliitto-viikko Teemalla

    31.05.2016 Yle Teema

    Aikamatka itärajan taakse kesäkuussa

    Suuri ja mahdoton Neuvostoliitto. Mahdoton hallita, mahdoton käsittää. Mahdoton kuitata yhdellä totuudella. Teeman 6.6. alkava Neuvostoliitto-viikko on hulvatonta aikamatkailua 70-luvulle ja taistelua shakin kuninkuudesta, rajat ylittävää melankolista iskelmää ja huivipäisiä mummoja ydintuhon jälkeisessä maisemassa. Neuvostoliiton hajoamisesta tulee kuluneeksi 25 vuotta.

  • Yle Pohjois-Koreassa: Taksit valtaavat Pjongjangin tyhjiä katuja

    30.05.2016 Yle Uutiset

    Haluaisin kyllä työskennellä enemmän kuin kahdeksan tuntia päivässä, tunnustaa taksikuski Pohjois-Korean pääkaupungissa Pjongjangissa. Työ kuulostaa mukavalta, sillä sosialismissa ei kuulemma ole edes ikäviä asiakkaita. Eikä kuljettaja kaipaa juomarahaa – ainakaan virallisesti.

  • Georgian suomalainen osuusfarmi keksittiin saunassa

    27.05.2016 Elävä arkisto

    Alueen muut asukkaat suhtautuivat suomalaisiin suopeasti.

    Amerikan syvässä etelässä Georgian osavaltiossa syntyi 1920-luvulla suomalainen ihannesiirtokunta. Lähelle Jesupin kaupunkia perustettu McKinnonin osuusfarmi oli New Yorkin suomalaisten alkuunpanema. Alueella suhtauduttiin suomalaisyhdyskuntaan suopeasti, ja moni osallistuikin "Finn Townissa" pidettäviin nurkkatansseihin.

  • Kalifornian suomalaisutopia kaatui osaamattomuuteen ja pula-aikaan

    26.05.2016 Elävä arkisto

    Maanviljely Redwood Valleyssa ei menestynyt.

    Kalifornian Redwood Valleyn osuusfarmi on yksi tuntemattomimmista suomalaisista utopiasiirtokunnista. Kaivostyöläisten vuonna 1912 perustama sosialistinen yhdyskunta kaatui maanviljelyvaikeuksiin ja lopulta pula-aikaan 1930-luvulla. Vuosikymmeniä myöhemmin pastori Jim Jones perusti samaan paikkaan Kansalaisten temppeli -uskonlahkon. Suomalaisyhdyskunnassa varttuneet sisarukset muistelevat radio-ohjelmassa molempia utopioita.

  • Jack London

    17.05.2016 Yle Teema

    Dokumentti kirjailijan ja valokuvaajan elämästä

    Jack Londonin elämää ja vaikutusta kirjallisuuteen ja yhteiskuntaan valotetaan johtavien tutkijoiden haastattelujen, kirjailijan itsensä ottamien valokuvien ja vanhojen arkistofilmien avulla.

  • Espanjan Podemos teki liiton kommunistien kanssa

    13.05.2016 Yle Uutiset

    Uusintavaaleihin päätyneessä Espanjassa valtataistelu kiihtyy. Kesäkuun lopun vaaleista on tulossa vasemmiston keskinäinen voimainmittelö. Maan sosiaalidemokraatteja uhkaa hajaannus ja tuho.

  • Researcher: Communist teaching experiment much broader than thought

    06.05.2016 Yle News

    New research has shown that a controversial 1970s experiment aimed at inserting communist propaganda into Finnish teaching syllabuses was much more widespread than originally thought. The researcher says that this experiment in Pirkkala was the result of systematic attempts by left social democrats to get Marxist material into Finnish school books.

  • Peruskouluopetuksesta piti tulla marxilaista – uutta tietoa kohutusta Pirkkalan koulukokeilusta

    05.05.2016 Yle Uutiset

    Historioitsija Jari Leskisen tutkimuksen mukaan 1970-luvun puolivälissä toteutettu marxilainen peruskouluopetus Pirkkalassa on ollut paljon kerrottua laajempaa. Opetusta annettiin opetusministeriön ja kouluhallituksen siunauksella ensimmäiseltä luokalta yhdeksännelle saakka. Aineisto oli peräisin neuvostoliittolaisesta ja muusta marxilaista opetusmateriaalista.

  • "Demokratian ajan pahin poliittinen epäonnistuminen" – Espanja joutuu uusimaan vaalit

    03.05.2016 Yle Uutiset

    Poliittinen epävarmuus kasaa synkkiä pilviä Espanjan talouden ylle. Uusintavaaleista ei odoteta merkittävästi erilaista tulosta kuin joulukuun vaaleista.

  • Venezuela otti käyttöön kaksipäiväisen työviikon – täydellä palkalla

    27.04.2016 Yle Uutiset

    Työajan lyhennyksellä pyritään säästämään sähköä. Maan tärkein vesivoimala kärsii pahimmasta kuivuudesta vuosikymmeniin.

  • Pääministeripuolue voittamassa vaalit Serbiassa

    25.04.2016 Yle Uutiset

    Sosialistipuolue pysyi maan toiseksi suurimpana puolueena. Kolmanneksi ylsi äärinationalistinen radikaalipuolue.

  • Mitä Podemos oikein haluaa? Uusvasemmiston ohjelma edellyttäisi yksinvaltaa

    12.04.2016 Yle Uutiset

    Vallanhimoinen on sana, jolla Espanjan lehdistö usein kuvailee nopeasti vahvaksi nousseen radikaalin uusvasemmiston Podemos-puolueen johtajaa.

Sivut