Hyppää pääsisältöön

improvisaatiot

  • Stella Polaris äänessä – osallistu tunnetun improvisaatioryhmän suoraan lähetykseen

    05.11.2018 Draama

    Vaikuta improvisoituihin tarinoihin livelähetyksessä!

    Improvisaatiolla on pitkät perinteet näyttämötaiteena, ja nyt impro tuodaan radioon, kun improvisaatioryhmä Stella Polaris päästetään ääneen! Myös kuuntelijoilla on mahdollisuus vaikuttaa tarinan kulkuun suorassa lähetyksessä. Mitä haasteita suora ryhmälle tuo, ja mitä impro oikein on?

  • Vaihtuvia tunnelmia kahdella ja neljällä kädellä

    16.12.2016 Klassinen

    Levyarvio

    Francis Poulencin musiikin voi helposti ohittaa ihastuttavan charmanttina. Poulenc oli kuitenkin tuottelias säveltäjä sekä soitin- että laulumusiikin parissa, ja etenkin kuoroteoksissaan hän osoittaa myös vakavat puolensa; yksinlaulujen parissa hän oli Faurén jälkeen varmasti yksi parhaita ranskalaisia. Omalle soittimelleen, pianolle Poulenc sävelsi laajan tuotannon, joka läpäisee hänen elämänsä teini-iän varhaisista kokeiluista viimeisiin vuosiin.

  • Musiikki on luotava aina uudelleen - Avaruusromua 13.9.2015

    11.09.2015 Musiikki

    Avaruusromussa pohditaan musiikin esittämistä.

    ”Musiikki oli luotava aina uudelleen – aivan niin kuin ihmisten täytyi aina rakentaa uusia taloja – niin että se vastasi uutta elämäntapaa, uutta henkistä tilannetta”. Näin kirjoittaa Nikolaus Harnoncourt kirjassaan Puhuva musiikki. Hän puhuu menneiden aikojen musiikista ja sanoo, että tuolloin musiikki muutti ihmistä: kuulijaa, mutta myös esittäjää. Avaruusromussa pohditaan musiikin esittämistä ja muusikon tehtävää. Puhutaan elävästä kontaktista kuulijaan, ja tuon kontaktin tärkeydestä. Musiikkia esittävät Jimi Tenor & UMO, Ryuichi Sakamoto, Corey Fuller, Tomoyoshi Date & Taylor Deupree, Esa Ruoho sekä Voices From The Lake. Toimittajana Jukka Mikkola.

  • Mielijohteista musiikkia - Avaruusromua 25.1.2015

    23.01.2015 Musiikki

    Improvisaatio on laajimmin harjoitettu, mutta vähiten hyväksytty ja ymmärretty musiikillisen toiminnan muoto. Improvisaatio on luonteeltaan alati muuttuvaa ja mukautuvaa. Onko se liian elävää, jotta sen voisi pysäyttää analyysia ja määritelmiä varten? Onko improvisaatio niin itsestään selvä asia, ettei sitä edes tarvitse ajatella? Avaruusromussa liikutaan mielijohteisen musiikin maisemissa. Mukana Rik Rue, Supersilent, Maju, i, Airsculpture ja Centrozoon. Toimittajana Jukka Mikkola.

  • Virtuoosi Kimmo Pohjonen kannustaa improvisoimaan

    19.09.2014 Kulttuuri

    Klassisen musiikin koulutuksen saanut toimittaja Janne Koskinen osaa lukea nuotteja mutta ei mielestään improvisoida. Strada pakotti Jannen haitarivirtuoosi Kimmo Pohjosen oppiin.

  • Rose d’Or - Kultainen ruusu Yle Radio Suomen Tunteiden illalle!

    03.09.2014 Kulttuuri

    Iiro Rantalan ja Zarkus Poussan isännöimä Tunteiden ilta -ohjelma voitti radion viihdeohjelmien sarjan Rose d’Or -kilpailussa Berliinissä 17.9.2014. Voittanut ohjelma lähetetettiin Yle Radio Suomessa viime joulukuussa.

  • Opetellaan Pirreä

    22.02.2010 Elävä arkisto

    Esko Roineesta loihditaan Fakta homman voimanainen.

    Eija Vilpas loihtii Esko Roineesta varsin uskottavan Fakta homma-ohjelmasta tutun Pirren.

  • Thilia Thalia Thallallaa

    07.12.2007 Elävä arkisto

    Thilia Thalia Tallallaa viihdytti suomalaisia 80-luvulla.

    Letkeä teatterivisailu Thilia Thalia Tallallaa viihdytti suomalaisia tv-katsojia usealla tuotantojaksolla vuodesta 1982 alkaen.