Hyppää pääsisältöön

tulkinta

  • Älä Kalle Päätalo itke, kyllä sinusta vielä kirjailija tulee!

    29.03.2018 Kulttuuri

    Päätalon mielessä pitkään elänyt unelma toteutuu

    Päätalon mielessä pitkään elänyt unelma toteutuu

  • Lauluvalmentaja Irina Milan: "Teoriat roskiin, tulkinnat tärkeämpiä!"

    19.01.2018 Puoli seitsemän

    Kehitin lauluympyrän

    Laulunvalmentaja Irina Milan julistaa tulkinnan olevan laulussa sanoja tärkeämpää. Tarkoituksena on kuitenkin koskettaa ihmisiä.

  • Klassisen musiikin urotekoja

    13.01.2018 Klassinen

    Levyarvio

    Tekisi mieli sanoa, että klassisen musiikin kirkkain tulevaisuus on niiden kokoonpanojen, jotka ovat syntyneet tämän ajan hengessä – tai hengestä. Niin paljon vartijana kuin etabloituneet toimijat ovatkin – sekä laadun että jatkuvuuden takaajana – nuorissa soittajissa ja tuoreissa tulokulmissa on voimaa. Sellaista on tarjolla hyvin tuoreen tulokkaan, vuonna 2015 perustetun Chineke! Orchestran debyyttilevyllä.

  • Väinö Linna, väärin kerrottu ja oikein suututtu!

    08.12.2017 Kulttuuri

    Eihän se noin ollut. Väärin kirjoitettu!

    Eihän se noin ollut. Väärin kirjoitettu!

  • Lempeän hyväntuuliset ja raikkaat konsertot

    05.05.2017 Klassinen

    Levyarvio

    Yevgeny Sudbin ja Osmo Vänskä ovat saaneet Tapiola Sinfoniettan orkesteriksi kolmanteen levyynsä Beethovenin Pianokonsertoista Bis-levymerkille. Pianotekstuurin rikas käsittely, raikas sointi niin pianossa kuin orkesterissa sekä yleinen energinen, hyväntuulinen tunnelma tekevät tästä hyvän kilpailijan kahdelle ensimmäiselle, Minnesotan orkesterin levyille. Toki konsertot, Beethovenin Ensimmäinen ja Toinen, ovat astetta kevyempiä kuin kolme viimeistä konserttoa; mutta aiempien levytysten hyveet ovat tallella ja yleissoinnissa sekä soitossa on rapeutta jota edellisiltä levyiltä ehkä puuttui.

  • Pianisti on löytänyt orkesterista hyvän kumppanin

    10.02.2017 Klassinen

    Levyarvio

    Mitsuko Uchida kuuluu lempipianisteihini; hänen soitossaan tiivistyvät monet parhaina pitämäni modernin pianistin ominaisuudet. Hän on niitä harvoja, joiden soittamana viitsin kuunnella vanhempaa musiikkia konserttiflyygelillä. W.A. Mozartin myöhäisen musiikin ilmaisullinen rikkaus ja monikerroksisuus nousevat hänen tulkitsemanaan pintaan—vanhalla hyvällä tavalla. Näin myös Clevelandin orkesterin kanssa Mozartin upeiden Pianokonserttojen parissa.

  • Käännösvirhe

    17.01.2017 Huono ystävä

    Osa 8: Sanomatta selvät ystävät. Kirje: Maria Pettersson

    Osa 8 Tarvitaanko ystävyyteen yhteinen kieli? Raviohjastuksen Euroopan mestari Mika Forss tietää miten hevosta tulkitaan. Venäläinen ystävä Anna Sidorova kääntää Emmalle terveiset Pietarista. Ystäväkirjeessä Maria Petterssonin kirje eurooppalaiselle ystävälle.

  • Romanttista haaveilua ja riipaisevaa tulkitsemista—vai ylitulkitsemista?

    28.10.2016 Klassinen

    Levyarvio

    Lars Vogt on jo pitkään kuulunut lempipianisteihini. Saksalaissyntyinen, Leedsin kisan voittanut taiteilija on pyörittänyt omaa kamarimusiikkifestivaaliaan, esiintynyt maailman parhaiden taiteilijoiden ja orkestereiden kanssa—joita hän nykyisin myös johtaa. Vogt on ollut tiedostavan, tulkintojaan hiovan ja tyylitietoisenkin pianistin maineessa. Mutta ovatko laatutekijät käyneet lopputulosta tärkeämmiksi? Sellainen olo minulle tulee kuunnellessani hänen uutta Schubert-levyään.

  • Sinfoniasarjan kruunaava päätös

    30.09.2016 Klassinen

    Levyarvio

    Osmo Vänskän ja Minnesotan sinfoniaorkesterin Sibeliuksen sinfonioiden kokonaislevytys on viimein täydentynyt Kolmannen, Kuudennen ja Seitsemännen sinfonian myötä. Kaksi ensimmäistä osaa ilmestyivät jo nelisen vuotta sitten, mutta väliin osunut Minnesotan orkesterin ja sen muusikoiden sopimuskiista lykkäsi kolmannen levyn tekoa useamman vuoden. Tauko on tehnyt hyvää: vaikka jotain merkkejä osittain vaihtuneen soittajiston yhteissoiton ongelmista voi kuulla, lopputulos on kokonaisuudessaan jopa hivenen kahta ensimmäistä levyä tenhoavampi.

  • Saduissa perhe on pahin

    31.08.2016 Kulttuuricocktail

    Orvoille lapsille käy aina hyvin

    Vanhoissa tunnetuissa saduissa perhesuhteet ovat tavalla tai toisella vinksallaan. Tämä on satujen maailmassa yleistä. Siellä koti todellakin on se kaikkein vaarallisin paikka. Kotona satujen sankareita uhkaavat henkinen väkivalta, sorto, hylkääminen, insesti ja usein jopa kuolema. Tällaisia tarinoita on luettu lapsille iltasatuina vuosisatojen ajan.

  • Turpa kiinni ja tottele - vanhojen satujen viesti on selvä

    15.08.2016 Kulttuuricocktail

    Painajaismaisen nurinkurinmaan käytösopas

    Punahilkka, Tuhkimo, Ruusunen, Saapasjalkakissa sekä Kaunotar ja hirviö kumppaneineen kuuluvat lapsuuden puhtoiseen maailmaan On aika havahtua huomaamaan, millaisia opetuksia viattomilta näyttävien rivien väliin kätkeytyy.

  • Classical Finland - a journey of discovery into the world of classical music

    10.02.2016 Ohjelmat

    10-part documentary series of the world of classical music

    Classical Finland is a new 10-part documentary series and journey of discovery into the world of classical music. The series is written and edited by Pekka Laine, Kare Eskola and Anu Holttinen. The TV series is directed by Teemu Holttinen. Classical Finland will be broadcast on television and radio on Mondays starting from 7 March 2016, and will be available online round the clock.

  • Iranin vallankumous petti maansa naiset

    05.02.2016 Elävä arkisto

    Mikä oli iranilaisnaisten asema vallakumouksen jälkeen?

    Kun islamistiset vallankumoukselliset syöksivät Iranin šaahin vallasta 1979, muutoksia vaativat sekä naiset että miehet. Naisille uuden islamilaisen tasavallan aika tiesi kuitenkin heikennettyjä ihmisoikeuksia. Ulkolinja vieraili Iranissa 20 vuotta vallankumouksen jälkeen tutkimassa naisten asemaa vuonna 1999. Iranin toisinajattelijanaiset olivat toiveikkaita: islamin uudelle ja vapaammalle tulkinnalle löytyi kannatusta.

  • Klassinen Suomi - tutkimusmatka klassisen musiikin maailmaan

    04.02.2016 Ohjelmat

    10-osainen dokumenttisarja klassisen musiikin maailmasta

    Klassinen Suomi on 10-osainen dokumenttisarja ja uudenlainen tutkimusmatka klassisen musiikin maailmaan. Sarjan ovat käsikirjoittaneet ja toimittaneet Pekka Laine, Kare Eskola ja Anu Holttinen. TV-sarjan on ohjannut Teemu Holttinen. Klassinen Suomi näkyy ja kuuluu televisiossa ja radiossa maanantaisin 7.3.2016 alkaen ja verkossa koko ajan.

  • Õhtu reidil

    09.07.2015 Kulttuuri

    Miltä kuulostaa Itämeri runona tai sävelenä?

    Miltä kuulostaa Itämeri runona tai sävelenä?

  • Avantin raskaat sävelet

    30.03.2015 Kulttuurin välikysymys

    Taide on joskus myös raskasta.

    Eräät tunnetut kääpiöt kulkevat hakut olalla hommiin ja laulavat ”Ain laulain työtäs teen.” Erään tunnetun kamariorkesteri Avantin muusikot kulkevat instrumentit koteloissaan hommiin, ja voisivat laulaa ”Ain soittain työtäs teen.”

  • Club For Five ja UMO avasivat tuttuihin tangoihin uuden kuuntelukulman

    19.02.2015 Elävä arkisto

    Unto Monosen ja Toivo Kärjen tangoja yllättävinä versioina.

    Club For Five -lauluyhtyeen ja UMOn tangokonsertissa tarjoillaan Unto Monosen ja Toivo Kärjen ikivihreitä tangoja uusina ja yllättävinä versioina. Musiikkiesitysten lisäksi kuullaan Club For Fiven jäsenten ajatuksia kappaleiden treenaamisesta ja itse esityksestä. Suuri viihdespektaakkeli taltioitiin Helsingin Musiikkitalossa syyskuussa 2011.

  • 8 Paranoidia

    11.02.2015 Elävä arkisto

    8 taiteilijaa teki oman näköisensä version Paranoidista

    Kahdeksan taiteilijaa teki oman näköisensä version Paranoidista Kansallista Soittakaa Paranoid! -viikkoa varten loka-marraskuussa 2013. Omaperäiset versionsa klassikkobiisistä ja ajatuksensa paranoiasta esittävät Räjäyttäjien Rapa, Lauri Porra, Mirel Wagner, Mikko Alatalo & Jammi Humalamäki, Knucklebone Oscarin Oscar & Jarkko, kurkkulaulaja Gangzi, Suvi Isotalo ja Kari Peitsamo.

  • Kuuntele, eläydy ja nauti - klikkaa soimaan suomalaistaiteilijoiden tuoreet Sibelius-äänitteet

    03.02.2015 Klassinen

    Yle on tuottanut juhlavuoden kunniaksi suuren joukon uusia Sibelius-äänityksiä. M2-musiikkistudioon kutsuttiin monia nuoren polven suomalaismuusikoita, mutta myös vanhastaan yleisölle tuttuja taiteilijoita kartuttamaan soivaa Sibelius-perintöämme. Helmikuu on M-studio-ohjelmassa Sibelius-kuukausi. Kuuntele ohjelma Yle Radio 1:ssä torstaisin klo 14 ja nauti yksittäisistä esityksistä täällä. Kuuntelulista karttuu koko juhlavuoden ajan. #sibelius150

  • Aristoteleen kantapää: Sana ja sen tulkinta

    18.09.2014 Kulttuuri

    Muistatteko Neuvosto-ajat? Jokaisen valtiovierailun aikaan Suomi tärisi jännityksestä: miten valtiomiehet päätyvät muotoilemaan vierailun loppujulkilausuman?

Sivut