Hyppää pääsisältöön

elektroninen populaarimusiikki

  • Musiikkia työmatkoille - Avaruusromua 15.3.2015

    13.03.2015 Musiikki

    Suomalaisten työmatkat ovat pidentyneet.

    Suomalaisten työmatkat ovat pidentyneet ja pitenevät kaiken aikaa. Työmatkojen pituudet ovat kaksinkertaistuneet parissakymmenessä vuodessa. Keskimääräinen matka kotoa töihin on linnuntietä mitattuna lähes 14 kilometriä. Valtaosa eli 75 prosenttia työmatkoista kuljetaan henkilöautolla, 22 prosenttia julkisilla liikennevälineillä ja vain 3 prosenttia kävellen tai polkupyörällä. Suomalaisten työmatkat kestävät tutkimusten mukaan keskimäärin 46 minuuttia päivässä. Vain alle puolet työmatkalaisista selviää työmatkoistaan alle puolessa tunnissa. Avaruusromussa kuunnellaan työmatkamusiikkia, jota esittävät Ken Elkinson, Sonae, Monty Adkins, Sawako ja Neel. Toimittajana Jukka Mikkola.

  • Prosessimusiikkia! Avaruusromua 8.3.2015

    06.03.2015 Musiikki

    Se oli aika yksinkertainen idea: asetetaan kaksi kelanauhuria rinnakkain ja laitetaan niihin vain yksi nauha, siten että vasemmanpuoleinen nauhuri äänittää tuolle nauhalle ja oikeanpuoleinen nauhuri toistaa nauhalle tallentuneet äänet. Näin syntyy prosessimusiikkia. Avaruusromussa sitä esittävät Robert Fripp ja Brian Eno, jotka aloittivat yhteistyönsä jo vuonna 1972. Toimittajana Jukka Mikkola.

  • Ei tuollainen mene kaupaksi!

    01.03.2015 Musiikki

    Jean Michel Jarren Oxygeneen ei aluksi uskottu.

    Kuinka ihmeessä kukaan voisi olla kiinnostunut tuollaisesta levystä? Levyllä ei lauleta, kappaleilla ei ole kunnollisia nimiä, levyllä soitetaan vain elektronisia soittimia ja kaiken lisäksi levyn kannessa on pääkallo! Miksi joku haluaisi ostaa tuollaisen levyn? Ranskalainen Jean Michel Jarre oli tarjonnut nauhojaan jo moneen levy-yhtiöön, mutta kukaan ei tuntunut olevan kiinnostunut tämän nuoren miehen aikaansaannoksista. Kuinka ihmeessä Oxygeneä myytiin lopulta yli 15 miljoonaa?

  • Rajoja ei ole, sääntöjä ei ole - Avaruusromua 22.2.2015

    20.02.2015 Musiikki

    Toimittajana Jukka Mikkola.

    Amerikkalainen Steve Roach kertoo 30 vuoden jälkeen tulleensa tilanteeseen, jossa säännöt ovat menettäneet merkityksensä ja rajat ovat alkaneet hävitä. Hän puhuu musiikista. Kauneus ei ole mikään absoluuttinen asia, vaan se riippuu katsojasta, sanoo puolestaan italialainen Alio Die. Avaruusromussa ajatuksia, ääniä ja musiikkia: Steve Roach, Byron Metcalf, Rob Thomas, Alio Die ja Lorenzo Montana. Toimittajana Jukka Mikkola.

  • "Mieluummin auton alle kuin lavalle"

    16.02.2015 Summeri

    UMK 2015.

    Ennen viime lauantain Uuden Musiikin Kilpailun semifinaalia Eeverest-bändin laulaja Ida oli aivan paniikissa takahuoneessa. Jännityksen laukaisemiseksi tarvittiin kirjaimellisesti, niin oudolta kuin se kuulostakiin, hieman taikuutta.

  • Elektropoppari pisti musiikkinsa pilveen: "YouTube on pitkälti kertakäyttökulttuuria"

    06.02.2015 Yle Uutiset

    Juha Seppänen sämpläsi musiikista omia versioitaan jo 11-vuotiaana, ja jätti hevi- ja rock-kauden kokonaan väliin. Nyt hänen elektronista musiikkiaan löytyy pilvipalvelusta, mutta ei YouTubesta.

  • Kylmäfuusio kiinnostaa - Avaruusromua 8.2.2015

    06.02.2015 Musiikki

    Onko mahdollista tuottaa lähes ilmaista energiaa?

    Onko mahdollista tuottaa loputtomasti lähes ilmaista energiaa? Energiaa, jonka tuottaminen ei aiheuta säteilyä, ei tuota ongelmajätettä? Energiaa, jonka tuotannossa ei synny haitallisia päästöjä? Kylmäfuusio tarkoittaa fuusioreaktion aikaansaamista ilman korkeaa lämpötilaa. Monet tieteilijät ja tutkijat ympäri maailmaa ovat etsineet kylmäfuusiota jo vuosikymmeniä. Kylmäfuusio on energiantuotannon suuri unelma, edelleen. Avaruusromussa kylmäfuusiota ja ihmeellistä musiikkia. Toimittajana Jukka Mikkola.

  • Riskibisnestä - epätodennäköinen leffahitti

    03.02.2015 Musiikki

    Riskibisnes-elokuvan musiikki oli rohkea veto!

    Riskibisnes on se lapsellinen elokuva, joka nosti Tom Cruisen kuuluisuuteen. Riskibisnes on se romanttinen komedia, joka teki Rebecca De Mornaysta kansainvälisen tähden. Riskibisnes on elokuva, jossa musiikilla on tärkeä rooli. Mutta miksi elokuvaan valittiin niin outo musiikki? Ja miten ihmeessä tuosta elektronisesti nykivästä musiikista tuli hitti?

  • Nojatuolissa keskellä avaruutta - Avaruusromua 1.2.2015

    28.01.2015 Musiikki

    Millainen olisi ääni, joka kulkisi avaruudessa ikuisesti, yhä eteenpäin, ilman mitään rajoja ja loppua? Miltä kuulosti tulevaisuuden musiikki? Tangerine Dreamin perustaja Edgar Froese (1944 - 2015) kulki pitkän tien, 1960-luvun lopun kosmisten ajatusten ja analogisten sähkösoitinten ajasta uuteen vuosituhanteen ja digiaikaan. Tangerine Dream oli eräs elektronisen musiikin tärkeimmistä kokoonpanoista. Avaruusromun lähetys on omistettu tammikuun lopulla 70-vuotiaana kuolleen Edgar Froesen muistolle. Toimittajana Jukka Mikkola.

  • Renkutus jota ei päässyt pakoon

    14.01.2015 Musiikki

    Popcorn oli 1970-luvun alun synteettinen hitti.

    Popcorn oli 1970-luvun alun synteettinen hitti.

  • Kevään rockdokumentit Teemalla

    19.12.2014 Yle Teema

    Musiikin ja elokuvan juhlaa sunnuntaisin kello 21.

    Teeman kevään rockdokumenteissa pääsevät ääneen muun muassa Alice Cooper, The National, Jukka Tolonen, Genesis, The Who, Pink Floyd, Kathleen Hanna, Abban Agnetha, Hugh Laurie, Jimi Hendrix, Billy Paul, punkkarit, euroviisufanit ja taustalaulajat. Sunnuntaisin kello 21, uusinnat perjantain myöhäisilloissa.

  • Feels

    03.12.2014 YleX

    Feels on vuonna 2012 perustettu helsinkiläinen elektropop-trio, johon kuuluvat laulaja Sofi Meronen, kosketinsoittaja Mikael Myrskog sekä rumpali Jooel Jons. Feelsin musiikki on eeppistä ja tarttuvaa, melankolisella pohjavireellä. Ensimmäinen sinkku Weightless julkaistiin marraskuussa.

  • Say Lou Lou jälleen Suomeen

    27.11.2014 YleX

    Ruotsalais-australialainen dream pop-duo Say Lou Lou palaa Suomeen.

  • Nelipäiväiseksi venyvä Provinssi tuo Törnävänsaarelle Musen ja Calvin Harrisin

    24.11.2014 Yle Uutiset

    Provinssi laajenee ensi kesänä nelipäiväiseksi festivaaliksi. Provinssi julkisti maanantaina ensi kesän ensimmäiset ulkomaiset kiinnitykset. Seinäjoella esiintyvät kesäkuun lopulla Muse ja Calvin Harris.

  • Vuorisaarna, I Ching ja Tiibetin riitit - Avaruusromua 2.11.2014

    05.11.2014 Musiikki

    Monet kirjat ovat innoittaneet säveltäjiä, ja monenlaisia sävelteoksia on tehty mitä moninaisimmista kirjoista. Millaista musiikkia ovat saaneet aikaan Raamattu, muutosten kirja eli ikivanha kiinalainen ennustuskirja I Ching sekä filosofisen joogakirjallisuuden klassikko Viisi tiibetiläistä riittiä? Miten kirjat ovat inspiroineet musiikin tekijöitä ja millaisin tuloksin? Musiikkia esittävät Hubert Bognermayr & Harald Zuschrader, Uakti, Frank Steiner Jr., Blue Star ja Hannes Motal. Toimittajana Jukka Mikkola.

  • Ristiriita: Ke$han aiemmat todistukset nakertavat hyväksikäyttö-syyttettä

    22.10.2014 YleX

    Poppari Kesha on nostanut syytteen menestynyttä musiikkituottajaa vastaan. Syytteet seksuaalisesta hyväksikäytöstä ovat kuitenkin ristiriidassa hänen aiemman oikeudelle antaman todistuksen kanssa.

  • Poptähti Kesha syyttää tunnettua tuottajaa seksuaalisesta hyväksikäytöstä

    15.10.2014 YleX

    Poppari Kesha on nostanut syytteen tuottaja Dr Lukea vastaan seksuaalisesta ja henkisestä hyväksikäytöstä. Nyt 27-vuotias Kesha väittää hyväksikäytön jatkuneen liki kymmenen vuoden ajan.

  • Trentemøllerin musiikissa kaikuvat ambient, post punk ja krautrock

    08.10.2014 Yle Uutiset

    Tanskalaisen elektroartistin Trentemøllerin Euroopan kiertue ulottui Suomeenkin saakka. Elektronisen musiikin rajoja venyttänyt multi-instrumentalisti on hyödyntänyt ilmaisussaan niin tietokoneita kuin vaihtoehtorockiakin. Trentemøllerin musiikki taas on inspiroinut tunnettuja elokuvaohjaajia ja muotisuunnittelijoita.

  • Calvin Harris Ylelle: EDM-piireissä autetaan muita – Rockissa ja popissa on toisin

    18.08.2014 YleX

    Loppuunmyydyllä Weekend Festivalilla esiintynyt Calvin Harris kertoo Ylen haastattelussa, että EDM-piireissä autetaan toisia tekijöitä enemmän kuin pop- ja rock-piireissä.

  • Kotimainen elektropop-lupaus nousee Kellarista kuuhun!

    18.08.2014 YleX

    Nancyn Moonchild soi Juhani Kenttämaan Viikon tehona.

Sivut