Hyppää pääsisältöön

elektroninen populaarimusiikki

  • LCMDF: Suomalaisen naisartistin muotti on aika tiukka

    17.12.2015 YleX

    Emma ja Mia Kemppaisen mukaan Suomessa tytötellään ja puhutaan aika paljon tyttöbändeistä. Kaksikon mukaan nuoret naisartistit tarvitsevat lisää rohkeita esikuvia, jotta naisartistin muotti laajenisi.

  • LCMDF:n Mia Kemppainen: Me rakennetaan siltoja eri genrejen välille

    17.12.2015 YleX

    Uuden musiikin iltavuoro sai vieraakseen LCMDF:n Emma ja Mia Kemppaisen. Venla Kokkosen johdolla kerrattiin mitä vuonna 2015 yhtyeelle on tapahtunut ja mitä tuleva vuosi tuo tullessaan. Tietysti puhuttiin myös LCMDF:n uudesta Rookie-sinkusta.

  • Apua! Taas joulumusiikkia! Avaruusromua 20.12.2015

    17.12.2015 Musiikki

    Mitä tulee mieleesi kun puhutaan joulumusiikista?

    Mitä tulee mieleesi kun puhutaan joulumusiikista? Millaista joulumusiikkia kuulit tänään, eilen, toissapäivänä? Mikä tekee laulusta joululaulun tai mikä tekee musiikista joulumusiikkia? Sanakirjamääritelmän mukaan joululaulu on laulu, jonka sanoitus liittyy aiheeltaan jouluun. Näin toki on, mutta säännön vahvistavia poikkeuksia on epäilyttävän paljon. Musiikki on olennainen osa joulun tunnelmaa, joulun mielen maisemaa. Tämän tietävät niin kauppiaat kuin mediakin. Avaruusromussa aivan oikeaa joulumusiikkia, jota esittävät mm. John Boswell, Ken Elkinson, Tapani Rinne, The Moog Machine ja Santo Domingo De Silos –luostarin munkkikuoro. Toimittajana Jukka Mikkola.

  • Täysin kuuntelijan vastuulla... Avaruusromua 13.12.2015

    10.12.2015 Musiikki

    Vastuukysymyksiä musiikissa: ei merkityksiä, ei tarkoituksia

    Kaikki musiikin myötä syntyvät assosiaatiot, tunteet ja reaktiot ovat täysin kuuntelijan vastuulla ja hänen itsensä tuottamia. Artisti sanoutuu voimakkaasti ja tietoisesti irti kaikenlaisesta tarkoitukseen ja merkityksiin liittyvästä. Tätä mieltä on saksalainen tuottaja ja musiikintekijä Thomas Brinkmann omasta musiikistaan. Hän haluaa sanoutua irti kaikista musiikkiinsa mahdollisesti liittyvistä merkityksistä ja sanoo että hän tekee vain ääniä ja kaikki muu on kuuntelijan vastuulla. Tällainen suhtautumistapa saattaa olla musiikintekijöiden keskuudessa yleisempikin, mutta ehkä ei ole syytä yleistää. Monesti kun tuntuu, että hyvin monilla musiikintekijöillä on halu ja tarkoitus välittää kuulijalle jotakin. Toimittajana Jukka Mikkola.

  • Eräs tunnetuimmista suomalaisista taideteoksista

    10.12.2015 Musiikki

    Sandstorm on elektronisen musikin ikoni, mutta ei sattumalta

    Sandstorm syntyy viime vuosituhannen viime hetkinä. Sandstorm ei nouse maailmanhitiksi ja elektronisen tanssimusiikin ikoniksi sattumalta. Sandstorm ei ole mitään satunnaista nappuloiden painelua, vaan viimeistelty, tyylin mukainen taiteellinen suoritus. Se on edelleen eräs kaikkien aikojen eniten myydyistä tanssisingleistä. Sitä on myyty yli kolme miljoonaa. Sandstormin videota on katseltu ja kuunneltu YouTubesta 76 miljoonaa kertaa. Se on konemusiikkia. Se on elektronista musiikkia. Se on eräs tunnetuimmista suomalaisista taideteoksista maailmalla. Atomien laulu –sarjan seitsemännessä ja viimeisessä jaksossa ihmetellään Sandstormia, Pan Sonicia ja elektronista retroilua. Toimittajana Jukka Mikkola.

  • En minä halua olla poptähti!

    03.12.2015 Musiikki

    Laurie Andersonin O Superman oli yllättävä hitti.

    New Yorkin downtownissa oltiin 1980-luvun alussa uuden taiteen äärellä. Nuoret taiteilijat tekivät jotakin, jota myöhemmin tultaisiin kutsumaan performanssi- ja mediataiteeksi. He järjestivät käsitteellisiä taidenäyttelyitä ja outoja konsertteja. He sekoittivat luovasti keskenään kaikkea: musiikkia, kuvataidetta, kirjallisuutta, tanssia, elokuvaa, valokuvaa ja runoutta. Tapahtumat synnyttivät paljon uutta musiikkia ja myös ensimmäisen avantgardistisen hitin: Laurie Andersonin yllättävän menestyksen "O Superman". Atomien laulu -sarjan kuudennen osa on toimittanut Jukka Mikkola.

  • Se leijui ilmassa! Avaruusromua 6.12.2015

    03.12.2015 Musiikki

    Zeppeliini ja muita musikaalisia ihmeitä

    Keskiviikkona syyskuun 24. päivänä vuonna 1930 radiossa kerrottiin kuinka se lähestyi Helsinkiä. Se oli tulossa Tallinnasta ja se oli menossa Tukholmaan. Se oli tuon aikakauden suuri ihme. Se oli 236 metriä pitkä ja se leijui ilmassa. Se oli zeppeliini, eikä mikä tahansa ilmalaiva, vaan Graf Zeppelin, valtava alus joka oli juuri tehnyt sensaatiomaisen matkan maapallon ympäri. Nyt se oli tulossa Helsinkiin. Sitä odottivat kymmenet tuhannet katsojat, valokuvaajat ja filmaajat. Se oli suuri tapaus, jonka kunniaksi julkaistiin jopa oma postimerkki. Avaruusromussa ilmalaivojen innoittamaa musiikkia ja muita ihmeitä. Mukana Mikko Hassinen, Panu M. Savolainen, Metek & Frans Kedes, Soul Whirling Somewhere, Stratosphere sekä Lovesliescrushing. Toimittajana Jukka Mikkola.

  • Maailman suurin ja kaunein soitin?

    01.12.2015 Musiikki

    Tonto on soitinmaailman elektroninen erikoisuus.

    1960-luvun lopulla New Yorkin kaduilla kuljeskelee toiveikas nuori mies. Aikaisemmin jazzia soitellut ja elektroniikasta kiinnostunut Malcolm Cecil suunnittelee rakentavansa maailman suurimman syntesoijan. Hänen mielestään tarjolla on paljon hyviä laitteita, mutta ne ovat kaikki eri valmistajien ja eri tarkoituksiin tekemiä – ja liian rajoittuneita. Hän haluaa tehdä soittimen, jolla voi soittaa kaikki maailman äänet. Hän ryhtyy puuhaan yhdessä tuottajakollegansa Robert Margouleffin kanssa. Ajatuksena on koota saatavilla olevista elektronisista instrumenteista ennen näkemätön ja toiminnaltaan ylivertainen kokonaisuus. Yhdessä he luonnostelevat laitteen rakenteen kiinalaisen ravintolan paperiseen pöytäliinaan.

  • Hyviä muistoja - ja jumalattomia asi'ia

    26.11.2015 Näkökulmat

    Muistojen ja mm (oudon?) musiikin parissa mk.

    Hyvä muisto lapsuudesta. Jota vietin. Nukkuu tämä. Sitte aamulla kuuluu rouh-rouh rouh-rouh rouh-rouh kun tuvan puolella jauhetaan käsimyllyllä kahvinpapuja, sitten tovin perästä alkaa kuulua porinaa, kun kahvivesi kiehuu, ja pian nenään hiipivä kahvin tuoksu rientyy nenän haju-antureihin, joiden kahvi-iloiseen anturihteluun lopullisesti herää tämä itse.

  • Maailmankaikkeuden arvokkain aine. Avaruusromua 29.11.2015

    26.11.2015 Musiikki

    50 vuotta Dyynistä, 40 vuotta Chronolysesta.

    Se on rohto, joka parantaa sairauksia, pidentää elinikää ja laajentaa henkisiä kykyjä. Jatkuvasti nautittuna se antaa kyvyn nähdä tulevaisuuteen. Rohto on hallusinogeeni. Se tuottaa euforisen olon, mutta samalla se on voimakkaasti addiktoiva. Sanotaan, että se joka hallitsee tätä melanssi-nimistä rohtoa, hallitsee koko maailmankaikkeutta. Näin ainakin Frank Herbertin Dyyni-romaanien maailmassa. Vuonna 1976 Richard Pinhas teki modulaarisella Moog-syntesoijalla tuon mielikuvitusmaailman innoittamaa musiikkia. Avaruusromussa kuunnellaan myös modulaarista Serge-syntesoijaa ja uusia Eurorack-keksintöjä. Toimittajana Jukka Mikkola.

  • Musiikkia lentokentille ja kylpyhuoneisiin

    25.11.2015 Musiikki

    Millaista olisi musiikki, joka sopisi lentokentille?

    Millaista olisi musiikki, joka sopisi lentokentille? Tätä kysyi itseltään englantilainen Brian Eno 1970-luvulla. Tuloksena oli rauhallista instrumentaalimusiikkia, jota tekijä itse kutsui nimellä "ambient". Ambient oli musiikkia, jonka oli tarkoitus soida hiljaa taustalla. Se oli tarkoitus kuulla, mutta sitä ei ollut tarkoitus kuunnella. Ambientin historia johtaa Erik Satien ja John Cagen musiikkiin, mutta mitä ovat muzak ja new age? Atomien laulu -sarjan viides osa. Toimittajana Jukka Mikkola.

  • Kaiku, vuorovesi ja musiikki. Avaruusromua 22.11.2015

    20.11.2015 Musiikki

    Kaikuja, vuorovettä ja musiikkia Norjasta ja Suomesta.

    Elämä etenee sykleissä, vaiheittain ja kertautuen. Meret elävät rytmissä ja alituisessa liikkeessä, ikuisesti. Norjalainen Erik Wollo sanoo kahden luonnonilmiön vaikuttaneen musiikkinsa syntyyn. Ne ovat kaiku ja vuorovesi. Hän sanoo käyttävänsä niitä musiikkinsa vertauskuvina, ja ne ovat hänelle myös lähtökohtia musiikkia tehdessä. Ne vaikuttavat musiikkiin ja sen rakenteeseen, siihen miltä musiikki kuulostaa ja miten se rakentuu ja etenee. Persoonallista musiikkia esittävät hänen lisäkseen Mr.Randomizer, Lubo-Mir, Muffler, Vääristymä ja Frans Kedes. Toimittajana Jukka Mikkola.

  • Autobahn ei ollut Hitlerin keksintö!

    19.11.2015 Musiikki

    Atomien laulu -radiosarjan neljäs jakso.

    1920-luvulla Hampurin ja Baselin välille suunniteltiin uudenaikaista, nopeaa autotietä. Tuo hanke ei koskaan toteutunut, mutta modernia tietä kuvaava nimi jäi elämään. Koska rautatie oli saksankielellä Eisenbahn, uusi autotie sai nimen Autobahn. 1960-luvun lopulla kaksi saksalaista nykymusiikin opiskelijaa, Ralf Hütter ja Florian Schneider tapaavat toisensa Düsseldorfin konservatoriossa, improvisaatiokurssilla. He perustavat yhtyeen nimeltä Kraftwerk ja levyttävät Autobahnin. Toimittajana Jukka Mikkola.

  • Popcorn - synteettinen megahitti

    12.11.2015 Musiikki

    Popcorn oli synteettinen ykköshitti vuonna 1972.

    ”Minä tein sen parissa minuutissa, koko sävellyksen”, paljasti Gershon Kingsley suurimman hittinsä synnystä. Hitti oli Popcorn. Pomppiva elektroninen hitti, joka vuonna 1972 soi radioissa ja diskoissa ympäri maailman. Se oli se ”jännä soundi, kiva melodia, jota ei voinut vastustaa”, tai ärsyttävä elektroninen renkutus, jota ei päässyt pakoon.

  • Sähköisiä tapahtumia Karjalan taivailla! Avaruusromua 8.11.2015

    06.11.2015 Musiikki

    Avaruusromussa Karelian Skies -tapahtuman musiikkia.

    Seitsemän päivää, seitsemän muusikkoa ja tuntikausia musiikkia. Kesällä 2015 vanhoille laulumaille Nurmekseen, Pohjois-Karjalaan kokoontui kansainvälinen ryhmä elektronimuusikoita. Karelian Skies -tapahtumaa varten kokoontunut kansainvälinen yhtye työskenteli yhdessä viikon verran ja esitti lopuksi konsertissa yhteistyön tuloksia. Tällä kertaa seitsenhenkisen yhtyeen jäsenet tulivat Yhdysvalloista, Tanskasta ja Suomesta. Muusikoiden taustat olivat luonnollisestikin vaihtelevat, mutta moni asia yhdisti heitä: esimerkiksi improvisointi, kokeilunhalu ja luova yhteistyö. Avaruusromussa kuunnellaan musiikkia Karelian Skies 2015 -tapahtuman päätöskonsertista. Toimittajana Jukka Mikkola.

  • Moog - kone täynnä ääniä

    05.11.2015 Musiikki

    Elektroninen Bach, transistorit ja populaarimusiikki

    Pitkään kuviteltiin, että elektronisen musiikin soittimet - syntesoijat - olivat ihmeellisiä sähköisiä laatikoita, jotka soittavat itsekseen musiikkia. Tosiasiassa nuo avaruusajan keksinnöt olivat epävarmoja ja mutkikkaita rakennelmia, joiden käyttäminen vaati insinööritaitojen lisäksi hyviä hermoja. Kun Wendy Carlosin Switched-On Bach -levy julkaistiin vuonna 1968, elektronisesti tuotetut äänet eivät olleet muusikoiden tai kuuntelijoiden arkipäivää. Ne olivat uusia, kummallisia ja huvittaviakin ääniä. Atomien laulu -sarjan toisessa osassa liikutaan elektronisen Bachin, transistorien ja populaarimusiikin maisemissa. Toimittajana Jukka Mikkola

  • Tätä on toivottu! Avaruusromua 1.11.2015

    30.10.2015 Musiikki

    Avaruusromussa täytetään kaksi retrotoivetta.

    Millaista on musiikki, jota ei nykyisillä digitaalisilla laitteilla saa aikaan? Miltä kuulostaa 1980-luvun amerikkalainen elektroninen underground? Avaruusromussa täytetään kaksi toivetta ja kuunnellaan harvemmin kuultua musiikkia. Arkistojen kätköistä on kaivettu Avaruusromun kuuntelijoiden toivomaa englantilaisen Rogue Elementin ja amerikkalaisen The Nightcrawlersin musiikkia. Ohjelman toimittaa Jukka Mikkola.

  • Queen teki salaa ambientia!

    26.10.2015 Musiikki

    Queen piilotti ambientia levylleen

    Queenin albumi Made in Heaven tehtiin Freddie Mercuryn muistolle. Made in Heaven –albumi julkaistiin vuonna 1995 ja se oli sekä taiteellinen että kaupallinen menestys. Maailmanlaajuisesti levyä on myyty yli kymmenen miljoonaa. Kiinnostavaksi asian tekee, että jokainen levyn ostanut on saanut sen mukana myös musiikkia, jota hän ei ole kenties tiennyt olevan olemassa! Pyhäinpäivän yönä Avaruusromun pitkä ja hiljainen yö tarjoaa viiden tunnin äänimatkan: rauhallista musiikkia ja hitaita ajatuksia - ja tietysti Queenin piilotetun ambient-raidan! Toimittajana Jukka Mikkola.

  • Äänimaisema olemme me! Avaruusromua 25.10.2015

    23.10.2015 Musiikki

    Äänimaisema on jatkuvassa muutoksessa, sanoo R. M. Schafer.

    "Äänet lisääntyvät ihmisiä nopeammin, kun ympäröimme itsemme yhä useammilla mekaanisilla vempaímilla”, kirjoittaa R Murray Schafer kirjassaan A Sound Education, joka on nyt ilmestynyt suomeksi nimellä Kuuntelukasvatus. Schafer kutsuu meidän äänellistä ympäristöämme äänimaisemaksi. Hän tarkoittaa äänimaisemalla kaikkien kulloinkin kuultavissa olevien äänien kenttää, meidän kuulemaamme kokonaisuutta, missä tahansa ympäristössä olemmekin, sisällä tai ulkona. Me emme ole passiivisia äänen vastaanottajia, vaan pikemminkin me rakennamme äänimaisemaa omilla toimillamme, sanoo Schafer. Avaruusromussa ollaan äänien maisemissa, musiikkia esittävät Jacaszek & Kwartludium, Yui Onodera, Simon Whetham, Roger Doyle sekä Thomas Köner. Toimittajana Jukka Mikkola.

  • LCMDF:n Emma: Uudesta levystämme tulee tosi henkilökohtainen, vahvojen sinkkunaisten albumi

    16.10.2015 YleX

    LCMDF vihjaa, että uutta materiaalia olisi luvassa myös lupaavan suomalaisräppäri View’n kanssa.

Sivut