Hyppää pääsisältöön

sotavammat

  • Armeijan supernuket apuna ensihoidossa

    07.12.2015 Akuutti

    Puolustusvoimien simulaationuket ensihoitokoulutuksen apuna

    Pulssi tuntuu, hengitysäänet kuuluvat, verta, kyyneleitä ja kuolaa valuu. Puolustusvoimien Sotilaslääketieteen keskuksen kenttälääketieteen simulaatiokeskuksessa harjoitellaan ensihoitotilanteita viiden uudentyyppisen simulaationuken avulla.

  • Lenita Airisto - luonne on kohtalo

    19.07.2012 Elävä arkisto

    Airisto Maarit Tastulan haastattelussa.

    Lenita Airisto on vuosikymmenestä toiseen jaksanut ottaa kantaa monenlaisiin elämän ilmiöihin. Myös uutterana bisneksen puolestapuhujana tunnettu Airisto kertoo Maarit Tastulan haastattelussa, millainen on nainen, joka tietoisesti on halunnut olla hankala ja ärsyttävä.

  • Uuteen elämään

    14.01.2010 Elävä arkisto

    Sodassa vammautuneet oli koulutettava uuteen ammattiin.

    Talvi- ja jatkosodassa kaatui tai katosi lähes 90 000 suomalaista. Noin 200 000 vammautui. Heistä noin 94 000 nuorta miestä sai pysyvän vamman.

  • Kirje isältä kertoi evakkoperheestä uuden edessä

    23.09.2009 Elävä arkisto

    Heidi Köngäksen kiitetty ohjaus vuodelta 2003

    Kolmiosaisen, vuonna 2003 valmistuneen draaman keskiössä on teräväkielinen Anni Suokas, joka joutuu kesällä 1944 sodan jaloista evakkoon neljän lapsensa, lehmän ja anopin kanssa. Vastaanotto uudella paikkakunnalla ei ole lämmin. Kiitetyn draaman ovat käsikirjoittaneet Eve ja Laila Hietamies ja sen on ohjannut Heidi Köngäs.

  • Täällä Pohjantähden alla — valitut palat

    07.08.2009 Elävä arkisto

    Sinisalo, Hyttinen ja Linna esittävät otteita

    Väinö Linnan Täällä pohjantähden alla -trilogiasta tuli 1960-luvulla suomalaisuuden suuri tarina. Veikko Sinisalo, Harri Hyttinen ja kirjailija itse esittävät otteita suurromaanista.

  • Sotaerakko

    06.04.2009 Elävä arkisto

    Elokuva Sotaerakko pohjautuu tositapahtumiin

    Rauni Mollbergin ohjaama tv-elokuva Sotaerakko perustuu talvisodan aikaisiin tositapahtumiin. Itärajan pinnassa asuvaa väestöä evakuoidaan vauhdilla, mutta lähtökäsky ei tavoita kaikkia.

  • Alussa oli suo, kuokka ja Jussi, mutta Pentinkulmalla oli myös vahvoja naisia

    17.03.2009 Elävä arkisto

    Pentinkulmalla on myös vahvoja naisia.

    Alussa oli suo, kuokka ja Jussi, mutta Pentinkulmalla oli myös vahvoja ja värikkäitä naisia. Väinö Linnan teoksiin pohjautuva "Pentinkulman naiset" on väkevä ja herkkä yhden naisen teatteriesitys. Näyttelijä Kirsi-Kaisa Sinisalo esittää näytelmän kaikkia henkilöitä.

  • Kristian Smedsin Tuntematon sotilas

    06.02.2009 Elävä arkisto

    Kristian Smedsin sovitus Väinö Linnan Tuntemattomasta puhutteli voimallisesti myös niitä, jotka eivät näytelmää nähneet. Kansallisteatterissa taltioitu esitys nähtiin televisiossa vuonna 2009.

  • Tv-elokuvassa "1943 Elokuu" puntarissa ovat sodan raadollisuus ja mielekkyys

    18.12.2008 Elävä arkisto

    Perhesuhteet ja sodan mielekkyys puntarissa

    Perhesuhteet ja sodan mielekkyys joutuvat puntariin, kun Lahtisen veljekset Matti, Eino ja Väpi kokoontuvat vanhan äitinsä hautajaisiin. Eletään jatkosodan kesää 1943, jolloin sodan raadollisuus on osa kaikkien arkea.

  • Valtapeliä elokuussa 1940 ja kuhinaa Saksan suuntaan

    29.09.2008 Elävä arkisto

    Veijo Meren käsikirjoittama elokuva Suomen lähihistoriasta.

    Kuka johti Suomea syksyllä 1940? Kuka antoi luvan siihen, että saksalaiset sotilaat ilmestyivät Suomen maaperälle? Mikä oli Mannerheimin rooli? Eikö presidentti Kallio tiennyt asiasta mitään? Veijo Meren käsikirjoittama tv-elokuva ”Valtapeliä elokuussa 1940” käy läpi maan lähihistorian tärkeitä tapahtumia.

  • Sujut on kertomus sotakesästä, jolloin rintama romahtaa

    29.04.2008 Elävä arkisto

    Veijo Meren romaaniin pohjautuva kertomus sotakesästä 1944.

    Veijo Meren romaaniin pohjautuva elokuva Sujut on kertomus sotakesästä 1944, jolloin rintama on romahtamassa ja Suomen armeija joutuu ylivoiman edessä perääntymään.

  • Manillaköysi kiertyi myös mieleenpainuvaksi tv-elokuvaksi

    14.12.2007 Elävä arkisto

    Veijo Meren hukkareissutarina kuvaa sotaa absurdisti.

    Veijo Meren erikoislaatuinen sotaromaani Manillaköysi ilmestyi vuonna 1957. Veli-Matti Saikkonen ohjasi siitä mieleenpainuneen tv-sovituksen vuonna 1976.

  • Uskolliset ruskeat silmät

    02.11.2006 Elävä arkisto

    Filmissä kerrotaan palveluskoirista.

    Sodassa kaatunut Raimo ja ”koirakoulun ylioppilasluokalle” edenneet Daisy ja Dux ovat koirakoulun sankareita.

  • Tilkassa tapahtuu

    25.10.2006 Elävä arkisto

    Filmissä kerrotaan Tilkan sotilassairaalasta.

    ”Tässä talossa aivot ja kädet, järki ja sydän ponnistelevat kaikkensa runnellun ruumiin parantamiseksi”, kuvaillaan sodan jälkeen kuvatussa filmissä Tilkan sotilassairaalan toimintaa.