Hyppää pääsisältöön

sateenkaariperheet

  • Kun Anu Laaksosen pitkä avoliitto päättyi, hän rakastui naiseen – “Kunhan oot äiti onnellinen”, sanoi 11-vuotias tytär

    09.12.2018 Akuutti

    Anu Laaksonen jätti heterosuhteen naisen vuoksi.

    Näin vaan kävi, ihminen vaihtui toiseen ihmiseen. Sillä ei ole väliä, mitä jalkovälissä on, Anu Laaksonen toteaa. Hän ei koe muuttuneensa toiseksi, vaan kaikki on ollut olemassa jo alusta alkaen.

  • Sateenkaariperhe on yhtä normaali ja epänormaali kuin tavallinen perhe

    01.07.2016 Kulttuuri

    Kahden isän perheessä kasvanut poika kertoo.

    Kahden isän perheessä kasvanut poika kertoo.

  • Jani Parkkari: Sateenkaariperheitä ei ole

    20.04.2015 Vanhemmuus

    Perheiden väliset erot häivytetään julkisuudessa

    Jos tiedotusvälineisiin on uskominen, heteron tarvitsee tietää sateenkaariperheistä tasan yksi asia: Mitään eroa hetero- ja sateenkaariperheen välillä ei ole. Se riittää. Jos jokin erontapainen jostain esiin pilkahtaa, niin se on vain pintaa. Täysin samanlaisia ne pohjimmiltaan ovat.

  • Niin monenlaisia perheitä kuin sateenkaaressa on värejä

    06.06.2013 Elävä arkisto

    Sateenkaariperheitä on ollut aina.

    Sateenkaariperheitä on ollut aina, mutta 2000-luvulla niiden juridista asemaa alettiin vakiinnuttamaan. Sateenkaariperheellä tarkoitetaan perhettä, jonka vanhempien kokoonpano on jotain muuta, kuin pelkästään isä ja äiti, esimerkiksi äiti ja äiti tai vaikka kaksi isää ja äiti.

  • Avoin tarina

    28.02.2013 Oppiminen

    Kirjoituskampanjan aiheena oli suvaitsevaisuus.

    Avoin tarina perustuu Ylen vuosina 2000 ja 2010 peruskoululaisille järjestämään valtakunnalliseen kirjoituskampanjaan, jonka aiheena olivat tarinat suvaitsevaisuudesta – tarinat näkyvästä tai näkymättömästä monenlaisuudesta ja erilaisuudesta.

  • Avoin tarina 4: Vaahteranlehti

    18.10.2012 Oppiminen

    Koululaisten tarinat saivat kolme erilaista loppua

    Näin tehtiin kohtaus tarinaan Vaahteranlehti. Seuraamme kohtauksen tekoa alkuperäisestä koululaisen kirjoittamasta tarinan osasta valmiiseen lyhytelokuvan kohtaukseen asti.

  • Mikä on Avoin tarina?

    15.10.2012 Oppiminen

    Koululaisten tarinat saivat kolme erilaista loppua

    Koululaiset osallistuivat kirjoituskampanjaan, jonka aiheena oli suvaitsevaisuus – ihmisten monenlaisuus ja erilaisuus. Viidestä tarinasta tehtiin lyhytelokuvat, joihin pyydetiin loppuratkaisuja. Jokaiseen jaksoon kuvatiin kolme vaihtoehtoista loppua.

  • Rakkaus ei katso sukupuolta

    26.09.2011 Elävä arkisto

    Pride valtasi Helsingin 2011

    Sukupuolineutraali avioliitto, tasa-arvoinen avioliitto ja sukupuolisensitiivinen kasvatus. Näiden termien sisältöä selvitettiin Helsinki Pride -tapahtumassa kesällä 2011.

  • Ajankohtaisen kakkosen homoillat

    19.10.2010 Elävä arkisto

    Ajankohtaisen Kakkosen kiivaat keskustelut 1996 ja 2010

    Onko samaa sukupuolta olevien liitto pyhäinhäväistys vai ihmisoikeus? Entä mitä tapahtuu ydinperheelle, vanhemmuudelle, lapsille? Ajankohtaisen Kakkosen homoillat vuosina 1996 ja 2010 herättivät vilkkaan julkisen keskustelun.

  • Heteroliitosta lesbosuhteeseen

    08.09.2006 Elävä arkisto

    Mirja Pyykön haastateltavana on Ursula Drake. Hän kertoo, miten heteroäiti löysi todellisen seksuaalisen identiteettinsä.