Hyppää pääsisältöön

panssarivaunut

  • Japanilaiset pyhiinvaeltavat kanteleet kainalossa Suomeen katsomaan panssarivaunua – ja rahoittavat sille katosta kymppitonnilla

    14.10.2016 Yle Uutiset

    Animaatioelokuvan innoittamana Parolan Panssarivaunumuseossa on tänä syksynä nähty japanilaisturisteja panssarivaunun ympärillä tapailemassa Säkkijärven polkkaa kanteleella. Museon joukkorahoituskampanjaan he ovat lahjoittaneet 10 000 euroa, jotta panssarivaunuille saataisiin katto päälle.

  • Reino Lehväslaiho kuvaa sodan raakaa todellisuutta

    23.02.2016 Elävä arkisto

    Reino Lehväslaiho on kirjoittanut yli 40 sotakirjaa.

    Reino Lehväslaiho on kirjoittanut yli 40 sotakirjaa.

  • Suomi lähti talvisotaan puupyöräisillä panssarivaunuilla

    23.04.2014 Elävä arkisto

    Suomi lähti sotaan vanhalla kalustolla.

    Kun talvisota alkoi, Suomessa käytettiin vielä puupyöräisiä panssarivaunuja. Nämä Ranskasta vuonna 1919 ostetut Renault-panssarivaunut olivat talvisodan alkaessa jo museokalustoa. Juuri muutakaan aseistusta ei ollut kuitenkaan olemassa.

  • Baltian maiden vaikeat vuodet

    19.09.2012 Elävä arkisto

    Vapaus ei tullut vaivatta.

    Viron, Latvian ja Liettuan itsenäistymisinto alkoi kasvaa 1980-luvun lopulla. Kun itsenäisyys vihdoin tuli vuonna 1991, neuvostovallan runtelemien maiden itsenäisyys ja eheytyminen lähti yskien liikkeelle. Kaikille itsenäisyys ei tarkoittanut automaattisesti parempaa elämää.

  • Totuus Patriasta 2

    23.02.2012 MOT

    Syyskuussa 2008 MOT kertoi suomalaisen valtionyhtiön Patrian Sloveniaan tekemistä panssarikaupoista. Miljoonien lahjusepäilyt johtivat Slovenian kahteen diplomaattiseen noottiin Suomea vastaan ja kovaan hyökkäykseen Yleisradiota kohtaan.

  • Neuvostodokumentti Läpimurto Kannaksella

    13.05.2011 Elävä arkisto

    Harvinaislaatuinen dokumenttielokuva Läpimurto Kannaksella näyttää, kuinka Neuvostoliiton sotapropaganda esitti Suomen rintaman tapahtumat kesällä 1944.

  • Totuus Patrian lahjusepäilyistä

    25.09.2008 Elävä arkisto

    MOT tutki Patrian panssariajoneuvojen kauppaa.

    MOT-ohjelma kertoi syyskuun 2008 alussa tutkinnasta, joka koski Patrian panssariajoneuvojen kauppaan liittyneitä lahjusepäilyjä. Slovenian poliittinen johto ärtyi ohjelmasta.

  • Totuus Patriasta

    08.09.2008 MOT

    Suomen ja Slovenian viranomaiset ovat keväästä asti tutkineet Patrian panssariajoneuvojen kauppaan liittyneitä lahjusepäilyjä. MOT penkoi lähteitä molemmissa maissa ja sai tietoa siitä, mitä maksettiin, miksi maksettiin, kuka maksoi ja kenelle.

  • Totuus Patriasta: käsikirjoitus

    01.09.2008 MOT

    Totuus Patriasta. Valtionyhtiön miljoonalahjukset Sloveniassa paljastuvat.

  • ”Kaikkihan tietävät, että lahjuksia käytetään”

    01.09.2008 MOT

    Tervetuloa taas MOT:n pariin. Ohjelmamme 13. tuotantokausi alkaa tarinalla, joka jäi kesällä muissa tiedotusvälineissä erilaisten kesätapahtumien varjoon: suomalaista valtionyhtiötä epäillään Slovenian valtiojohdon lahjonnasta.  

  • Tuntematon sotilas -kuunnelma

    19.09.2007 Elävä arkisto

    Saulo Haarlan Tuntematon sotilas -kuunnelma

    Ensimmäinen kuunnelmasovitus Väinö Linnan sotaromaanista tehtiin vuonna 1966. Se seurasi kirjaa uskollisemmin kuin Edvin Laineen totuttu elokuvaversio.

  • Liettua kokeilee siipiään

    08.09.2006 Elävä arkisto

    Liettua antoi itsenäisyysjulistuksen ensimmäisenä neuvostotasavalloista keväällä 1990. Myös muut Baltian maat ottivat askelia kohti itsenäisyyttä. Käytännössä itsenäisyys sai vielä odottaa.