Hyppää pääsisältöön

vahtimestarit

  • Museon suihkulähteessä porisee puuro

    25.05.2012 Yle Uutiset

    Lahden historiallisen museon suihkulähde joudutaan siivoamaan, sillä joku on kaatanut veteen puurohiutaleita. Kaupungin suihkulähteet joutuvat silloin tällöin ilkivallan kohteeksi, mutta useimmiten syynä on veteen lorautettu saippua.

  • Liikenneympyrä kaunistuu puukukilla

    04.05.2012 Yle Uutiset

    Yli 350 pienten koululaisten tekemää puutulppaania komistaa liikenneympyrää Torniossa.

  • Ravintolan ovimies tivasi kansalaisuutta "taskuvarkaan" ulkonäön takia

    12.04.2012 Yle Uutiset

    Irakilaissyntyisen nykytaiteilija Adel Abidinin ravintolaan meno estyi viime viikolla, kun häntä pyydettiin selvittämään kansalaisuutensa taskuvarkaaksi epäilemisen takia. Vähemmistövaltuutetun toimiston mukaan ravintoloilla ei ole oikeutta kysellä kansalaisuutta.

  • Yritti lyödä Levin portsaria

    02.04.2012 Yle Uutiset

    Ravintolan asiakas päätyi Kittilään putkaan yritettyään lyödä ravintolan portsaria.

  • Maija Vilkkumaa, Haloo Helsinki! ja Timo Kotipelto hyvästelivät Poklan - kuvat

    15.03.2012 YleX

    Tavastialla vietettiin 14.3. legendaarisen ovimiehen, Tavastian sielunakin pidetyn, Poklan muistojuhlaa. Tunnelmallisessa konsertissa esiintyivät maamme eturivin tähdet.

  • Edesmennyt ovimies sai nuoret rokkarit käyttäytymään hyvin

    15.03.2012 YleX

    Pasa-yhtyeen Feniks Willamo ja Kuningasidean Väinö Wallenius järjestivät eilen konsertin Tavastian legendaarisen ovimiehen Poklan muistolle.

  • Artistit jättävät jäähyväiset ovimies-Poklalle

    14.03.2012 Yle Uutiset

    Tavastian pitkäaikaisen ovimiehen Poklan muistokonsertti järjestetään tänään Tavastialla. Häntä muistamaan lavalle nousee tänään iso joukko eri sukupolvien muusikoita. Vapaaehtoisesta pääsymaksusta kertyvä tuotto ohjataan Poklan omaisille.

  • Muusikot esiintyvät Tavastian ovimies Poklan muistolle

    08.03.2012 Yle Uutiset

    Äkilliseen sairaskohtaukseen kaksi viikkoa sitten menehtyneen Poklan muistoksi järjestetään konsertti. Tavastian lavalle astuvat ensi viikolla muun muassa Michael Monroe ,Ne Luumäet, Maija Vilkkumaa, Pasa ja My First Band.

  • Tavastian legendaarinen portsari on poissa

    23.02.2012 YleX

    Yli 20 vuotta rockklubin asiakkaiden elämää ilostuttanut Pokla on menehtynyt. Uutinen lähti tänään leviämään nopeasti Facebookin kautta.

  • Tavastian legendaarinen ovimies on poissa

    23.02.2012 Yle Uutiset

    Hyvästi, Pokla. Rockia ja hyvää palvelua rakastava Suomi heräsi tänään suru-uutiseen: Tavastia-klubin legendaarinen ovimies Pokla on poissa.

  • Järjestyksenvalvonta tiukempaan valvontaan

    13.02.2012 Yle Uutiset

    Hämärät portsarifirmat halutaan kuriin. Sisäministeriön poliisiosasto valmistelee parhaillaan laajaa yksityisen turvallisuusalan lakipakettia. Ammattimainen järjestyksenvalvonta otetaan tiukempaan valvontaan rikollisten kitkemiseksi turva-alalta.

  • Vahtimestari: ''Mikä myöhentyy, se mitätöityy''

    19.01.2012 Yle Uutiset

    Pitkän vahtimestarin uran tehneenä Osmo Siekkinen tietää, että oma ammattikunta hoitaa hommat mikäli apua tarvitaan. Siekkisen mielestä vahtimestarin tai talonmiehen pestin ulkoistaminen vaikeuttaa useinmiten talon käyttäjien elämää.

  • Messu- ja urheilukeskus muuttuu maksulliseksi

    17.01.2012 Yle Uutiset

    Keskiviikosta lähtien Tampereen Messu- ja urheilukeskuksessa urheilevat joutuvat maksamaan käyttömaksua. Muutoksella haetaan tasapuolisuutta urheilulajien keskuuteen. Lisäksi pyritään estämään asiaton oleskelu tiloissa.

  • Pomojen saunaan pääsevät nyt kaikki halukkaat

    12.12.2011 Yle Uutiset

    Voikkaan Virtakiven saunarakennuksessa toimi ennen Voikkaan paperitehtaalaisten työsuhdesauna. Nyt sitä lämmittää uusi omistaja, ravintolayrittäjä Eija Parkkinen.

  • Nuori naisasiakas rökitti kaksi portsaria Hämeenlinnassa

    20.11.2011 Yle Uutiset

    19-vuotias naisasiakas löi kahta järjestyksenvalvojaa hämeenlinnalaisravintolassa lauantai-iltana.

  • KOMMENTOI: Millainen on hyvä järjestyksenvalvoja?

    15.11.2011 Yle Uutiset

    Järjestyksenvalvojiin törmää kaikissa suurissa tapahtumissa ja urheilukilpailuissa. Järkkäreitä ja portsareita on myös valvomassa ravintoloiden yleistä järjestystä. Usein järjestyksenvalvojat, etenkin ravintoloissa, joutuvat myös puuttumaan tappeluihin ja muihin luvattomuuksiin.

  • Nuoret työttömät tarttuivat museotöihin

    19.10.2011 Yle Uutiset

    Lahti helpottaa nuorten työllistymistä uusin keinoin. Nuorisotyöttömyys on vähentynyt, mutta työllistämistoimia tarvitaan edelleen. Nyt alle 25-vuotiaat ammattikoulutusta vailla olevat lahtelaisnuoret ovat ryhmässä päässeet maistamaan työelämää kaupungin museoissa.

  • Ravintolaratsian tulos yllätti tarkastajat

    11.10.2011 Yle Uutiset

    Vähäiset rikkeet yllättivät viranomaiset maakunnan ravintolatarkastuksissa. Poliisi ja alkoholitarkastajat kiersivät viime viikonloppuna 24 ravintolaa eri puolilla Pohjois-Karjalaa osana valtakunnallista valvontatempausta.

  • "Me halutaan pelata lentopalloa, maksoi mitä maksoi!"

    06.10.2011 Yle Uutiset

    Juniorilentopallon harrastajia on tänä syksynä Kainuussa enemmän kuin 15 vuoteen. Esimerkiksi Kajaanissa harjoituksissa käy 40 6-15-vuotiasta nuorta. Välillä jo kuihtumassa olleen lentopalloinnostuksen nousu johtuu erityisesti lasten omasta kiinnostuksesta lajia kohtaan.

  • Ari-Heikki on tuulen poika

    03.10.2011 Yle Uutiset

    Ivalolaislähtöinen Ari-Heikki Sipola ei säikähdä isojakaan haasteita. Kun kaveri pyysi lähtemään Japaniin työkeikalle, oli Ari-Heikki heti lähdössä matkaan, vaikkei vielä tiennyt työtehtävistään tuon taivaallista. Nyt Ari-Heikki huoltaa tuulimyllyjä Japanissa.

Sivut