Hyppää pääsisältöön

vahtimestarit

  • Puukottajan mielentila tutkittavaksi

    30.09.2011 Yle Uutiset

    Tarjoilijaa puukottanut mies määrättiin mielentilatutkimukseen. Taivalkoskelaismies puukotti tarjoilijaa viime heinäkuussa. Mies on saanut aiemmin tuomion saman tarjoilijan pahoinpitelystä.

  • Gorillassa oli tunnelmaa

    09.09.2011 Yle Uutiset

    Hämärää ja savuista, mutta hyvä meno päällä. Eikä jonottaminenkaan ollut tylsää, jos osasi oikein varustautua. Ellei sitten sattunut olemaan tuttu portsari, joka kutsui jonon ohi. Oli siellä lavakin, josta mieleen jäi Virve Rosti, vaikka on siellä Eppu Normaalikin esiintynyt. Nyt muistellaan Gorillaa, teekkareitten kapakkaa entisen Verkatehtaan uumenissa.

  • Käärme kiemurteli sairaalaan

    23.08.2011 Yle Uutiset

    Pohjois-Karjalan keskussairaalassa Joensuussa havaittiin tiistaina harvinainen vieras. Rantakäärme luikerteli ensin pysäköintitalon liepeillä ja pyrki sieltä fysiologian yksikköön.

  • Lahdessa tähdätään mölkyn maailmanennätykseen

    19.08.2011 Yle Uutiset

    Lahdessa tempaistaan viikonloppuna pelaamalla maakunnan omaa ”kansallispeliä” mölkkyä vuorokauden ympäri. Tempauksella tehdään tunnetuksi sekä peliä että Lahden Kortteliliigaa.

  • Mies mursi toiselta mieheltä nenän

    17.08.2011 Yle Uutiset

    30-vuotias mies löi 33-vuotiasta miestä ravintolassa Rovaniemen keskustassa Maakuntakadulla sunnuntaina aamuyöllä kahden aikaan.

  • Portsaria vastassa yhä useammin kättä pidempi

    08.07.2011 Yle Uutiset

    Yleisillä paikoilla lisääntyneet väkivaltarikokset pitävät ravintolahenkilökunnankin varpaillaan. Järjestyksenvalvojat joutuvat varautumaan myös käsirysyä pahempaan.

  • Sananen – Tervanevan kutsu

    06.07.2011 Yle Uutiset

    Tervanevan kutsu. Onko se sama kuin kuoleman kutsu? Vääjäämätön kutsu, joka alkaa kuiskauksina mutta voimistuu lopulta karjumiseksi ja tarraa raivelista kuin kasvoton portsari. Miten löyhkäävä, lohduton ja kaiken nielevä suo voi kutsua ihmistä niin houkuttelevasti. Täällä, kaiken keskellä, ja keskellä ei mitään, tärkeää on vain hapenottokyky. Että oppisi hengittämään.

  • Työ julkisella ja yksityisellä vaarantaa lääkärin etiikan

    05.07.2011 Yle Uutiset

    Lääkärien kahdella pallilla istuminen on käsittämätöntä! Tätä mieltä on pakinassaan Yle Lahden Heikki Ahonen. Vaarassa on lääkärin etikka ja oma terveys.

  • Kesätyö vei tandemin selkään

    02.07.2011 Yle Uutiset

    Samuel Bozkurtilla on hieman tavanomaisesta poikkeava kesätyö. Hänen työnkuvaansa kuuluu hoivakodin vanhusten kyydittäminen tandempyörällä.

  • Vasabladet: Tummaihoisia ei päästetä yökerhoon Vaasassa

    29.06.2011 Yle Uutiset

    Vaasalaisyökerhon ovella syrjitään tummaihoisia, kertoo aamun Vasabladet. Lehti on haastatellut kolmea henkilöä, joita ei ole päästetty sisään yökerho Royal Nightiin ihonvärin vuoksi.

  • Portsarille vankeutta kuolemantuottamuksesta

    28.06.2011 Yle Uutiset

    Tamperelaisen ravintolan ovimies on saanut kahden vuoden ja kahdeksan kuukauden ehdottoman vankeustuomion asiakkaan törkeästä kuolemantuottamuksesta.

  • Nuori mies sytytti auton tulee Hämeenlinnan keskustassa

    11.06.2011 Yle Uutiset

    Auto sytytettiin tuleen Hämeenlinnan keskustassa lauantaina aamuyöllä ennen klo 4:ää. Sytyttäjänä ollut 22-vuotias nuori mies on otettu kiinni.

  • KRP: Hämärästä portsarista vaikea saada tietoa

    08.06.2011 Yle Uutiset

    Alamaailmaan yhteyksiä omaava ovimies voi tietyissä tapauksissa auttaa rikollisjärjestöjä hämärissä ravintolabisneksissä. Yleisempi tilanne on kuitenkin se, ettei ravintoloitsija edes tiedä portsareidensa hämäristä yhteyksistä. Viranomaistenkaan koneisto ei ole aukoton.

  • Järjestäytynyt rikollisuus ilmestyi ravintoloiden oville

    08.06.2011 Yle Uutiset

    Järjestäytynyt rikollisuus on päässyt entistä syvemmälle suomalaiseen ravintolaelämään. Keskusrikospoliisin mukaan rikollisryhmät ovat ottaneet haltuunsa ravintoloiden ovimiespalveluja.

  • Varis-draamaa Säätytalolla

    01.06.2011 Yle Uutiset

    Säätytalon vahtimestarit ovat joutuneet poikkeuksellisiin tehtäviin kesken hallitusneuvotteluiden. Katonrajassa sijaitsevasta pesästä on pudonnut lentokyvytön variksenpoikanen, joka pyrkii sinnikkäästi takaisin ylös kiipeämällä Säätytalon portailta.

  • KRP vaatii uutta lakia järjestäytyneen rikollisuuden torjumiseksi

    31.05.2011 Yle Uutiset

    Järjestäytyneeseen rikollisryhmään kuulumisen pitäisi olla rangaistavaa, vaatii keskusrikospoliisi. Lisäksi KRP haluaa kovempia rangaistuksia liigojen johtajille. Poliisin mukaan Suomessa toimii jopa 70 järjestäytynyttä rikollisryhmää.

  • Portsari käräjillä kuolemantuottamuksesta

    25.05.2011 Yle Uutiset

    Tamperelaisravintolan ovella tapahtuneen kuoleman käsittely on alkanut Pirkanmaan käräjäoikeudessa. Ovimies on saanut syytteet törkeästä pahoinpitelystä ja kuolemantuottamuksesta.

  • Joensuu suunnittelee tuotantoyksikköä ratkomaan sijaistuksia

    23.05.2011 Yle Uutiset

    Suunnitelma Joensuun kaupungin oman tuotantoyksikön perustamisesta on edennyt kaupunginhallitukseen. Kaupunki haluaa säilyttää esimerkiksi omat siivoojat, puistotyöntekijät, huoltomiehet, vahtimestarit ja liikuntapaikkojen hoitajat.

  • Oikutellut tuomiokirkon kello toimii jälleen

    13.05.2011 Yle Uutiset

    Tuomiokirkon kellokoneisto on saatu korjattua. Kelloseppä Timo Lindroos sai aamupäivän aikana tornikellon koneiston kuntoon.

  • Ankkuri ei pidättele ratasta - Turun tuomiokirkon kellovika ratkeamassa

    12.05.2011 Yle Uutiset

    Turun tuomiokirkon kellokoneiston korjaus on aloitettu torstaiaamuna yhdeksältä. Kello sammutettiin keskiviikkona, kun rattaistossa havaittiin häiriö.

Sivut