Hyppää pääsisältöön

niksit

  • Tuuvinkia joulupöytään ensikertalaisen tapaan

    23.12.2010 Yle Uutiset

    Miten imelletty perunalaatikko tehdään oikeaoppisesti? Jokaisella emännällä ja isännällä tuntuu olevan hiukan eri niksit onnistumiseen. Hyvillä ohjeilla ensikertalainenkin tuuvingin tekijä suoriutuu perinnelooran valmistuksesta näppärästi!

  • Kippoja kansalle kotimyynnillä

    29.11.2010 Elävä arkisto

    Kun muovisten ”ihmekulhojen” kotimyynti käynnistyi 1960-luvun alussa Suomessa, rantautui maahan myös uusi myyntitapa, verkostomyynti kotikutsuilla.

  • Pienoismalliharrastaja rakentaa minimaailmoja

    19.11.2010 Yle Uutiset

    Pienoismallilaatikko on oma maailmansa, täynnä erilaisia mahdollisuuksia. Satoja toinen toistaan upeampia pienoismalleja esitellään viikonloppuna Hämeen historiallisessa linnassa. Samalla harrastajat eli mallarit saavat toisiltaan oppia mallien rakentamisessa.

  • Karhu ärjyy uudessa hallissa

    18.11.2010 Yle Uutiset

    Kauhajoen Karhu on ollut hurjassa vedossa tänä syksynä miesten Korisliigassa. Joukkue on ollut parhaimmillaan jopa sarjakakkonen, tällä hetkellä sijoitus on neljäntenä. Asiat ovat tänä syksynä osuneet kohdalleen.

  • Konstit käytössä

    16.11.2010 Yle Uutiset

    "Konstit on monet", kuuluu vanha ja viisas sanonta. Onneksi, sanoo Tarja Hiltunen, joka tykkää kuunnella muiden keksimiä konsteja ja ottaa niitä omaan käyttöön. Niksit esiin!

  • Mestarileipoja ylistää lisäaineetonta limppua

    18.10.2010 Yle Uutiset

    Täysjyvä. Rukiinen. Viipaleet. Sämpylät. Paahtoleipä. Näkkäri. Vimpulat, jumpulat, muhkut ja eväspalat. Leipähyllyissä valikoimaa riittää, jopa liiaksi asti. 36 vuotta Martoissa leivän leipomisen niksejä opettanut Ritva Nykänen hämmentyy notkuvien leipähyllyjen äärellä: kuka tämän kaiken leivän syö ja mistä on nykyajan leivät tehty?

  • Arjen niksit kiinnostavat myös Virossa

    11.10.2010 Yle Uutiset

    Suomea ja Viroa pidetään rahaa ja luontoa säästävien niksien kehittelyn johtavina maina. Virolaisen niksiasiantuntijan Liidia Laaneojan mukaan suomalaisten ja virolaisten kehittämät niksit ovat pitkälle samantyyppisiä arkipäivän keksintöjä.

  • Talviautoilussa jarrua tärkeämpää on osata käyttää kytkintä

    05.10.2010 Elävä arkisto

    Auton käsittelyn on oltava varovaista ja pehmeää.

    Jos auto lähtee liukkaalla kelillä luisuun, jarrua tärkeämpää on osata käyttää kytkintä oikein. Talviautoilu vaatii muutenkin omat niksinsä, opetetaan 1960-luvun valistusfilmissä..

  • Niemisen iPodissa pauhaa rokki ennen finaalia

    02.10.2010 Yle Urheilu

    Jarkko Nieminen kohtaa sunnuntaina uransa kymmenennessä ATP-tennisfinaalissa Espanjan Guillermo Garcia-Lopezin. Garcia-Lopez onnistui kukistamaan välierässään maailmanlistan ykkösen Rafael Nadalin, mutta Nieminen uskoo löytävänsä enemmän aseita Garcia-Lopezia vastaan kuin Nadalia vastaan.

  • Ketomaa oppi nopeasti asfaltin niksit

    01.10.2010 Yle Urheilu

    Jari Ketomaa aiheutti asfalttivauhdillaan positiivisen yllätyksen Ranskan MM-rallissa. Mikkeliläinen oli avauspäivänä S-WRC:n neljänneksi nopein kuljettaja, joten hän on vahvasti mukana uutuusluokan mestaruustaistelussa.

  • Pula-ajan nikseillä säästää rahaa ja luontoa

    16.09.2010 Yle Uutiset

    Helsingin koulumuseossa tutustutaan torstaina pula-ajan nikseihin. Museolehtori Marjukka Sihvolan mukaan monet ruuanlaittoon, kauneudenhoitoon, vaatehuoltoon ja hygieniaan liittyvät neuvot ovat käyttökelpoisia myös tänä päivänä.

  • Läskilöllykkä pois vyötäröltä

    06.08.2010 Yle Uutiset

    Moni on onnistunut kesäloman grillikemuissa keräämään vyötärölleen pienen tai vähän muhkeammankin pelastusrenkaan. Jenkkakahvoista ja hyllyvistä lisäkkeistä pääsee eroon, kun vain tietää niksit.

  • Mitkä ovat sinun niksit selvitä helteessä?

    29.07.2010 Yle Uutiset

    Elämme vuosisadan kuuminta kesää. Helle-ennätykset paukkuvat monin paikoin. Helteellä liikkuminen voi olla tuskallisen uuvuttavaa. Lisäksi kuumuus voi olla terveydelle vaarallista jos on esimerkiksi sydänoireita.

  • Kesä on Helsingissä taskuvarkaiden kulta-aikaa

    22.07.2010 Yle Uutiset

    Väentungos, rennot kesäkassit ja terassielämä tarjoavat poliisin mukaan taskuvarkaille oivia tilaisuuksia. Helsingin keskustassa toimii useampia ammattimaisia varasjoukkioita.

  • Oman elokuvan tähtiohjaajaksi kolmessa tunnissa

    15.07.2010 Yle Uutiset

    Elokuvatyöpaja Klaffi lupaa opettaa kelle tahansa leffanteon perusteet kolmessa tunnissa. Kohderyhmään kuuluvat myös lomavideoiden kuvaajat.

  • Heinänteko on kova sana!

    06.07.2010 Yle Uutiset

    Perinnetyöt ovat kesälomalaisten suosiossa. Aholan tilalla Haminassa nostettiin tiistaina heinää seipäälle.

  • Kuvataidekurssi: Piirustus

    16.06.2010 Elävä arkisto

    Piirustus on kuvataiteen muoto, jossa tehdään jälkiä tai viivoja kaksiulotteiselle pinnalle. Piirustusta voi sanoa myös taiteen perustaksi.

  • Kysely: Työllisyyden nosto ratkaisu velkaongelmaan

    06.06.2010 Yle Uutiset

    Suomalaiset tasapainottaisivat valtion taloutta mieluiten yrittämällä luoda lisää työpaikkoja. YLE Uutisten kyselyssä toiseksi suosituin keino valtion velkaongelman ratkaisemiseksi on menojen leikkaaminen. Eläkeiän nostaminen ei saanut kannatusta.

  • Sauvoista tehot irti ja pumppu kiittää

    28.05.2010 Yle Uutiset

    Sauvakävely on tehokas laji jos sauvoja käyttää monipuolisesti. Oikealla tekniikalla saadaan yläselkään lisää voimaa. Sauvoja voi myös käyttää monin tavoin. Voimakaksikkojen sauvatreeneissä uudet niksit naurattivat ja hikoiluttivat.

  • Kuvataidekurssi: Öljyvärimaalaus

    20.05.2010 Elävä arkisto

    Kuvataidekurssilla tutustutaan öljyväreillä maalaamiseen. Taiteilija Kaisa Lehto-oksa kertoo tarvittavista välineistä ja väreistä sekä opastaa ensikertalaista asetelman maalauksessa.

Sivut