Hyppää pääsisältöön

teurastamotyöntekijät

  • MOT vuonna 2015: Evira löysi paljon puutteita teurastamoissa

    25.11.2015 MOT

    Evira on todennut puutteita teurastamoissa.

    Elintarviketurvallisuusvirasto Evira on todennut puutteita teurastamoissa, joissa kuvattua aineistoa esitettiin MOT-ohjelmassa 26.10. Puutteet liittyivät pääasiassa toimintaohjeistoihin ja kirjanpitoon sekä puuttuviin kelpoisuustodistuksiin. Sen sijaan Evira ei tarkastusten aikana havainnut ongelmia eläinten käsittelyssä ja tainnutuksessa.

  • Kidu ensin, kuole sitten: käsikirjoitus

    26.10.2015 MOT

    Kidu ensin, kuole sitten –ohjelman käsikirjotus.

    Lue tästä ohjelman käsikirjoitus.

  • Poikkeus vai sääntö?

    26.10.2015 MOT

    Teurastamoiden tahti koventunut.

    Olisi tekopyhää väittää, että teurastamoiden työntekijät olisivat jotenkin erityisen julmia ja välinpitämättömiä ihmisiä. Uskon, että jos työskentelisin itse teurastamossa, jossa tahti olisi kova ja teurastamon rakenteet huonosti suunniteltuja, syyllistyisin itsekin eläinten kovakouraisen käsittelyyn.

  • MOT vuonna 2015: Julmuutta ja välinpitämättömyyttä suomalaisteurastamoissa

    22.10.2015 MOT

    Vakavia epäkohtia suomalaisissa teurastamoissa.

    MOT:n haltuunsa saama videomateriaali paljastaa vakavia epäkohtia suomalaisissa teurastamoissa.

  • Näin syntyi makkaraa 1950-luvulla

    25.03.2015 Elävä arkisto

    Tuottajain Lihakeskuskunnan osuusteurastamot esittelevät tuotantoaan Fennada-filmi juniorin lyhytelokuvassa. Carl-Erik Creutz selostaa, kuinka makkara syntyy.