Hyppää pääsisältöön

tiedetoimittajat

  • Titanicin hylkyä ympäröivät tämän päivän roskat

    02.04.2012 Yle Uutiset

    Loistoristeilijä Titanicin hylky on paremmassa kunnossa kuin on oletettu, mutta sen ympärillä lojuu paljon hylyn yli seilanneista aluksista heitettyjä oluttölkkejä, kertakäyttökuppeja ja muuta roskaa. Myös turistisukellukset ovat jättäneet jälkensä, kertoo Titaniciin perehtynyt tiedetoimittaja Jamie Shreeve.

  • Risto Isomäki hätkähdyttää ympäristoarvioillaan

    09.02.2012 Yle Uutiset

    Risto Isomäki uskoo ehkä satametrisiin merikäärmeisiin eikä edes nolostele asiaa. Kirjailija, tiedetoimittaja Isomäki yllättää myös ympäristöongelmien erilaisilla ratkaisuehdotuksilla.

  • Hanhen selästä nauraa tietotulvalle

    01.04.2011 Yle Uutiset

    Yleisradion uusi kuunnelmasarja nauraa nyky-yhteiskunnan tietotulvalle. Hanhen selästä -kuunnelmaa on suunniteltu pitkään jatkuvaksi sarjaksi. Se kuvaa erään sanomalehtitalon tiedetoimitusta.

  • Heikki Laurinolli on vuoden tiedetoimittaja

    04.02.2011 Yle Uutiset

    Aikalainen-lehden päätoimittaja, keminmaalaislähtöinen Heikki Laurinolli on valittu vuoden tiedetoimittajaksi. Suomen tiedetoimittajain liitto perusteli valintaa sillä, että Laurinollin johdolla Aikalaisesta on muotoutunut yksi kiinnostavimmista suomalaisista tiedeaikakauslehdistä.

  • Ilmastonmuutoksesta varoittanut Ylen toimittaja palkittiin

    03.02.2011 Yle Uutiset

    Suomen Arkkitehtiliitto SAFAn kestävän kehityksen palkinto Tunnustuspaanu on myönnetty arkkitehti ja tiedetoimittaja Pasi Toiviaiselle. Toiviainen on tehnyt ilmastonmuutosta ja ekologisesti kestävää rakentamista laajasti tunnetuksi. Hän on Yleisradion toimittaja.

  • Kaksi ympäristöasiantuntijaa vihreiden listoille

    01.02.2011 Yle Uutiset

    Ympäristöasiantuntijat Pasi Toiviainen ja Leo Stranius lähtevät vihreiden ehdokkaiksi huhtikuun eduskuntavaaleissa. Tiedetoimittaja Toiviainen on ehdolla Uudenmaan ja Luonto-Liiton pääsihteeri Stranius Helsingin vaalipiirissä.

  • Ufot ovat uskon asia

    15.05.2010 Yle Uutiset

    Tiedetoimittaja Kari A. Kuuren mukaan maapallon ulkopuolinen elämä on hyvin mahdollista, mutta yhteydenpito tähtien välillä vaikuttaa mahdottomalta.

  • Kestävä kehitys puhuttaa korkeakouluväkeä

    10.05.2010 Yle Uutiset

    Kestävä kehitys on teemana tänään Porissa alkavilla korkeakoulujen kansainvälisten asioiden hallinnon kevätpäivillä. Aiheesta puhuu mm. kirjailija, tiedetoimittaja ja ympäristöaktivisti Risto Isomäki. Kolmipäiväiseen tapahtumaan on ilmoittautunut 400 osallistujaa.

  • Kuka ymmärtäisi tutkijaa - kuka toimittajaa?

    04.02.2010 Yle Uutiset

    Raisiolainen Tuula Vainikainen on palkittu Vuoden tiedetoimittaja -palkinnolla. Vainikainen on ollut pitkään toimittajana ja tiedottajana, ja nykyisin hän on myös kirjailija ja kouluttaja.

  • Urheilun Taustapeili: Ilmastonmuutos tappaa talvilajit

    07.12.2009 Yle Urheilu

    Urheilulajien tulevaisuuden suurimpia haasteita on huomioida ilmastonmuutos ja ympäristö. Ilmastonmuutos aiheuttaa hankaluuksia ja uhkakuvia eri lajeille. Mitkä lajit ovat voittajia ja mitkä ovat vaikeuksissa? Aihetta pohdittiin Urheilun Taustapeilissä maanantaina.

  • Tietopöllö-palkinto Markus Hotakaiselle

    04.09.2009 Yle Uutiset

    Lasten ja nuorten tietokirjapalkinto Tietopöllö on tänä vuonna myönnetty tietokirjailija Markus Hotakaiselle. Palkinto on suuruudeltaan 8 000 euroa.

  • Ida-luurankoa väitetään ihmisen esiäidiksi

    19.05.2009 Yle Uutiset

    New Yorkissa paljastettiin tiistaina 47 miljoonaa vuotta vanha fossiili, josta ihmisen uskotaan suoraan polveutuneen. Ida-nimen saanut apinaluuranko olisi vanhin löydetty, suora linkki ihmisen kehitykseen.

  • Ihmisen aiheuttama evoluutio kutistaa turskaa

    22.04.2009 Yle Uutiset

    Valtion tiedonjulkistamispalkinnolla palkittu kirja kuvaa ihmisen aiheuttamia, hyvinkin nopeasti tapahtuvia evoluutioprosesseja. YLEn Aamu-TV:n haastattelemien kirjoittajien mukaan ihmisen olisi hyväksi ottaa oppia siitä, kuinka eläinten evoluutio etenee.

  • Kimmo Pietiläinen sai Tiedetoimittaja-palkinnon

    03.02.2009 Yle Uutiset

    Kimmo Pietiläinen on saanut Suomen tiedetoimittajain liiton vuotuisen Tiedetoimittaja-palkinnon. Kääntäjä-kustantaja Pietiläinen palkittiin erityisesti ajankohtaisen ulkomaisen tiedekirjallisuuden tarjoamisesta suomen kielellä suomalaisille lukijoille.

  • Pirkka-Pekka Petelius alkaa vetää Luontoiltaa

    12.12.2007 Yle Uutiset

    Yleisradion pitkäaikainen luontotoimittaja Veikko Neuvonen isännöi keskiviikkoiltana viimeisen Luontoiltansa.

  • Tiedetoimittaja-palkinto

    12.01.2005 Yle Uutiset
  • Kloonivauvan tutkija luopuu tehtävästään

    07.01.2003 Yle Uutiset

Sivut