Hyppää pääsisältöön

senaattorit

  • McCain petaa itselleen etumatkaa ennen Floridan esivaaleja

    28.01.2008 Yle Uutiset

    Senaattori John McCain on mennyt johtoon republikaanien tiistaina käytävien Floridan esivaalien kynnyksellä. McCain kasvatti kannatustaan kolmen prosenttiyksikön verran voitettuaan Floridan kuvernöörin Charlie Cristin tuen.

  • Obama vei voiton Etelä-Carolinassa

    27.01.2008 Yle Uutiset

    Senaattori Barack Obama on voittanut Yhdysvaltain demokraattisen puolueen esivaalin Etelä-Carolinassa, paikalliset tiedotusvälineet raportoivat.

  • Thompson luopui USA:n presidenttikisasta

    22.01.2008 Yle Uutiset

    Yhdysvalloissa republikaanien presidenttiehdokkuutta tavoitellut entinen näyttelijä ja senaattori Fred Thompson on luopunut presidenttikisasta.

  • Clinton voitti demokraattien esivaalin Nevadassa

    19.01.2008 Yle Uutiset

    Senaattori Hillary Clinton on voittanut demokraattien esivaalin Nevadassa. Clinton sai äänistä noin 50 %, kun hänen pahimman kilpakumppaninsa senaattori Barak Obama osuus oli noin 45 %. Kolmanneksi tullut John Edwards jäi pahoin jälkeen kärkikaksikosta runsaan neljän prosentin äänoosuudella. Ääntenlaskenta jatkuu vielä.

  • Clinton hallitsee Nevadassa

    18.01.2008 Yle Uutiset

    Yhdysvalloissa demokraattien presidenttiehdokkaiden kilpailu Nevadassa on mielipidetiedustelujen mukaan kääntymässä Hillary Clintonin eduksi.

  • Romney vei voiton Michiganissa

    16.01.2008 Yle Uutiset

    Massachusettsin entinen kuvernööri Mitt Romney voitti Yhdysvaltain republikaanisen puolueen esivaalit Michiganissa. Romney sai 39 prosenttia äänistä. Demokraattien merkityksettömässä esivaalissa voiton vei senaattori Hillary Clinton.

  • Hillary Clinton voittoon demokraattien esivaalissa (katso videot)

    09.01.2008 Yle Uutiset

    Hillary Clinton on voittanut Yhdysvaltain demokraattisen puolueen esivaalin New Hampshiressa. Clinton sai äänistä 39 prosenttia ja toiseksi tullut Illinois´n senaattori Barack Obama 36 prosenttia.

  • Kenian oppositiojohtaja Odinga sukua demokraattiehdokas Obamalle?

    08.01.2008 Yle Uutiset

    Kenian oppositiojohtaja Raila Odinga sanoo olevansa samaa sukua kuin Yhdysvaltain presidentinvirkaa tavoitteleva senaattori Barack Obama.

  • Yhdysvaltojen esivaalit käynnistyvät Iowasta

    03.01.2008 Yle Uutiset

    Yhdysvaltain johtavat puolueet aloittavat presidenttiehdokkaansa valinnan Iowan osavaltiossa perjantain vastaisena yönä Suomen aikaa.

  • Giulianin suosio laskee Yhdysvalloissa

    20.12.2007 Yle Uutiset

    Yhdysvalloissa puolueiden presidentinvaaliehdokkaiden kilpa kiihtyy ennen tammikuussa alkavia esivaaleja. Amerikkalaisen tv-yhtiö NBC:n uutiskanavan ja sanomalehti Wall Street Journalin tuoreimman mielipidemittauksen mukaan republikaanien ehdokaskilpaa tähän asti selvästi johtaneen New Yorkin entisen pormestarin Rudy Giulianin suosio on romahtanut.

  • Doping-skandaali ravistelee baseballia

    14.12.2007 Yle Urheilu

    Senaattori George Mitchell on laatinut raportin dopingin käytöstä baseballin ammattilaisliiga MBL:ssä. Raportin mukaan suorituskykyä parantavien aineiden käyttö ammattilaisliigassa on laajalle levinnyttä.

  • Argentiinan presidentti astui virkaansa

    10.12.2007 Yle Uutiset

    Argentiinan uusi presidentti Cristina Fernandez on vannonut virkavalansa. Virallinen seremonia järjestettiin Argentiinan kaksikamarisessa kongressissa Buenos Airesissa.

  • Demokraatit kriittisiä Bushin Iran-puheista

    05.12.2007 Yle Uutiset

    Yhdysvaltain demokraattisen puolueen ensi syksyn presidentinvaalien kärkiehdokkaat vaativat diplomatian käyttöä Iranin ydinkiistassa. Seitsemän demokraattien presidenttiehdokasta otti presidentti Bushin tuoreisiin lausuntoihin kantaa julkisen palvelun radioyhtiön NPR:n kaksituntisessa radiokeskustelussa.

  • Clinton: Panttivankivälikohtaus ei vaikuta kampanjaan

    01.12.2007 Yle Uutiset

    Senaattori Hillary Clintonin mukaan New Hampshiren panttivankivälikohtaus ei vaikuta millään tavoin hänen presidentinvaalikampanjaansa.

  • Clintonin toimiston panttivankidraama ohi

    30.11.2007 Yle Uutiset

    Yhdysvalloissa poliisi on pidättänyt senaattori Hillary Clintonin vaalitoimistossa panttivankeja pitäneen miehen.

  • Italialainen senaattori syytteeseen ambulanssin väärinkäytöstä

    29.11.2007 Yle Uutiset

    Italiassa syyttäjä vaatii oikeuteen 81-vuotiasta senaattoria ambulanssikyydin väärinkäytöstä. Senaattori Gustavo Selva tekeytyi viime kesäkuussa sairaaksi, tilasi ambulanssin ja pyysi kuljettajan viemään hänet pillin soiden läpi Rooman ruuhkan ehtiäkseen television studiokeskusteluun.

  • Woodstockin rockfestivaali saa oman museon

    30.10.2007 Yle Uutiset

    Woodstockin kuuluisa rock-festivaali vuonna 1969 saa oman museon. Museo avataan New Yorkin osavaltioon ensi vuoden alussa, vaikka se menettikin 700 000 euroa valtion rahoitusta. Rahoitusta museolle oli hakenut New Yorkin osavaltion senaattori Hilary Clinton.

  • Argentiinalaiset valitsevat presidenttiä

    28.10.2007 Yle Uutiset

    Argentiinassa on alkanut äänestys presidentinvaaleissa. Molemmat vaalin pääehdokkaat ovat naisia.

  • Henkilökuva: Albert Arnold (Al) Gore Jr.

    12.10.2007 Yle Uutiset

    Nobelin rauhanpalkinnon yhdessä YK:n hallitustenvälisen ilmastonmuutospaneelin IPCC:n kanssa jakava 59-vuotias Albert Arnold (Al) Gore Jr. syntyi senaattorin poikana, ja politiikka oli hänen luonnollinen uranvalintansa.

  • Clinton otti Obamaa kiinni vaalivarainkeruussa

    02.10.2007 Yle Uutiset

    Demokraatteja edustava senaattori Hillary Clinton on onnistunut keräämään viime kuukausina haastajiaan enemmän rahaa ensi vuonna järjestettäviin Yhdysvaltain presidentinvaalien esivaaleihin.

Sivut